keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vuelta Vantaa sadekelissä


Pyöräkisoja olen aika lailla karttanut vuoden 2012 Tour de Helsingin jälkeen, mutta tänä vuonna kävin toukokuussa polkemassa Keravan kevätpolkaisun ja se meni sen verran mukavasti ja leppoisasti siistissä ryhmäajossa, että uskaltauduin ilmoittamaan itseni vielä Vuelta Vantaalle ja Tour de Helsingille. Viime sunnuntaina oli tuon Vuelta Vantaan vuoro ja keli oli mitä kaamein, sadetta ja tuulta. Mutta koska Suomessa nyt asutaan, niin ei oikein voi odottaa aina täydellistä keliä joka urheilusuoritusta varten eli ei auttanut muu kuin koittaa varustautua sopivilla vaatteilla kisaa varten.

Poljin kotoa sadevaatteissa kisapaikalle noin 16 kilometrin matkan ja jo tämän setin jälkeen oli pyörä ja ajaja ihan kurassa. Kisapaikalla vaihdoin sitten itse kisavaatteet päälle, päädyin lähtemään shortseissa ja takissa, joka piti tuulta ja aika hyvin vettäkin. Kenkäsuojat tyhmänä otin pois kisaa varten, olisi pitänyt jättää ne jalkaan, kun aikamoiset lammikot tuli pyöräkenkiini jo heti ensikilometreillä.

Alkumatkasta, kun peesiapu oli vielä hukassa (kuva Silver Annion)
Ensi alkuun oli pari kilometriä saattoajoa auton perässä ja tämän jälkeen alkoi vapaavauhti. Vissiin jostain alkujännityksestä johtuen unohdin alussa laittaa mittarinkin päälle ja kesti muutama kilometri tajuta. Vapaavauhdin alussa onnistuin säätämään pahemman kerran ja tipuin yhdestä isosta ryhmästä. Tätä koitin pitkään ajaa yksin kiinni ja välillä vaikutti, että saavutinkin sitä. Lopulta kuitenkin ryhmä eteni yhä kauemmas ja heti takaakaan ei näyttänyt oikein tulevan ketään. Painoin sitten eka kympin yksin ja koitin ajatella, että se on vain hyvää treeniä tulevia tri-kisoja varten. Lopulta takaa tuli 5-6 hengen ryhmä, johon lyöttäydyin mukaan ja meno helpottui huomattavasti, kun sai olla välillä peesissä. Kuraa roiskui hyvin sekä omasta pyörästä että edellä ajavan takarenkaasta ja välillä oli aika kovaa tuulta. Välillä kirosin mielessäni, että oliko tännekin nyt pitänyt ilmoittautua :D Yhdessä liikenneympyrässä meinasi mennä pyörä alta, kun toinen rengas vähän liukui märkien valkoisten kaistaviivojen kohdalla. Tämän jälkeen otin vähän turhankin varovaisesti kaikki mutkat. Kuivalla kelillä olisin uskaltanut ehkä vähän vauhdikkaammin ottaa nuo kaikki kurvit.

Vauhti oli ihan eri luokkaa kuin Joroisilla viikko sitten, ei tuosta alumiinimaantiepyörästä ihan samaa vauhtia vain millään irtoa. Sykkeetkin taisivat nyt olla paljon korkeammat, yksin polkiessa ja vetovuorossa ollessa tuli paahdettua yli 170 sykkeillä. Vähitellen tuolla porukalla saavutimme yksittäisiä isommasta ryhmästä tippuneita polkijoita sekä yhden vähän isomman porukan, josta jäi muutama meidän matkaa. Vuelta ajettiin kahtena 52 kilsan lenkkinä ja ensimmäisen kierroksen vikalla kympillä tuossa porukassa oli vähän kato käynyt ja jäljellä oli enää kaksi miestä ja yksi toinen nainen lisäkseni. 

Tällä porukalla tuli suurin osa matkasta vedettyä ja tässä vaiheessa saimme nauttia jopa kuivista teistäkin (kuva Silver Annion)
Ekan kiekan jälkeen oli jo sellainen fiilis, että olisi hyvin voinut kääntyä kohti maalia uuden kiekan sijasta :D ja toinen noista mieskuskeista meinasikin sinne suunnata. Porukassa alkoi vähän väsymys jo painaa ja vetohalukkuus väheni, vuorottelin toisen miehen kanssa vetovuoroja. Sade ja maasta roiskunut kura oli ilmeisesti huuhtonut öljyn ketjuistani tehokkaasti pois ja ne alkoivat kuulostaa aika kuivilta. Tokan kiekan puolen välin jälkeen meidät ohitti masters -ajojen porukkaa ja yksittäisiä isommista porukoista tippuneita polkijoita. Ollessani vetovuorossa yksi masters-porukan naisista jäi perääni polkemaan ja jonkun aikaa siinä oltuaan kyseli sitten englanniksi, että olenko ajamassa masters-kisaa. Mietin vain mielessäni, että näytänkö muka siltä??!! :D Kerrottuani, että poljen vueltaa, lähti hän tekemään irtiottoa porukastamme ja porukan kaksi miestä lähti hänen peräänsä. Omista jaloista ei tuon vetovuorossa olemisen jälkeen oikein irronnut paukkuja, joten jäin kahdestaan sen toisen naisen kanssa ajamaan ja jatkoin vetovuoroa.

