keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Joroisten kisaraporttia


Tässä vähän viiveellä kisaraporttia Joroisten puolimatkan kisasta. Viime viikon vietin Barcelonassa lomareissulla, eikä koneen äärellä tullut vietettyä aikaa.

Barcelonassa
Etukäteen olin vähän suunnitellut aikatavoitteita mielessäni seuraavasti:
- Uinti noin 40 min
- Pyöräily noin 3 h (noin 30 km/h -keskari)
- Juoksu noin 1 h 45 min (eli 5 min/km -vauhtia)

Turistina Barcelonassa
Vaihtojen kanssa loppuaika olisi tällöin jossain 5,5 tunnin tuntumassa. Tämä siis siinä tapauksessa, että kaikki menisi kisassa hyvin. Ei paniikkia uidessa, ei tankkausongelmia, ei ongelmia kaluston kanssa, eikä suurta hyytymistä juoksussa. Kisaa edeltävänä päivänä saavuin kisapaikalle hyvissä ajoin, sillä matkakumppanini piti keretä ainoaan englanninkieliseen infoon. Infon jälkeen aloimme säätämään kamojamme sekä virittelemään pyöriämme. Lämpötila tuntui vielä iltaakin kohden tukalan kuumalta, kisapäivälle oltiin luvattu samanlaista keliä eli ainakaan ei tarvitsisi palella, mutta juoksusta voisi tulla aika raastava. Perjantaina kävimme vielä heittämässä pyörät lähtöpaikalle ja sitten suuntasimme kohti majapaikkaa, jossa kamojen säätö jatkui ja moneen kertaan tuli kerrattua, että olihan kaikki tarpeellinen laitettu oikeisiin säkkeihin. Järjestäjien puolelta saatiin kolme eri säkkiä, yksi T1-vaihtoon ja toinen T2-vaihtoon sekä kolmas säkki niille varusteille, joissa starttiin tulisi aamulla saavuttua. Jälleen kerran tuli huomattua, että triathlon on varsinaista välineurheilua, kun tuota tavaraa tarvitaan niin paljon :D
Tyylikäs pukeutuminen matkalla kohti Joroisia
Lauantaiaamuna jo seitsemän aikaan aamulla, kun heräsimme, tuntui että on tulossa lämmin päivä. Aamutoimien ja auringonrasvan levityksen jälkeen lähdimme kohti kisakeskusta. Ensin juoksukamat T2-vaihtopisteeseen ja sitten bussilla Valvatukselle. Pyörään kiinni juomapullot ja eväät sekä renkaiden pumppaus ja sitten odottelua. Varjopaikat olivat kovassa huudossa. Viivytin märkäpuvun päälle pukemista mahdollisimman myöhäiseksi, kun sen verran lämmin se päällä on olla auringonpaisteessa. Ennen uinnin starttia kävin nopeasti tekemässä muutamat vedot järvessä, olen huomannut että omalla kohdallani auttaa jos saa vähän verryteltyä vedessä ennen kisaa. Tällöin pystyn aloittamaan uinnin rennommin ilman turhia panikointeja itse kisassa.

Uinti
Oma ikäryhmäni eli naiset 25-29 starttasi klo 11.10. Ryhmä oli onneksi kohtalaisen pieni ja hakeuduin alkuun vasempaan reunaan, mutta sitten huomasin, että oikeassa reunassa ei ollut juurikaan ketään, joten siirryin sinne. Uintireitti kulki myötäpäivään, joten tuo oikealta reunalta lähtiessä joutuisi myös lähimmäksi kierrettäviä poijuja ja niissä voisi olla ruuhkaa. Uintiosuuden startti sujui aika kivasti, sain hyvän paikan oikeasta reunasta ja sain uida hyvin ilman ruuhkaa. Koitin uida omaa rauhallista tahtia ja hengitin joka kolmannella käsivedolla. Poijut oli kohtalaisen helppo nähdä, mutta välissä lähdin menemään vähän vinoon. Uinti sujui kokonaisuudessaan aika hyvin, ainoa epämiellyttävä asia oli, että loppuvaiheessa, joku seuraavan lähtöryhmän miehistä takertui pohkeeseeni kiinni ja hän yritti uida jalkojeni päältä. Siirryin itse vähän sivummalle ja päästin suosiolla kyseisen kaverin ohi. Jossain vaiheessa uintia ohitin myös yhden naisen, joka oli startannut aiemmassa lähtöryhmässä. Vaaleanpunaisista uimalakkipäistä en myöskään ollut läheskään viimeinen, joka nousi vedestä. Uintiaikani oli 38:42 ja ilmeisesti vähän ekstraa tuli uitua, sillä Garminin mittarini näytti matkaksi 2 km.
Kamojen säätöä
T1
Ensimmäinen vaihto sujui kohtalaisen hyvin vaikka vähän säädin kamojeni kanssa ja ajaksi tuli 4:08. Märkäpuvun hihat sain helposti pois päältä, mutta toinen lahje vähän juuttui. Lisäksi tuo Garminin mittari on sen verran iso, että minun piti ottaa se pois ennen kuin riisuin märkäpuvun hihan. Pyöräilyä varten puin jalkaan sukat ja pyöräilykengät, päähän lasit ja kypärä ja lopuksi vielä numerovyö vyötärön ympärille.

