Kutakuinkin otsikon
mukaisesti on mennyt alkuvuosi. Muutaman kisastartin olen jo kerennyt tälle
vuodelle ottaa. Ensimmäinen kisa oli Aktia Maantiejuoksucupin kympin kisa
tammikuun 9. päivä, jolloin oli melkoiset pakkaset. Lisäksi edellisestä kympin
kisasta Hakunilan uudenvuodenjuoksussa oli kerennyt kulua vain puolitoista
viikkoa ja tuntui, että tämä Aktia cupin kymppi tuli vähän liian pian sen
jälkeen. Lisäksi pakkasta taisi olla rapsakat -16 astetta kisan aikaan, joka ei
myöskään tehnyt juoksusta yhtään nautinnollisempaa. Jälleen kerran suuntasin
fillarin kanssa Hakunilaan ja oli aika hidasta polkeminen, kun osan matkasta
sateli lunta. Perillä kerkesin nopeasti vaihtaa kamat ja suunnata äkkiä
alkuverralle, jota kerkesin vähän normaalia lyhemmän ajan tehdä.
Juoksun alussa
tuntui, että varpaat ja sormet olivat niin jäässä, että ne olisivat melkein
voineet mennä poikki. Ensimmäisten kilometrien jälkeen kroppa kuitenkin lämpeni
ja lopussa jouduin ottaa sormikkaatkin välillä hetkeksi pois. Juoksu oli koko
ajan aika tahmasta ja pakkanen toi vähän lisärasitusta hengittämiselle. Olin
miettinyt etukäteen itselleni rajan, jonka alle nyt ainakin pääsisin, mutta ei
ollut tuona juoksupäivänä mitään toivoa päästä sen ali. Ajaksi tuli yli kaksi
minuuttia hitaampi aika kuin oma ennätykseni. Monet kovat juoksijat olivat
jättäneet pakkasen takia tulematta, niin päädyin naisten yleisen sarjan
kolmannelle sijalle, joka nyt oikeastaan oli ainoa positiivinen asia tuossa
juoksussa :)
 |
| Tammikuun pakkaslenkiltä |
Tammikuun pakkasten,
tykkilumien ja lumisateiden myötä pääsin aloittamaan talven hiihtokauden ja
hiihdosta innostuin sitten oikein kunnolla. Nyt hiihtokilometrejä on kertynyt
ja lähemmäs 600 km. Hiihdon myötä olen oikeastaan alkanut tykätäkin talvesta ja
laduille olen pyrkinyt suuntaamaan vähintään pari kertaa viikossa. Jos asuisin
lähempänä latuja, niin hiihtokertoja varmasti kertyisi enemmänkin. Nyt olen
bussille matkustanut joko Paloheinään tai Hakunilaan. Hiihtämään on myös
motivoinut ilmoittautuminen Finlandia-hiihtoon, ensimmäiseen hiihtokisaani.
Olen huomannut, että tämän talven aikana olen saanut alamäkiin varmuutta.
Aiemmin jännäilin niitä aika paljon, mutta nyt etenkin tutuissa mäissä nautin
vauhdin tunteesta. Jyrkät ja mutkaiset mäet kyllä edelleenkin aiheuttavat
pieniä pelkotiloja etenkin jäisillä keleillä, mutta vähitellen ehkä nekin
alkavat kulkea rennommin.
Viikoittaisessa
uintiryhmässä, jossa käyn, vaihtui nyt tänä vuonna valmentaja ja tuntuu, että
olen kokenut uuden valmentajan myötä monta ahaa-elämystä uintini suhteen ja
tuntuu siltä, että vauhtikin olisi vähän parantanut. Uusi valmentaja on vetänyt
mukavan vaihtelevia treenejä ja uutena juttuna pääsimme yhdellä kerralla
tekemään CSS-testin, jossa uidaan siis 400 m ja 200 m, ja näiden perusteella
lasketaan CSS-tulos. Googlettamalla tästä voi hakea lisätietoa. En ollut
koskaan aiemmin tehnyt mitään uintitestiä, joten tämä oli aika valaiseva
kokemus. Alkuun vedimme verraa ja muutamat vähän kovemmat vedot ennen testin
aloittamista. Etukäteen oli suht vaikeaa oikein tietää, että mitä vauhtia
lähteä uimaan 400 metrin matkalla. Aika sopivaa vauhtia taisin lähteä uimaan,
sillä loppua kohden se ei ainakaan hiipunut. Pari kertaa jouduin ohittamaan
toisen testiuimarin radalla ja näissä ohituksissa vähän kiihdytin vauhtia.