Toinen noista miehistä tippui vähitellen tuosta kovemmasta vauhdista ja jossain vaiheessa saimme hänet kiinni. Hetken aikaa hänen perässään lepuuteltuani siirryin jälleen vetämään maaliin saakka. Jalat alkoivat olla aika tyhjät tässä vaiheessa ja myös nälkäkin vaivasi. Laskin vain kilometrejä maaliin. Maalisuoralla perässäni ajanut mies lähti tekemään sitten loppukiriä, jotenkin osasin ennustaa tuon kuvion, mutta sillä ei nyt ollut mitään väliä, kun eri sarjoissa kisattiin kuitenkin. Perässäni ajanut nainen teki kuitenkin reilusti ja antoi minun mennä maaliviivan yli ensimmäisenä.

Ass saver (satulan alle kiinnitettävä roiskesuojaläppä) pääsi nyt tosikoitoksiin tuolla Vueltalla (kuva Silver Annion)
Maalissa ajoporukan kaksi miestä tuli kiittelemään peesiavusta ja kiitin vastavuoroisesti heitä, oli siitä selkeä apua, että pääsi välillä peesiin lepäämään. Katselin, että sain tällöin sykettä laskettua yleensä 10-15 pykälää eikä tarvinnut ihan koko matkaa vetää punaisella. Maalissa oli tarjolla lihakeittoa ja lämmin keitto maistui aika hyvältä tuon sade- ja tuuliajon jälkeen. Jäin kavereiden kanssa katsomaan palkintojen jaon ja yksi porukastamme pääsi naisten sarjassa sijalle 4.! Paikalla ollessa alkoi tulla vähän vilu, joten puin lisää vaatetta päälle ennen kotiinpäin lähtemistä.

Kotimatkalla päivän kruunasi se, että noin 10 kilsan päästä kotoa, huomasin, että takarengas on ihan tyhjä ja juuri sopivasti oli alkanut taas sataa vähän rankemmin. No, ei auttanut muu kuin mennä tien laitaan ja aloittamaan sisäkumin vaihto-operaatio. Hommasta teki vähän vaikeampaa se, että koko pyörä oli ihan kurassa ja kädet oli nopeasti ihan mustana. Sain sisäkumin vaihdettua ja aika huonot paineet pumpattua minipumpulla, mutta sen verran ilmaa kuitenkin, että pääsin jatkamaan eteenpäin. Olin vähän huolimattomasti sen sisäkumin siinä sateessa vaihtanut ja olin ihan varma, että se menee varmasti kohta uudestaan ja näinhän siinä kävi. Ja toista sisäkumia ei ollut matkassa mukana, joten kävelin loput 1,5 kilometriä kotiin. Kotona huomasin, että takarenkaassa oli pieni kivi tullut koko renkaan läpi. Rengas alkoi olla jo sen verran kulunut, että olikin jo korkea aika vaihtaa uusi rengas alle.

Jälkeen päin tuloksia katsellessa huomasin, että meidän kolmen hengen tiimi voitti naisten joukkuekisan! Tosin olimme myös ainoa maaliin tullut joukkue siinä sarjassa :D Seuraava puhdas pyöräkisa taitaakin sitten olla Tour de Helsinki elokuun lopussa ja tähän mennessä houkuttaisi vähän saada uusi maantiepyörä alle, mutta tähän liittyen palaan myöhemmin :)

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Loppuvuoden kisakalenteri ja vähän myös ensi vuottakin