Kisa-aluetta perjantai-iltana
Pyöräily
Pyörän päällä otin tavoitteeksi sen, että olisin koko ajan hengästynyt ja koitin myös olla liikaa säästelemättä jalkoja. Tällä kertaa tasoittelin vähän oloa uinnin jäljiltä ennen kuin aloitin juomaan ja syömään patukoita. Koko pyöräilyosuuden ajan paljon triathlonpyöriä meni ohi, välillä oli isompia ryhmiä. Positiivista oli sentään se, ettei kovin moni mennyt maantiepyörällä ohi :) Joitakin ohituksia pystyin jopa tekemään ja joitakin oman ikäsarjani naisia tuli ohitettua, mutta enimmäkseen olin ohitettava, kun takaani startanneet miesten ryhmät painoivat ohi. Mittaria en hirveästi tutkaillut pyöräilyn aikana ja olikin positiivinen yllätys, kun 20 kilometrin jälkeen vilkaisin mittaria ensimmäisen kerran ja se näytti keskinopeudeksi yli 31 km/h. Tällaisella vauhdilla en ole oikeastaan lainkaan polkenut pitkiä lenkkejä.

Välttyäkseni vatsaongelmilta juoksun aikana, vedin viimeisen patukan puolikkaan noin 60 kilometrin kohdalla eli tällöin jäi aikaa suurin piirtein tunti sulatella sitä. Söin pyöräilyn aikana yhden proteiinipatukan ja yhden energiapatukan, sekä lisäksi reilun yhden pullon urheilujuomaa ja yhden pullon vettä. Enemmänkin olisin voinut tuota nestettä juoda. Kahdella ensimmäisellä huoltopisteellä ajoin vain ohi, kun pulloissa oli vielä kohtalaisesti nestettä. Viimeisellä huoltopisteellä otin uuden urheilujuomapullon ja jälkeenpäin ajatellen tässä vaiheessa olisi kannattanut ottaa myös uusi vesipullo, kun sen verran vähissä vesi oli. Urheilujuoma alkoi aika lailla tökkimään loppuvaiheessa ja vesi olisi maistunut paremmin. Harvemmin pyöräillessä tuntuu, että olisi tukalan kuuma, mutta nyt tuolla Joroisilla pyörän päällä oli todella kuuma. Juoksusta ei tulisi mikään helppo.

Viimeisen tunnin aikana alkoi reisissä tuntua aika lailla tuo polkeminen ja vähän aloin pelkäämään, että miten kävisi juoksussa. Suurempia ongelmia pyöräilyssä ei ollut, loppua kohden alkoi olla sellainen fiilis, että olisi jo valmis lopettamaan polkemisen. Keskisyke pyöräilyn aikana oli 166 eli aika lailla sama syke, millä juoksen maratoneja. Pyöräilyn ajaksi tuli 2:56:58 eli tavoittelemani kolme tuntia alittui!