Viimeisen altaanmitan vedin niin kovaa kuin lähti ja lopulta 400 metrin ajaksi
tuli 6:37, ja jäin altaan reunaan haukkomaan henkeä :D Välissä sitten
verrailtiin muiden uidessa 400 metrin testiä. Radalle laitettiin 4-5 henkeä
samaan aikaan uimaan testiä ja muut verrailivat toisella radalla. 200 metrin
uintiin oli suunnitelmissa yrittää lähteä uimaan kovempaa vauhtia, mutta jo
heti alussa tuntui, että olin ihan hapoilla, enkä saanut oikein vauhtia
kiristettyä ja loppuajaksi tuli sitten 3:20 eli vauhti oli hitaampi mitä se oli
pidemmällä matkalla eli ei tainnut CSS-testi mennä ihan putkeen. Joihinkin
nettilaskureihin koitin syöttää tuloksiani ja niissä ilmoiteltiin, että arvoni
ovat virheelliset sillä 200 metriä ei voi kulkea hitaampaa vauhtia kuin 400
metriä :D Pitänee tehdä tuo testi joskus uudestaan.
 |
| Hiihtomaisemia |
Samalla viikolla oli
sitten lauantaina edessä jälleen Aktia maantiejuoksucupin helmikuun juoksu ja
tämä kisa osui samalle kolmen päivän ajanjaksolle jolloin käytin Firstbeatin
stressitestimittaria. Ihan mielenkiintoisia tuloksia tuli jälleen tuosta Firstbeatin
testistä ja kova kympin kisa näkyi siinä kyllä. Mutta nyt itse juoksuun,
odotukset eivät olleet kovin suuret, kun en ollut juossut paljoa laduille
vietettyjen tuntien takia ja lisäksi olo oli tuntunut ylirasittuneelta
kovavauhtisten hiihtolenkkien takia. Alkuun tuntui, ettei juoksu oikein lähtisi
kulkemaan ja ajattelin, että teen tästä juoksukisasta vain kovan treenin.
Ekojen kilometrien jälkeen juoksu alkoi kuitenkin kulkea vähän paremmin ja
varmaan ekaa kertaa koskaan sain vähän nostettua vauhtia loppua kohden ja
pääsin ohittelemaan muita kanssajuoksijoita. Aika maalissa ei nyt kuitenkaan
ollut mikään ennätysaika, mutta sentään minuutin nopeampi kuin tammikuussa.
Vuoden kolmas
kisastartti oli sitten Finlandia-hiihto helmikuun lopulle. Tänä vuonna heikon
lumitilanteen takia reitti lyhennettiin 42 kilometriin ja olin miettinyt, että
se olisi hiihdettävissä vapaalla omalla kuntotasollani alla kolmeen tuntiin.