Kisoissa on tänä vuonna tullut jo käytyä ahkerasti ja myös hyviä tuloksia on niistä saatu! Kisakausi ei ole kuitenkaan vielä ihan lähiviikkoina päättymässä, vaan loppukesälle ja syksylle on tulossa vielä monia kisoja. Ns. pääkisat ovat Turku triathlon elokuun puolivälissä ja tänne olisi tarkoitus mennä katsomaan josko puolimatka kulkisi alle viiden tunnin. Turun reitit eivät ole minulle tosin entuudestaan tuttuja, joten en osaa sanoa kuinka paljon rankempi pyöräilyreitti on Joroisiin verrattuna. Juoksureitti tuskin on rankempi kuin Joroisissa. Myös Aurajoen virtaus saattaa myös vaikuttaa uintivauhtiin. Hyvänä päivänä uskoisin, ettei tuo viiden tunnin alitus kuitenkaan ole mikään mahdottomuus :) Etenkin, kun alan koko ajan päästä paremmin sinuiksi tuon triathlonpyörän kanssa ja saan siitä enemmän irti. Nyt sain pitkällisen taistelun jälkeen viimein Vectorin tehomittarinkin siinä pelittämään, joten pääsen myös wattidataa ja polkemisdynamiikkadataa hyödyntämään harjoittelussani.
Vielä kuvaa Joroisten palkintojenjaosta, harvinaista herkkua itselleni :) (kuva Finntriathlon)
Syyskuun puolessa välissä menen juoksemaan puolimaratonin Vuosaarijuoksuun ja Vantaan maraton lokakuun puolessa välissä toimii kauden päätöskisanani. Myös lyhempiä kisoja ja pari pyöräkisaa on tulossa myös tänä vuonna. Pyöräkisoista suuntaan Vantaan Vueltaan ja Tour de Helsinkiin. Lyhempiin kisoihin kuuluvat mm. Heltri Cupin rykäisy, Midnight Run ja Espoon rantakymppi.

Vuosaarijuoksussa yritän lähteä hakemaan 1,5 tunnin alitusta ja Vantaan maratonilta tavoitteena on uuden ennätyksen hakeminen, tarkempi aikatavoite tulee täsmentymään Vuosaarijuoksun jälkeen. Todennäköisesti otan tavoitteeksi ainakin 3.20 ajan alituksen.

Fillarilenkillä
Joroisten kisan jälkeen olen myös alkanut nyt enemmän pohtia täydenmatkan triathlonia ensi vuodelle. Uskoisin, että 12 tunnin alitus on varsin realistinen aikatavoite ensimmäiselle täysmatkalle. Paljon on kuitenkin kehitettävää ennen kuin uskallan starttiviivalle astua. Ensinnäkin avovesiuintini tarvitsee lisää varmuutta. En ole ihan kauhean sinut aallokossa ja kovassa tungoksessa uimisen suhteen. Tänä kesänä olisi tarkoitus yrittää uida ainakin kerran avovedessä tuo 3,8 kilometrin pituinen uinti. Lisäksi aion myös mennä mereen uimaan ja tutustumaan paremmin aaltoihin. Pisin pyörälenkkini tähän mennessä on vajaa 150 kilometriä ja suunnitelmissani olisi yrittää tehdä tänä kesänä joku päivä lähemmäs 180 kilometrin pituinen lenkki, jotta saan vähän tuntumaa siihen mitä se voisi sitten olla täysmatkalla. Myös syöminen ja juominen täydenmatkalla, etenkin pyöräosuudella, vaatii suunnittelua. Nyt Joroisissa vedin ehkä vähän liian vähän energiaa ja juotavaa pyöräilyn aikana, joka sitten tuntui etenkin viimeisellä juoksukierrokselle vauhdin hyytymisenä. Turussa aion kokeilla ottaa vähän enemmän energiaa pyöräilyssä ja mahdollisesti jopa ottaa geeliin juoksussa, jos vatsa tuntuu olevan yhteistyökykyinen.

Täydenmatkan kisapaikkaa olen myös kovasti pohtinut. Uinnin haluaisin tapahtuvan mieluiten järvessä ja porrastetuilla lähdöille. Toisaalta ihan ensimmäisen puolimatkan triathlonini uintiosuus uitiin Tyynessä valtameressä, joten kaipa voisin selvitä myös mahdollisesti Itämeren tai Välimeren vesistä. Pyöräosuus saisi olla kohtalaisen helpolla reitillä, eli ei mitään Nizzan ja Lanzaroten mäkiä. Juoksuosuudella olisi kiva juosta reitillä, jossa olisi paljon kannustusta, sillä uskon että sille on tarvetta pitkiä juoksukilometrejä kulkiessa.. Olen myös välillä pohtinut, että pitäisikö ensimmäinen kisa vetää ihan vain täällä Suomessa vai pitäisikö osallistua mieluummin johonkin Ironman-kisaan. Hyviä kisapaikkavinkkejä otetaan vastaan! :)
Nyt on pinkkiä!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ylä- ja alamäkien kautta SM-mitaleille