T2
Toisessa vaihdossa oli yllättävän paljon matkaa juostavana, ensin pyörän kanssa juoksua ja sitten vaihtoalueelle. Tässä vaiheessa vähän pohdin, että pitäisikö joskus alkaa harjoittelemaan noita pyöräilykenkien irrottamista ajon aikana, ettei tarvisi klossit jalassa juosta. Vaihto sujui muuten aika hyvin, ei suurempia häsläyksiä ja juoksukengät sain nopeasti jalkaan. Vaihdon ajaksi tuli 3:21.

Kisa-aluetta perjantaina
Juoksu
Juoksun alussa etsin kuumeisesti vesipistettä, pyörän päällä viimeiset kilometrit olin haaveillut kylmästä vedestä. Vaihtoalueella en nähnyt mitään juotavaa, joten ei auttanut muu kuin lähteä juoksureitille ja toivoa, että ensimmäinen huoltopiste on pian ja niinhän se olikin. Otin vauhdissa yhden mukin juotavaksi ja toisen heitin päälleni. Juoksu tuntui todella tahmaiselta, reidet olivat ihan muussia pyöräilyn jäljiltä ja vauhti tuntui hitaalta. Ensimmäinen kilometri meni kuitenkin aikaan 4:49 eli alle sen 5 min/km -tahdin.

T1-vaihtoalue kisaa edeltävänä iltana
Muutaman kilsan jälkeen jalat onneksi vertyivät pyöräilyn jäljiltä ja juoksu alkoi tuntumaan paremmalta. Omaa fiilistä paransi myös se, että sain jatkuvasti ohitella muita juoksijoita. Kuumaa oli ja jokaisella huoltopisteellä heitin 1-2 mukia vettä päälleni, sieniä otin joka kierrokselle myös aina pari. Ensimmäisen kierroksen jälkeen vaihdoin juoksun kävelyksi aina juomapisteillä, jotta sain paremmin nestettä nautittua. Juostessa juotaessa nesteet tuppaavat vähän läikkymään ympäriinsä.

Juoksussa juostiin 7 kilometrin lenkki kolmeen kertaan ja kannustusjoukot alkoivat tulla tutuksi. Tavoitevauhdissani en pysynyt, kuumuus painoi liikaa päälle. Mutta vauhti ei nyt kuitenkaan ollut katastrofaalisen hidasta, hitain kilometrini oli 5:22. Toisella kierroksella alkoi näkyä aika hyytynyttä porukkaa, pari pökertynyttä juoksijaakin tuli nähtyä. Keli oli rankka ja ei se helpolta itsestäkään tuntunut. Juoksussa ei tullut mitään varsinaista hyytymistä, lähinnä oli vain sellainen fiilis ettei olisi enää huvittanut juosta, mutta voimia kuitenkin tuntui olevan.

Ensimmäinen vaihtoalue, tänne pyörät jätettiin perjantaina
Kierros kierrokselta jengi tuntui olevan enemmän hyytyneempiä, viimeisellä kierroksella kävelijöitä tuli ohitettua todella paljon. Olisi tehnyt mieli huutaa heille, että oletteko tulleet tänne kävelemään vai kisaamaan, mutta päädyin pitämään suuni kiinni ja painamaan vain eteenpäin. Kilometrit menivät aika nopeasti eteenpäin ja maalikin alkoi vähitellen lähestyä. Koitin motivoida itseäni ajattelemalla, että mitä nopeammin juoksen, sitä nopeammin tämä olisi ohi ja pääsisin juomaan kylmää vettä. Juoksun aikana koko ajan oikeastaan haaveilin siitä, että voisin juoda ison tuopin jääkylmää vettä. Kertoo ehkä jotain siitä, että oli kuuma olo :D Juoksun loppuajaksi tuli 1:47:56 ja keskivauhti oli 5:06 km/h. Eli vajaat kolme minuuttia jäin alkuperäisestä tavoitteestani, viileämmällä kelillä nuo kolme minuuttia olisi varmasti ollut kiristettävissä. Mutta ihan tyytyväinen olen juoksuaikaan, alla oli kuitenkin hapottava pyöräily ja kuuma keli teki juoksemisen raskaammaksi.

Juoksun keskisykkeeni oli 164, sykkeiden puolesta olisin voinut juosta kovempaakin. Yleensä pyörän päällä poljen paljon matalemmilla sykkeillä mitä juoksen, mutta nyt pyöräilyssä syke oli pari pykälää korkeampi eli taisin onnistua tavoitteessani olla liikaa säästelemättä pyörän päällä.

