lauantai 13. elokuuta 2016

Täysmatka alle 11 tuntiin!

Onnistunut suoritus ensimmäisellä triathlonin täydellä matkallani on hyvä syy päättää pitkä blogihiljaisuus ja haluan myös itsellenkin kirjoittaa talteen tämän muisteluja ja tulevia kisoja varten. Täysmatkat eivät suinkaan jää vain yhteen kertaan, sillä nimeni löytyy jo ensi heinäkuun Ironman Frankfurtin osallistujalistalta.

Vanajanlinnan kisan ikäsarjojen voittajanaiset, olen kuvassa pinkissä takissa (kuva: Finntriathlon)
Kesällä on tullut kisattua lähes viikoittain ja olen onnistuneita suorituksia saanut vedettyä. Pääkisat ovat olleet pidempiä matkoja, Joroinen ja Tahko, joten treenin fokus on ollut määrässä ja maltillisissa tehoissa, jonka myötä nopeus on vähän kärsinyt. Useampia palkintojasijoja on kuitenkin tullut napattua kesän kisoissa: Vanajanlinnassa sprintillä ikäsarjan voitto, Vierämäen olympiamatkalla ikäsarjan voitto, Joroisilla ikäsarjan kolmassija ja SM-pronssi ja Next Triathlon Helsingissä naisten yleisen sarjan kolmossija ja pääsin samalle palkintopallille Kaisa Lehtosen kanssa! Lisäksi Vuelta Vantaalla pääsin elämäni ensimmäisen kerran palkintopallille pyöräkisassa, tosin tuossa kisassa naisten puolen osallistujalista oli aika lyhyt ja sekin koostui lähinnä kuntoilijoista.
Vierumäen kisan ikäsarjojen voittajanaisia, olen kuvassa oikeassa laidassa (kuva Finntriathlon)
Ennen Tahkon kisaa tein treeneissä muutaman itseluottamusta lisäävän treenin: pari 4 km uintia altaassa ja yksi 4 km uinti avovedessä, 170 km pyörälenkki ja päälle 5 km juoksu sekä yksi big training day, jossa tosin pyörä jäi suunniteltua lyhyemmäksi sateen ja ukkosen takia. Tarkoituksenani oli myös polkea yli 200 kilometrin lenkki, mutta aikataulujen ja huonojen kelien takia se jäi polkematta. Tahkon kisan lähestyessä alkoi luotto paranemaan omaan kuntoon ja myös henkisesti aloin olla valmis elämäni pisimpään urheilusuoritukseen. Välillä tosin täysmatkan matkat hirvittivät ja matka tuntui käsittämättömän pitkältä. Myös energiapuoli mietitytti, sillä harvemmin sitä vetää koko päivän ajan pelkkää geeliä ja patukoita, joten mietin, että miten vatsa oikein maratonin aikana reagoi.
Puolimatkan SM-pronssi Joroisilta (kuva Finntriathlon)
Etukäteen vähän laskeskelin mahdollista loppuaikaa. Uintiin arvelin kuluvan 1 h 20 min, en ole edelleenkään kovin hyvä uimari ja olen varmaan tainnut uida kaikki kesän kisani samalla vauhdilla matkan pituudesta riippumatta. Pyörän suhteen kaavailin 6 tunnin alitusta, joka tosin saattaisi Tahkon mäkisellä reitillä jäädä vain unelmaksi. Juoksu on vahvin lajini ja vähän pohdin, että jos kropassani on vain tarpeeksi energiaa, niin pystyisin mahdollisesti 5 min/km -vauhtiakin juoksemaan, mutta todennäköisesti tässä vaiheessa matka alkaisi sen verran painaa, että 4 tunnin maratonaika voisi olla realistisempi. Lisäksi juoksureittikään ei Tahkolla ole ihan tasaisimmasta päästä. Vaihtoihin laskeskelin menevän yhteensä 10-15 min, eli tällöin loppuajaksi tulisi jotain 11,5 tunnin tienoilla oleva aika ja tämäkin vaatisi, ettei suurempia ongelmia matkan aikana olisi.
Next Triathlon Helsingin kisan yleisen sarjan naisten kolmen kärki, harvemmin sitä pääsee samalle palkintopallille Kaisa Lehtosen kanssa :) (kuva Onevision)
Jossain netissä näkyi myös karkea laskukaava täysmatkan loppuajalle 2 x puolimatkan aika + 1 h. Joroisilla puolimatkalla aikaa meni 5.02, joten tämän perusteella loppuaika täysmatkalla olisi jossain 11 tunnin tuntumassa. Etukäteen ilmoitin muille, että todennököisesti loppuaikani olisi jossain 11-12 tunnin välimaastossa.