Blogin suhteen on ollut viime aikoina vähän hiljaiseloa ja välillä olen pohtinut, että jatkaako sen kirjoittamista vai ei. Kirjoitusaiheita on paljonkin mielessä, mutta välillä aika tuntuu olevan kortilla ja lisäksi, kun töissä istuu tietokoneen äärellä, niin aina vapaa-ajalla ei huvita avata läppäriä. Joka tapauksessa olen kuitenkin päättänyt nyt taas aktivoitua blogin suhteen ja tässä tulee nyt sitten kerralla aikamoinen paketti urheilukuulumisia.
Keravan kevätpolkaisuun matkalla
Toukokuussa kävin juoksemassa Helsinki City Runin ja siellä tuloksena oli oman ennätyksen parantaminen yli kolmella minuutilla! Viime vuonna yritin useaan otteeseen parantaa puolimaratonin ennätystä siinä kuitenkaan onnistumatta, joten oli erittäin palkitsevaa HCR:ssä tehdä roima tulosparannus. HCR:n reitti ei muutenkaan ole ihan helpoin mahdollinen, sillä siinä on paljon mutkia ja mäkiä ja lähtöaikakaan ei ole itselleni optimaalinen. HCR:llä tuli kuitenkin tehtyä nappisuoritus! Etukäteen suunnittelin yrittäväni juosta 4:30 min/km-vauhtia, mutta juoksu tuntui tuona päivänä kulkevan niin hyvin, että juoksin koko ajan reippaasti alle tavoitevauhdin. Naisten yleisessä sarjassa pääsin sijalle 17/3333 ja kaikista naisista sijalle 21/4851.
Heinin kanssa juoksemassa samiksina
HCR:n jälkeisenä päivänä kävin vetämässä Keravan kevätpolkaisun pidemmän lenkin, jossa matkaksi kertyi 96 km. Säästääkseni jalkojani menin junalla Keravalle, mutta kisan jälkeen poljin kotiin kevyttä vauhtia. Otin tuon kevätpolkaisen aika rennosti, kun edeltävän päivän puolimaraton painoi jaloissa ja hengityselimistössä. Tavoitteenani oli lähinnä saada taas tuntumaa pyöräkisaamiseen, kun kolmen vuoden takaisesti Tour de Helsingistä jäi vähän huono maku aikoinaan. Tässä tavoitteessa onnistuin hyvin, pyörä kulki helposti ryhmässä mentäessä ja sykkeetkin taisivat olla koko ajan vahvasti pk-alueella, joten varsinaista kisaamista tämä ei itselleni ollut vaan pikemminkin kuntoajoa. Joka tapauksessa tuosta jäi sen verran hyvä fiilis, että olen tänä kesänä vielä menossa polkemaan Vantaa Vueltan ja Tour de Helsingin.
Duathlonin jälkiposeeraukset Heinin kanssa
Toukokuun lopussa osallistuin Helsinki Triathlonin järjestämään duathlon-kisaan, joka oli itselleni ensimmäinen duathlon koskaan. Kisa oli arki-iltana, joten työpäivän päätteeksi pakkasin kamat ja poljin vajaat 20 kilometriä Vantaan Kuusijärvelle kisaa varten. Vähän edellisten päivien treenit painoivat jalassa, joten ajattelin ottaa tuon kisan vain kovana harjoituksena. Duathlonissa juoksimme ensin reilut 5 km ja sitten perään oli pyörää 20 kilometriä ja loppuun vielä 2,5 km juoksua. Ensimmäisessä juoksuosuudessa sain sykkeet aika korkealla ja siellä ne pysyivätkin pyöräosuudella. Sain omaan pyöräilykuntooni nähden alumiiniseen maantiepyörääni hyvää vauhtia. Viimeinen juoksupätkä sujui myös hyvin. Koko kisa tuntui menevän nopeasti ohi, kun matkat olivat niin lyhyitä. Tuloksena tuosta oli naisten yleisen sarjan toinen sija ja kaikista naisista olin kolmas, joten ihan kelpo tulos kovalle treenille :) Kisan jälkeen poljin vielä rennosti Heinin kanssa takaisin kotiin.