Palkintojen jako alkamassa
Kokonaisajakseni tuli 5:31:17 eli pääsin siihen 5,5 tunnin tuntumassa olevaan tavoitteeseeni! Parannusta viime vuoteen tuli 26 minuuttia. Alkuun näytti siltä, että olisin ollut ikäsarjani kolmas. Kisanjärjestäjillä oli kuitenkin vähän ongelmia tuloksien kanssa ja päädyin lopulta sitten neljännelle sijalle. Sekin on paljon paremmin, mitä etukäteen olin ajatellut :) Kaiken kaikkiaan kisa meni aika nappiin, mutta pyöräilyn suhteen olisi yhä eniten kehitettävää ettei tarvisi olla jatkuvasti ohitettavana. 
Tuloslistalla kolmannella sijalla (oikea sijoitus oli sarjan neljäs)

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Viikin Viitonen & Heltri Cupin Rykäsy


Tällä viikolla pääsin kisaamaan kahteen otteeseen, ensin torstaina Viikin viitoselle ja sitten lauantaina Heltri Cupin Rykäsyyn. Tällä viikolla aloitin lomat ja olen myös päässyt nauttimaan hyvistä keleistä ja se omalla kohdallani tarkoittaa monesti sitä, että urheilumäärät lähtevät vähän lapasesta :D Näin kävi tälläkin viikolla ja jo kahden ensimmäisen päivän jälkeen treenitunteja oli kertynyt yli 10, hups :D Maanantaina kävin ensin aamupäivällä pitkällä pyörälenkillä ja sitten illemmalla kävin vielä pelaamassa 1,5 tuntia futista, jonne hoidin liikkumiset pyöräillen. Tiistaina kävin aamupäivällä avovesiuimassa Kuusijärvellä ja hyötypyöräilin sinne ja takaisin melkein 40 kilometrin edestä. Illemmalla kävin juoksemassa vajaan 15 kilometrin lenkin, josta 10 kilometriä oli marantonvauhtia. Keskiviikkona puolestaan kävin aamulla stadikalla uimassa ja illalla poljin ensin Espooseen ja siellä juoksin sitten reilut 12 kilsaa. Eli kaiken kaikkiaan treeniä oli kertynyt kolmelle ensimmäiselle päivälle hyvä määrä ja tämä myös tarkoitti sitä, että ennätysajoista oli turha haaveilla tuolla viitosen kisassa.

Pikanauhat on viritetty kisakenkiin, ei tarvi huolehtia kesken kisan avautuvista kengännauhoista
Torstaina kävin aamupäivällä tekemässä kevyen uinnin stadikalla, tarkoitus oli vähän verrytellä kroppaa illan kisaa varten. Torstaina oli onneksi viileämpi keli kuin alkuviikosta, joten juoksusta ei tulisi ainakaan tukalan kuuma. Kisapaikalle päästyäni tein lyhyet alkuverrat ja jalat tuntuivat jo silloin vähän tahmeilta, mutta ajattelin kuitenkin lähteä juoksemaan 4:05-4:10 min/km vauhtia kisassa. Tällä kertaa Viikin viitoselle oli tullut paikalle useita kovempia juoksijoita ja muutenkin paikalla oli runsaasti juoksijoita ja tuttuja naamoja. Kisan startattua koitin keskittyä maltilliseen aloitukseen ja ensimmäinen kilometri meni aikaan 4.12 eli vähän hitaampaa kuin olin tavoitellut, joten koitin seuraavan kilometrin aikana kiristää vauhtia ja pääsin 4.07 aikaan. Kolmannelle kilometrillä hyydytin jalat ylämäkeen ja jalat tuntuivat menevän hapoille ja kilometrivauhti laski. Tässä vaiheessa kun huomasin, etten millään pysy tavoitevauhdissa, teki mieli vähän luovuttaa ja vaihtaa mukavammalle juoksuvauhdille. Sain kuitenkin ajatukset jotenkin koottua ja tein itselleni uuden tavoitteen, vauhdin sijasta koitin pitää sykkeet edes yli 180:n ja siinä aika lailla onnistuinkin. Juoksin tuon Viikin viitosen reitin nyt neljättä kertaa ja tuntui, että jalat olivat nyt enemmän hapoilla kuin noilla aiemmilla kerroilla. Maalissa kellotin ajaksi 21.07 eli reilut 20 sekuntia hitaampi kuin 5 kilometrin enkkani. Koska kisaa edeltävinä päivinä olin treenannut paljon, niin ei tuo ennätyksenparannus ollut kyllä missään mielessä realistista vaikka salaa vähän haaveilin siitä :) Kovatehoinen treeni tuli kuitenkin tuolla Viikin viitosessa juostua. Sen verran kovatasoisia juoksijoita oli mukana, että pääsin tällä kertaa vasta sijalle 13.