Heti kisan alussa valkeni kuitenkin, ettei yöllä sataneen uuden lumen myötä
luistoa oikein ollut. Eteenpäin pääsemiseksi oli tehtävä paljon töitä ja alkuun
koitin väkisin tavoitella 15 km/h -tuntivauhtia, joka sitten kostautui
loppumatkasta. Olin kuullut, että reitti on mäkinen, mutta silti mäkisyys
ylitti odotukseni. Jotkut mäet olivat niin jyrkkiä, että ne oli pakko vetää
haarakäynnillä ylös. Puolenvälin tienoilla kirosin itseni, että miksi oli
tännekin pitänyt lähteä ja oli sellainen fiilis, ettei olisi enää millään
jaksanut hiihtää toista 20 kilometriä. Etenkin pakarat ja etureidet olivat ihan
hapoilla. Taukopaikoilla nautittu urheilujuoma ja mustikkakeitto ja vesi vähän
helpottivat oloa, mutta voimat alkoivat olla vähissä ja hymy hyytynyt. Mäkiä
ylös tampatessa tuli melkoisen lämmin ja olisin taukopaikoille kaivannut myös
kylmää juotavaa, hiihdon aikana unelmoin jääkylmästä vesituopillisesta ja
mietin sitä kuinka maalissa pääsisin juomaan paljon vettä. Kilometrit kuitenkin
etenivät vaikka meno oli takkuista, kun kilometrejä maaliin alkoi olla alle 10
km, niin aloin uskoa siihen, että selviä maaliin. Aikatavoitteista olin ja ajat
sitten luopunut ja tavoitteeni oli vain päästä maaliin. Välillä kävin ladulla
lykkimässä tasatyöntöä, sillä latu tuntui liukkaammalta kuin luistelualue. Koko matkan varrella onnistuin myös kaatumaan
neljästi :D Pari kertaa alamäessä (pitänee vielä vähän treenata tuota
laskua..), kerran alkuryysiksessä, kun vierustoveri vetäisi suksen oman sukseni
eteen ja sitten kerran, kun koitin antaa ylämäessä takaa tuleville tilaa ja
siirryin sivummalle hiihtämään ja onnistuin samalla tökkäämään sukseni hankeen
:D Välineet kuitenkin pysyivät ehjänä, yhdellä kisaseurueen jäseneltämme oli
mennyt hiihdon aikana sauva poikki ja lainasauvalla hän oli sitten hiihtänyt
maaliin. Lopussa olin niin väsynyt, että vedin kaikki ylämäet haarakäynnillä
ylös. Kropasta ei oikein irronnut voimaa, että olisin voinut luistella ne ylös.
Kilometrien käydessä vähiin alkoi Lahden stadionin mäkihyppytorni näkyä ja
kuulutukset kuulua. Oli mahtava fiilis laskeutua kohti stadionia ja hiihtää
kohti maalisuoraa! Ajaksi tuli lopulta 3.18 eli juoksen siis saman matkan
nopeammin kuin hiihdän :) Tosin juoksemani maraton ei ollut noin mäkisellä
reitillä. Harvoin olen ollut yhtä poikki kuin tuon Finlandia-hiihdon jälkeen,
koko loppupäivä meni jonkinlaisessa horroksessa ja esimerkiksi pyykkien
ripustaminen tuntui joltain ylivoimaiselta tehtävältä. Kunnon yöunien jälkeen
olin maanantaina kuin uudestisyntynyt, ainoastaan reisissä ja pakaroissa tuntui
sunnuntain hiihto ja pidin maanantain lepoa, mutta jo tiistaina suuntasin taas
laduille.
 |
| Valmiina Finlandia-hiihtoon pinkeissä vaatteissa |
Uinnin suhteen on
muutakin kehitystä tapahtunut tekniikan parantumisen lisäksi, olen viimein
alkanut tekemään volttikäännöstä altaassa! Olin aika lailla päättänyt, etten
sitä opettele sillä eihän sitä triathlonissa tarvitse, ja lisäksi tuntui, että
siinä voltissa menee vain pää sekaisen ja vettä nenään. Uintiryhmässäni näitä
on nyt ruvettu harjoittelemaan ja sitä kautta tätä on pitänyt vähän
puolipakolla opetella. Oma hämmästykseni oli suurta, kun se käännös alkoikin
onnistua altaassa ja olen kiitollinen kyllä valmentajalle, että hän on meidät
pistänyt tekemään käännöksiä. Volttini ei ole kyllä vielä mikään erityisen
sulava tai kaunis, mutta kyllä sen voi jonkinlaiseksi voltiksi luokitella.
Huomaan, että treenien lopussa tuo voltin teko vaikeutuu, kun alkaa olla
väsynyt, mutta muutoin se tuntuu aika luontevalta tavalta kääntyä altaan
päädyssä. Vettä ei myöskään enää mene joka kerta nenään :)
 |
| Ensi kesän lenkkikaveri saapui :) |