Pyörälenkillä on tullut käytä
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla järjestin alkuviikosta työpaikan porukalle Cooperin testin Eläintarhan kentällä ja pääsin itsekin juoksemaan vuoden tauon jälkeen tuon testin. Edellisellä viikolla oli treenitunteja kertynyt lähemmäs 20 tuntia ja se taas painoi jaloissa, mutta yllättävän hyvin sain kuitenkin juoksuvauhtia jalkoihin. Startin jälkeen päädyin vetämään muutaman hengen porukkaa, josta parin kierroksen jälkeen porukka väheni ja perääni jäi juoksemaan kaksi miestä. Vähän olisin kaivannut vetoapua, en ole oikein tottunut juoksemaan mitään kovia juoksua/kisoja ilman vetoapua. Alkuun tuli juostua reippaasti alle 1,5 min kierroksia ja loppua kohden vauhti hiipui kyllä, toka vikalla kiekalla perässäni juosseet miehet vetäisivät ohi ja en heidän vauhdissaan pysynyt yhtään. Joka tapauksessa uusi Cooper-enkka tuli juostua ja tällä kertaa pääsin lukemiin 3190 metriä ja tähän oli varsin tyytyväinen.
Edustamassa Suomen toimistoa Bratislavassa
Maanantain Cooper-testissä juostu tulos lupaili hyvää samaisen viikon lauantaina juostavalle Helsinki Half Marathonille. HHM:llä lähdin kunnianhimoisesti tavoittelemaan 1,5 tunnin alitusta ja alussa lähdin seuraamaan jäniksiä. Alun vauhti oli aika reipas, kilometrivauhti oli lähempänä neljää minuuttia, mutta tuntui siltä, että pystyin vielä siinä porukassa juoksemaan. Tokan kilometrin aikana alkoi toisessa etureidessä tuntumaan vähän kivistystä, joka paheni kilometri kilometriltä ja alkoi muistuttaa kramppia. Noin kahdeksan kilometrin kohdilla pysähdyin ensimmäisen kerran venyttelemään ja ravistelemaan reittä, tämä ei kuitenkaan oikein auttanut ja koitin pakolla jatkaa juoksua, joka muistutti enemmän yhdellä jalalla hyppelyä kuin juoksua. Vähän väliä pysähdyin uudestaan venyttelemään, mutta reisi veti niin kramppiin ettei oikein mitään ollut enää tehtävissä. Kympin kohdalla lopulta pistin pillit pussiin ja revin numerolapun pois rinnasta. Tästä tuli nyt sitten elämäni ensimmäinen DNF - did not finish. Keskeyttäminen ei oikein edes sillä hetkellä harmittanut, sillä koin että olin tehnyt oikean päätöksen enkä lähtenyt nilkuttamaan väkisin maaliin, jolloin reiden palautumiseen olisi mennyt pidempi aika. Reisi oli niin krampissa, että polven taivuttaminen 90 asteen kulmaan oli jo liian kova venytys lihakselle. Kotona koitin sitten hieroa lisää sitä ja saada lihaksen rentoutumaan. Myöhemmin samana päivänä, kun sosiaalinen media alkoi pursuta muiden juoksijoiden ennätystuloshehkutuksia, niin sitten alkoi vasta vähän harmittamaan tuo keskeytys. Olen koittanut pohtia syitä tuohon kramppiin, mutta en ole vieläkään oikein keksinyt, että mikä sen laukaisi. En ole vastaavanlaisia kramppeja kokenut aiemmin treeneissä ja kisoissa, tuo kramppi totaalisesti esti juoksemisen ja siitä jäi vähän pelkotilat, että iskeekö sellainen joskus uudestaan kisassa.
Välillä olen käynyt myös maastolenkillä
Juhannuksena oli sitten vähän toisenlaista urheilua ohjelmassa, sillä meillä oli firman Eurosoccer -turnaus Bratislavassa. Tänä vuonna olin naisten joukkueemme kapteenina. Pelit menivät kohtalaisen hyvin siihen nähden, että suurimmalla osalla joukkueestamme ei ollut mitään erityistä jalkapallotaustaa. Naisten joukkueita oli yhteensä 7 ja me päädyimme lopulta sijalle 5. Oli hauskaa päästä pelaamaan kunnon kentillä ja myös tuomarin valvovan silmän alla.
Kuusijärvellä avovesiuimassa "poijun" kanssa
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna vedettiin työpaikan triathlonporukan kanssa puolimatka, tosin uinti oli Hakunilan uimahallissa eikä avovedessä. Jälleen tuo matka vedettiin yhdessä porukalla, eikä hampaat irvessä räkä poskella. Tämä toimi hyvänä valmistavana treeninä Joroisten puolimatkaa varten. Seuraava kisa oli sitten seuraavan viikon keskiviikkona, jolloin juostiin jälleen Viikin Viitonen. Viikonlopun triathlon painoi vielä kropassa, joten otin taas tavoitteeksi lähteä hakemaan vain kovaa treeniä. Loppuajaksi tuli 20:24, joka on 20 sekuntia hitaampi aika kuin huhtikuussa juostu ennätys, mutta kuitenkin toiseksi nopein vitosella kellottamani aika, joten ei nyt mikään ihan täysin surkeakaan suoritus.
Aeropullo hankittu triathlonpyörään
Viikkoa ennen Joroisia oli tarkoitus avata triathlonkisakausi Helsinki Triathlon rykäsyssä, joka on sprinttimatkan triathlonkisa. Kisapaikkana toimi ensimmäistä kertaa Espoon Oittaa. Aamulla lähdin hyvillä fiiliksillä polkemaan kohti Joroisia ja keli tuntui olevan hyvä kisaamiselle. Perillä odotti kuitenkin pienoinen yllätys, sillä tuuli onnistui tuottamaan siihen Oittaan rannalle melkoiset aallot. Ja heti ne nähdessäni aloin miettimään, että starttaanko vai en. Koitin vähän uida lämmittelyuintia ja aallot tuntuivat aika haastavilta. Onnistuin kuitenkin vähän uimaan vaparia siinä aallokossa, joten aattelin, että starttaan kisaan, kun olen sinne saakka jo tullutkin. Tästä kisasta tulikin sitten hankittua elämäni toinen DNF… Uinti päättyi jo kahden sadan metrin jälkeen ja päädyin sitten nousemaan perässä tulleen soutuveneen kyytiin. Täytyy myöntää, että melkoinen tähtihetki ja aika luuserilta tuntui :D En saanut oikein rentoa otetta uintiin ja koitin uida myös rintaakin, mutta tuntui etten edennyt minnekään ja olin myös aika hengästynyt ja märkäpuku, joka on muutenkin aika tiukka, alkoi ahdistaa rintakehästä. Olen tätä keskeytystä koittanut myös pohtia ja tuntuu, että olin jo luovuttanut ennen starttia ja annoin sen aallokon vaikuttaa liikaa pääni sisään. Pitäisi kyllä enemmän hankkia kokemusta aallokossa uimista, niin ehkä siihen tottuisi. Tämän keskeytyksen jälkeen aloin myös vähän pelkäämään, että mitenköhän pärjäisin viikon päästä kisattavassa Joroisten puolimatkalla.