Tunnelmaa Viikin Viitosen maalissa
Perjantaina pidin sitten kevyemmän päivän, aamupäivällä kävin pitkästä aikaa vähän pallottelemassa tennistä ulkokentillä Arabianrannassa. Hauskaa puuhaa oli ja vieläpä osuinkin palloon, vaikka edellisestä kerrasta oli paljon aikaa. Iltapäivällä kävin tekemässä todella kevyen uinnin stadikalla ja illalla tuli tehtyä pitkä kävelylenkki.

Viikin Viitosen mitalin voittajat
Tänään lauantaina oli vuorossa tämän vuoden ensimmäinen triathlon-starttini Heltri Cupin Rykäsyssä. Liityin keväällä Suomeen palattuani Helsinki Triathlonin jäseneksi, yksi syy liittymiselle oli, että pääsisin osallistumaan erilaisin harjoituskisoihin. Tämä Rykäsy on yksi näistä harjoituskisoista ja se pitää sisällään 700 metriä uintia, 20 kilometriä pyöräilyä ja 5,4 kilometriä juoksua. Lauantaiaamuna kisan startti oli klo 9 Kuusijärvellä. Lähdin suurinpiirtein seitsemältä aamulla sitten polkemaan kotoa tuonne Kuusijärvelle, jotta olisin siellä hyvissä ajoin. Olin etukäteen miettinyt ottavani tuon harkkakisan kohtalaisen rennosti sillä, takana oli jo tuo Viikin Viitonen ja kova määrä treeniä. Kuusijärvelle päästyäni siellä näytti olevan jo paljon muitakin seuralaisia. Aloin omaa vaihtoaluettani laittamaan valmiiksi ja vähän tarkkailin muuta paikalle saapuvaa porukkaa. Siinä kun katseli niitä paikalle saapuvia nopean näköisiä triathlon-pyöriä, aloin vähän miettimään, että olenkohan nyt ihan oikeassa paikassa oman perusmaantiepyöräni kanssa :D Tässä vaiheessa alkoi jopa vähän jännittää ja aloin vähän jo miettimään, että varmaan tulen maaliin viimeisten joukossa. Paikalla oli kuitenkin aika rento tunnelma ja tuli vähän juteltua vaihtopaikan lähellä olevien kanssa.