Triathlonpyöräni
Heti seuraavana päivänä kävin avovesiuimassa Kuusijärvellä ja siellä uinti oli taas normaalin rentoa, ja luotto omiin uintitaitoihin vähän palautui. Tämän viikon maanantaina alkoi sitten viimeistelytreenit kohti kesän pääkisaa. Maanantaina kävin triathlonpyörällä polkemassa vajaat 90 kilometriä. Vaikka hankin triathlonpyörän jo alkuvuodesta, niin ihan hirveän montaa kertaa en sillä vielä ajanut. Olen jotenkin jännittänyt siinä aeroasennossa ajamista. Pari pitkää lenkkiä ja muutaman lyhemmän sillä kerkesin kuitenkin ennen Joroista ajaa, mutta vähän vielä tuntuu, että pitää saada lisää kilometrejä sen kanssa, että varmuus triathlonpyörän käsittelyssä paranee.  Maantiepyöräni on alumiinia ja tuo triathlonpyörä hiilikuitua ja sen eron kyllä huomaa. Triathlonpyörä liikkuu aika kevyesti eteenpäin. Lisäksi hankin siihen lepotankoihin kiinnitettävän aeropullon, josta on helppo juoda aeroasennossa ajaessa. Tiistaina kävin avovesiuimassa Kuusijärvellä ja lisäksi hyötyliikuntapyöräilyä kertyi noin 40 kilometriä, kun poljin hybridillä sinne ja takaisin. Keskiviikkona kävin juoksemassa 45 minuuttia ja uimassa noin vartin. Torstaina tein todella kevyen pyörälenkin triathlonpyörällä ja lisäksi taas vartin uinti. Perjantaina pidin ihan rehellisen lepopäivän ja silloin suuntasimmekin jo kohti Joroisia.

Matkalla kohti Joroisia tyylikkäästi kompressiot jalassa
Perjantaina käytiin kuuntelemassa info ja kisajännitys alkoi olla jo melkoinen. Ajomatkalla työkaverini kanssa tuli puheeksi, että voisin olla uuden märkäpuvun tarpeessa, kun vanha puristaa liikaa rintakehästä ja myös tuntuu vähän vastustavan käsivedon tekemistä vedessä. Työkaverini suositteli kovasti Sailfishin pukua ja olin siitä aiemminkin kuullut muualta kehuja, ja hän ehdotti, että käydään vähän katselemassa niitä expo-alueelta. Ja lopulta päädyin sitten hankkimaan uuden Sailfish Attack -märkäpuvun ja vähän riskillä päätin ottaa sen heti puolimatkan kisaan käyttöön. Kisoissahan ei koskaan kannattaisi kokeilla mitään uutta, mutta ajattelin, että uusi puku ei voi olla vanhaa pukua huonompi, sillä se oli selkeästi laadukkaampaa neopreeniä ja jousti paljon paremmin. Jotenkin myös tuosta uudesta puvusta tuli vähän luottavaisempi olo startata uintiosuudelle.

Uusi Sailfishin märkäpuku hankittu
Lauantaina starttipaikalle saavuttuamme ja viriteltyämme kamamme, lähdin kokeilemaan uutta märkäpukua ja uinti sen kanssa tuntui paljon paremmalta kuin vanhan puvun kanssa. Joskus kannattaa siis ottaa riskejä :) Tänä vuonna kisasin naiset 30-34 -ryhmässä, joka starttasi 34 minuuttia ensimmäisen starttiryhmän jälkeen. Starttiryhmässä starttasi kaikki naisten ikäryhmät 30:stä ylöspäin, joten aika tungosta oli uinnissa. Omalla kohdallani kesti aika kauan päästä mukavaan rytmiin ja rytmiin päästyäni olikin sitten jo jonkun jalat edessä ja toinen puskemassa sivulta päin. En ole ihan kauhean sinut tungoksessa uimisessa, joten koin pienoista ahdistusta aina paikka paikoin. Välillä uin rintaa ja välillä vesipallokroolia. Myös päässä tuli mieleen viikon takainen keskeytys uinnissa, mutta koitin rauhoitella mieltäni ja yrittää vain selvitä uinnin läpi ja sitten vaikka kiristää pyörän päällä. Olin etukäteen ajatellut uivani siten, että hengittäisin joka kolmannella käsivedolla, sillä se on itselleni kaikista rennoin ja helpoin. Tuolla en kuitenkaan siihen rytmiin päässyt vaan hengitin lähinnä joka toisella käsivedolla. Välillä edellisten starttiryhmien uimareita tuli vastaan ja välillä joku oli kyljessä kiinni. Omasta tilasta taistelua oli paljon enemmän kuin viime vuonna, jolloin pääsin vielä starttaamaan pienemmästä ryhmästä. Olin ihan varma, että uintiin menisi yli 40 minuuttia, joten yllätys oli melkoinen, kun vedestä noustessa kelloni näytti reilua 36 minuuttia! Virallinen uintiaikani oli 36:11, joka on 2,5 minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Uusi märkäpuku oli siis selkeästi hyödyllinen investointi ja riskin ottamisen arvoinen.
Valmiina kisaan, kisa-aamun lepoheti hotellihuoneessa
Ensimmäinen vaihto tuntui hitaalta, joten pää oli ihan sekaisin uinnista ja jouduin istumaan maahan riisumaan märkäpuvun. Pyöräilykengät jalassa lähdin juoksemaan kohti omaa pyörääni ja sen napattuani jatkoi juoksu vielä kohti maantietä. Ensimmäiseen vaihtoon meni aikaa 3:38, joka on sekin jonkin verran viime vuotta nopeampi. Pyörässä laitoin heti ison etuvaihteen päälle ja sitten lähdin polkemaan. Ohitettavia riitti paljon. Viime vuonna olin startannut ennen kovimpia miesten ryhmiä, joten pyöräily oli aika kylmää kyytiä, kun miehet vetivät triathlonpyörillään omasta maantiepyörästäni ohitse. Nyt rooli oli vaihtunut ohitettavasti ohittajaksi. En pyöräilyn aikana oikein seurannut Garminin mittarista vauhtiani tai edes sykettä ihan siitä syystä, että sitä on vähän vaikea ranteesta pyöräillessä tähystellä. Ensimmäisen vitosen väliajan kurkkasin ja se oli 8 minuuttia ja jotain, vaikka polkeminen tuntui aika kevyeltä. Tällöin ajattelin, että nyt mennään hyvää vauhtia. Myös sekin, että pystyin hyvin ohittelemaan myös muita triathlonpyörällä ajavia kisaajia antoi osviittaa, että nyt pyörä kulkee hyvin. Kilometrit kulkivat kevyesti eteenpäin ja nautin siitä vauhdin hurmasta. Pyöräilyn aikana pyrin juomaan ja syömään sillä juoksun aikana se on itselläni vähän haastavampaa hommaa, sillä vatsani ei oikein juoksun aikana pysty ottamaan vastaan kovilla sykkeillä mitään kiintää tai suuria juomamääriä.

Kisanumerotatuointi
Pyöräilyn aikana turhauduin välillä paljonkin peesaajiin sekä niihin ohittelijoihin, jotka ohittivat ja jäivät suoraan eteeni niin, että sain ohittaa ne heti uudestaan ja sitten he puolestaan ohittivat uudestaan. Tätä jatkui tovin, kunnes sain niitä aina yksi toisensa jälkeen pudotettua. Välilä ohi meni isoja ryhmiä ja katsoin vain leuka auki, että onko todellista että lähemmäs 20 hengen ryhmä vetelee noin vain eteenpäin ilman, että kukaan tuomari puuttuu asiaan. Triathlonpyörä alla tuntui hyvältä ja alamäissä laitoin vain isompaa vaihdetta ja pyrin polkemaan ne kaikki, luotto tuohon pyörään kasvoi koko ajan ja sillä oli aika mukavaa ajaa. Koko ajan oli sellainen fiilis, että kovempaakin voisi mennä, mutta otin vähän varman päälle, kun en ollut ihan hirveästi tuolla pyörällä ajanut. Viimeisen 10 kilometrin aikana sain jonkun iilimadon peesiini roikkumaan, kyseinen mies ajoi ihan kiinni perässäni ja koitin vähän väliä vilkuilla miestä, että hän tajuaisi vinkin häipyä siitä. Koitin myös karistaa miestä perästäni, mutta sitkeästi hän siinä pysyi. Kun tarpeeksi monta kertaa olin vilkuillut taakse, huuteli hän jotain, että "aja vaan rauhallisesti eteenpäin" ja loppua en kuullutkaan, kun ilmavirta kävi korviin. En vaan tajua, että miten jengi kehtaa ja en myöskään kokenut omaa oloani kovin turvalliseksi kun pyöräilyosuuden loppupuolella joku ajaa väsyneenä kovilla vauhdeilla perässäni.