Omat jalat tuli juostua hapoille Viikin Viitosella
Ennen starttia kävin tekemässä lyhyen verryttelyuinnin. Yleensä avovesiuinnissa tarvitsen tovin, että saan kunnolla rytmistä kiinni, kun taas altaassa voin alkaa samantien uimaan normaalia rytmiäni. Lämmin vesi helpotti tällä kertaa ja melkein jo heti ekasta vedosta pystyin alkaa uimaan normaalia rytmiäni. Startin lähestyessä asettauduin aika taakse ja reunaan, sillä tiedän etten ole se porukan nopein uimari. Uinti lähti kivasti liikkeelle, joka nainen koitti uida kyljessäni kiinni, mutta se ei juurikaan häirinnyt uintiani. Jonkin verran tunsin käsivetoja jaloissani ja yhdessä kohdassa jonkun jalat tulivat vastaan, mutta aika hyvin pystyin uimaan omaa tahtiani. Uintivauhtini oli koko ajan sellaista rentoa vauhtia ja koitin vähän varoa hengästymistä, ettei tulisi mitään hengenahdistuskohtauksia siellä vedessä. Vedestä poistuin porukan häntäjoukoissa, mutten ollut läheskään viimeinen vedestä noussut!
Tennismailan sai tällä viikolla kaivaa esiin
Ensimmäinen vaihto sujui ihan ok, märkäpuvun sain aika nopeasti pois päältä ja sitten kypärä ja lasit päähän sekä sukat ja kengät jalkoihin ja pyörän kanssa juoksua pois vaihtoalueelta. Pyörällä vaihdoin heti etuvaihteen isolle ja aloin polkemaan sellaista vauhtia, että olin hengästynyt. Pyöräilyn aikana en mittarin nopeus- tai wattilukemia katsonut ollenkaan vaan koitin keskittyä siihen, että polkisin sellaista vauhtia joka tuntuisi jaloissa ja saisi olon hengästyneeksi. Pyöräosuus ajettiin kahtena 10 kilometrin lenkkinä. Pari ohitusta pääsin alkuvaiheessa tekemään, mutta sen jälkeen sain tyytyä ohitettavan rooliin. Tiedän, että pyörä ei ole omalla kohdallani se vahvin osa-alue, joten päästin porukan menemään menojaan ja keskityin omaan suoritukseen. Tässä vaiheessa olin jo unohtanut sen alkuperäisen tavoitteeni eli ottaa harkkakisa rennosti. Ylämäet koitin ajaa kaikki putkelta, vähän aikaa sitten vielä tuo putkelta ajo tuntui haastavalta, mutta nykyisin se on oikeastaan aika rennohkoa. Pyöräosuus meni aika mukavasti, pari vesihörppyä otin ajon aikana. Jälkeenpäin kun katsoin noita pyöräilyvaiheen statistiikkoja, niin olin noin 30 km/h keskivauhdilla polkenut tuon 20 kilometriä ja tähän olen itse varsin tyytyväinen :) Keskisyke oli puolestaan 162, mikä on aika korkea pyöräilysykkeeksi omalla kohdallani.

Vaihtoalueeni Rykäsyn jälkeen
Toinenkin vaihto sujui aika näppärästi ja vaihdoin samalla muutaman sanan vaihtoa suorittavan kisatoverin kanssa. Pyöräilykengät pois jaloista ja pikanauhalliset juoksukengät jalkaan ja ei muuta kuin juoksemaan. Toki kypärän ja pyörän jätin vaihtoalueelle. Juoksu tuntui yllättävän hyvältä, vaikka tuntui, että olin hapottanut jalat pyöräilyssä. Ensimmäinen kilometri meni aikaan 4.06, joka on nopeampi kuin yksikään kilometri torstaina Viikin viitosella. Nopealle kilometrille löytyi tosin selitykseksi, että osa siitä oli alamäkeä :) Selkeästi tuli huomattua, että juoksu on itselläni paljon vahvempi kuin nuo kaksi muuta lajia, sillä sen verran selkiä tuli juoksun aikana vastaan. Yksikin mies huikkasi, että mitä olin oikein tehnyt pyörän päällä, kun energiaa näyttää juoksuun riittävän hyvin. Juoksun aikana oli tosi hyvä meininki, vastaantulijoita kannustettiin puolin ja toisin, itse huikkailin välillä tsemppiä ohittamilleni juoksijoille. Juoksin koko ajan korkeilla sykkeillä ja hengitys oli aika huohottavaa, missään nimessä kulku ei ollut helppoa, mutta silti juoksu tuntui vahvalta. Osaltaan tähän tuntemukseen vaikutti se, että pystyin ohittamaan niin monta muuta juoksijaa eikä kukaan juossut ohitseni. 1,5 kilometriä ennen maalia näin edelläni vielä kolme juoksijaa, yhden miehen ja kaksi naista, ja päätin että näistä kaikista pitää mennä ohi. Yksi kerrallaan pääsinkin heistä ohi, viimeinen ohitettava yritti pysyä vauhdissani mukana ja kuulin takanani askeleet koko ajan. Sinänsä hyvä, että hän juoksi takanani, niin en voinut sitten turhaan hidastella vauhtia. Juoksun keskivauhti oli 4.22 min/km ja sen ajaksi oli tuli 23.18. Tarkkaa kokonaisaikaa tai sijoitusta itselläni ei ole vielä tiedossa sillä vähän sekoilin mittarini kanssa noissa vaihdoissa.

Kaiken kaikkiaan tosta Rykäsystä jäi hyvä fiilis, se oli onnistunut tapahtuma, siellä oli hyvä meininki ja omalla kohdallani asiat menivät aika nappiin. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä valmistautumaan viikon päästä kisattavaan Joroisten puolimatkan triathloniin :)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Avovesiuintia

Vähitellen avovesiuinti on alkanut tuntua ihan mukavalta puuhalta. Viime vuonna kävin märkäpuvun kanssa kahdesti avovedessä uimassa ja molemmat kerrat olivat kisoja, niin ei ollut oikein se paras ensikosketus tuohon avovesiuintiin. Ihan ensimmäisellä kerralla uidessa koin hengittämisen vaikeaksi, puku puristi rintakehästä ja tuntui etten saanut tarpeeksi happea. Lisäksi ryhmässä uiminen toi omat haasteensa. Toisen kerran uinti oli puolimatkan triathlon-kisassa, jossa uitiin kylmässä Tyynessä valtameressä. Kylmään veteen oli vaikea hengittää ja muutenkin pään laittaminen kylmään veteen oli haasteellista, myös hengitysvaikeuksia oli taas, mutta ei ihan niin pahoja kuin ensimmäisellä kerralla. Lisämausteen uintiin toivat läheisellä laiturit äännehtivät merileijonat. Puolenvälin tienoilla uinti alkoi kuitenkin jotenkin kulkemaan, kun pakotin itseni uimaan sitä vaparia sillä perusteella, että muutkin uimarit ympärillä pystyivät siihen. Uintia olin etukäteen jännittänyt todella paljon, etenkin kun oli vielä lisäksi varoiteltua, että siellä on jonkin verran virtauksia.

Kuusijärvi
Tänä vuonna olen nyt käynyt yhteensä kolme kertaa uimassa Vantaan Kuusijärvellä ja tuntuu, että kerta kerralta uinti kulkee paremmin ja pystyn uimaan normaalia rytmiäni eli samaa mitä uin altaassakin. Uin normaalisti niin, että otan happea joka kolmannella käsivedolla. Viime vuoden kisoissa tuli uitua enimmäkseen niin, että happea otin joka toisella käsivedolla, kun tuntui etten muuten saa tarpeeksi happea. Nyt kuitenkin tuo rentous uidessa on alkanut löytymään, toki joka kerralla alku on vaatinut aina pienen totuttelun veteen. Eilen kävin Heinin kanssa Kuusijärvellä uimassa ja vesi oli aika vilpoista, kun ei ole nämä kesäkelit sitä lätäkköä oikein lämmittänyt... Alkuun oli jälleen vaikeuksia hengittää kylmään veteen, joten uiskentelin alkuun vähän jotain sammakkoa ja vesipallokroolia, ja sitten siirryin vapaauintiin. Aika nopeasti siihen vilpoisaan veteen sitten tottui ja pystyin alkaa uimaan vaparia normaalilla hengitysrytmilläni. Tällä kertaa uskaltauduimme Heinin kanssa myös uimaan pidempää lenkkiä kauemmas rannasta. Yksin uidessa olisin varmaan pysytellyt lähempänä rantoja, mutta toisen uimarin kanssa oli turvallisemman tuntuista lähteä keskemmälle uimaan. Eilen uimme yhteensä noin parin kilometrin verran, kyseessä on toistaiseksi nyt pisin avovesiuintini :)

Kuusijärven poijuja
Kuusijärvi on kyllä kiva paikka uida, kun siellä ei ole mitään vesistöliikennettä, kierrettäviä poijuja löytyy hyvin ja siellä näkee paljon muitakin uimareita. Uinnin ajaksi tavarat saa myös säilöön lukolliseen kaappiin, josta myös plussaa. Ennen Joroisten puolimatkan kisaa, tuolla olisi tarkoitus ainakin pari kertaa vielä käydä. Reilun viikon päästä suunnitelmissani on osallistua myös Heltri Cupin Rykäsyyn, niin saa vähän lisää triathlonkisakokemusta ja harjoiteltua vaihtoja.
Uinnin jälkeen