Toiselle vaihtoalueella tultaessa kipitin nopeasti heittämään pyörän telineeseen ja sitten viimein kurkkasin kelloani, että missä ajassa sitä oikein mennään ja en meinannut uskoa silmiäni, kun näin lukeman 3 h 20 min. Tämä piti siis sisällään uinnin, ekan vaihdon ja pyöräilyn. Pyörä oli siis kulkenut todellakin omaan tasooni nähden nopeasti. Tuloksissa pyöräajakseni on kirjattu 2:39:49 eli parannusta viime vuoteen 17 minuuttia. Keskinopeus pyöräilyssä oli noin 34 km/h, joka on enemmän kuin olisin uskaltanut luulla :) Pyörän päältä noustessa jalat tuntuivat hyvältä, ei lainkaan tukkoisilta ja pystyin hyvin juoksemaan T2-alueella ihan rivakkaa tahtia. T2-vaihtoajaksi tuli 2:25, joka on myös viime vuotta parempi.

Tulokset
Juoksun alku lähti hyvin, ekat kilometrit menivät reilua 4:30 min/km -vauhtia ja olin yllättänyt kuinka vähän jaloissa painoi se pyöräily. Juoksussa pystyin yhä jatkamaan ohittelua, joka antoi myös aika paljon voimaa. Juoksussa oli alusta saakka koko ajan jano, joka vähän kielii siitä, että join liian vähän pyörän päällä. Koitin tätä sitten paikkailla juomalla joka juomapisteellä ja heittämällä kaksin käsin vettä päälleni juomapisteillä. Olin alun perin ajatellut vetää juoksun vain vedellä välttääkseni vatsaongelmilta, mutta päädyin kuitenkin ensimmäisen kierroksen jälkeen ottaa hörppyä myös urheilujuomasta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen maalialueella kuulutettiin, että olisin oman ikäsarjani kolmannella sijalla. Olin jo ennen tätä tietoa koittanut kyttäillä juostessa, ettei kukaan omasta ikäsarjastani mene ohi, mutta nyt seurasin tätä vielä entistä tarkemmin, sillä halusin päästä mitalisijoille, kun siihen oli mahdollisuudet! Tokalla kierroksella vauhti alkoi hidastua, mutta yhä kilometrivauhdit pysyivät enimmäkseen alle 5 minuutin. Viimeisen kierroksen alussa joku nainen juoksi niin kovaa ohi, etten nähnyt kunnolla hänen kisanumeroaan. Hänen vauhtinsa oli sen verran kovaa, etten millään pystynyt siihen vastaamaan. Tässä vaiheessa vähän pohdin, että tipuinko neljännelle sijalle. Viimeiset kaksi kilometriä tuntuivat pitkiltä, jalat tuntuivat yhä hyvältä eikä mihinkään sattunut, mutta muuten olo alkoi olla hyytynyt, joka varmaan johtuu energiavajeesta. Lopulta kuitenkin maaliviiva alkoi häämöttää ja puolimaratonin osuusajaksi tuli 1:41:15. Kokonaisajaksi kellotin 5:03:21, joka on 28 minuuttia paremmin kuin viime vuonna! 
Palkintojenjaossa
Kunto on parempi kuin viime vuonna, mutta uskon että suurin vaikutus oli tuolla triathlonpyörällä. Tänä vuonna en pyöräillyssä antanut enää niin paljon tasoitusta muille, kehitystä on alkanut siinä viimein tulemaan :) Aikani riitti oman ikäsarjani kolmannelle sijalle ja se tarkoitti, että saisin elämän ensimmäisen SM-mitalin! Palkintojenjaossa selvisi, ettei sarjan voittaja kuulunut mihinkään triathlonseuraan, joten pronssini kirkastuikin SM-hopeaan! Voitte arvata, että fiilis oli loistava ja olin kuin yhtä hymyä koko loppupäivän. Treeni on tuottanut tulosta ja kisalle sattui hyvä päivä. Keli oli kohdillaan ja kalusto pelitti hyvin, eikä tullut esimerkiksi rengasrikkoja. En olisi uskonut, että olisin voinut päästä noin lähellä viittä tuntia, joten nyt on syystäkin tyytyväinen fiilis. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja seuraava tavoite onkin sitten alittaa tuo 5 tuntia. 
Tyytyväinen hopeamitalista