En yleensä hirveästi harrasta tankkausta ennen kisoja, mutta täysmatka on sen verran pitkä suoritus, että tällä kertaa ihan oikeasti tankkasin ja söin vatsan täyteen ruokaa kisaviikolla. Paria päivää ennen kisaa vältin myös gluteiinia, olen tämän aiemmin kokenut hyödylliseksi ja vatsavaivat kisoissa ovat vähentyneet. Kisaa edeltävänä päivänä en enää tankannut, vaan söin suht normaalisti. Lisäksi kisaviikko oli treenien puolesta ihan superkevyt, toki tähän vaikutti myös, että olin vetänyt olympiamatkan kisan sunnuntaina, joka alkuviikosta vähän painoi kropassa. Maanantain pidin lepoa ja vaihdoin triathlonpyörään uudet renkaat, olin sunnuntain kisassa ennen starttia huomannut, että takarenkaassa oli aikamoinen vekki ja olin ihan varma, että rengas olisi puhjennut kisassa, mutta se onneksi kesti koko kisan. Vaihdoin varmuuden vuoksi myös eturenkaankin, sillä Tahkon kisassa halusin välttää mahdolliset rengasrikot. Tiistaina vähän väsytti työpäivän jälkeen, mutta halusin käydä kokeilemassa, että uudet renkaat toimisivat ihan ok, joten kävin 1,5 h pyörittelemässä triathonpyörällä. Keskiviikkona kävin aamulla työpaikan salilla tekemässä kevyen salitreenin, keskittyen erityisesti keskikroppaan ja illalla kävin uimassa kilsan Eiranrannan aallokossa. Torstaiaamuna kävin juoksemassa 5 kilsan lenkin ja perjantaina uin Tahkolla vartin. Eli viikko oli oikeasti normitreenimääriini ihan superkevyt ja takasi sen, että pystyin lauantaina starttamaan levänneenä kisaan.
Vanajanlinnan kisassa uintiosuuden jälkeen kellon tarkistus, oli muuten hyytävää vettä (kuva Finntriathlon)
Vielä kisaa edeltävänä iltana pohdin sopivaa pyöräilyvauhtia, puolimatkan kisoissa osaan jo tunnistaa, että millä vauhdilla pitäisi ainakin jaksaa, mutta täysmatkalla tuo oli täysi kysymysmerkki itselleni. Pienen keskustelun jälkeen kokeneemmaan kisaajan kanssa päädyin lähtemään polkemaan 150 -sykkeillä. Illalla pakkasin myös eväät pyöräilyyn, leikkasin puolikkaaksi energia- sekä proteiinipatukoita ja teippasin geelejä pyörään kiinni. Juomaksi kaksi pulloa vettä ja toiseen elektrolyyttitabletti. Juoksuvaihtokassiin laitoin kofeiinipitoisia geelejä sekä energiakarkkeja. Olen viimein löytänyt geelin, joka tuntuu sopivat vatsalle, joten päätin ottaa riskin ja vetää juoksussa geelejä ja vieläpä kofeiinipitoisia geelejä. Normaalisti en koskaan juostessa vedä geelejä.

Kisa-aamuna herätys oli jo klo 5 eli kolme tuntia ennen starttia, tosin heräsin varmaan jännityksestä johtuen jo vähän ennen. Sitten aamiaiselle ja viemään pyörä ja muut vaihtokamat paikoilleen. Varmistin moneen kertaan, että kaikki tavarat olivat varmasti paikoillaan. Sitten menin hotellihuoneeseen vielä lepuuttamaan, kunnes oli aika vetää märkäpuku päälle ja suunnata Syvärin järveen lämmittelyuinnille. Vähän huolenaihetta itselläni herätti edellispäivänä alamäkeä kävellessä krampannut etureisi ja nyt toisenkin etujalan reisi tuntui vetävän kramppiin, usein tämä ennakoi kohdallani, että juoksusta ei tule mitään. Uinnissa ja pyöräilyssä noista reisikrampeista ei pitäisi olla haittaa, mutta juoksusta ei välttämättä tulisi mitään. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan auttanut muu kuin suunnata kohti lähtöaluetta.

Tunnelma oli aika jännittynyt ja en ollut läheskään ainoa jännittäjä lähdössä :) Startissa suuntasin ulkokehälle ja koska uintireitti kulki vastapäivään, niin aloitin oikeasta laidasta, jossa sain ihan mukavasti uida omaa uintiani tyynessä vedessä. Reisikrampit eivät uinnissa pahemmin haitanneet, vähän kivistäviltä reidet tuntuivat kuitenkin. Uinnin puolessa välissä märkäpuvu alkoi hiertää niskaani, mutta aattelin, ettei se pahemmin enää muissa lajeissa häiritse, että antaa hiertää. Uinti tuntui suht pitkältä, mutta toisaalta sitä tiesi, että vielä on monta tuntia edessä. Vähitellen rantautumiskaari alkoi lähestyä ja kun nousin ylös vedestä katsoin kulunutta aikaa ja kello näytti 1.18 eli ihan omaa tasoani oleva tulos, joten tästä oli hyvä suunnata pyöräilyosuudelle. Nopeasti kamat vaihtoon ja pyöräreitille.

Tahkon pyöräosuudella välillä vähän sateli.. (kuva Finntriathlon / Sportskuvat)
Pyöräilyn aloitin varovaisesti ja koitin vähän tunnustella jalkoja, etureisien lisäksi toinen pakara meinasi krampata, mutta vähitellen pyöritys alkoi löytyä ja lihakset rentoutuivat ja lämpenivät. Alkuun en oikein uskaltanut mennä edellä menevien ohi, kun ajattelin, että voimia pitää säästellä. Vauhti oli kuitenkin sen verran hidasta, että päätin aloittaa ohittelemisen. Välillä juutuin pitkän letkan perään ja voimia säästelleksäni en uskaltanut tykittää letkan edelle, vaan jäin letkan perään peesirajat huomioon ottaen. Peesausta valvottiin aluksi tehokkaasti ja se sai myös itseni kiinnittämään oikeaan välimatkaan ekstrapaljon huomiota.

Aamun sääennusteet olivat lupailleet sadetta ja niinhän se jo heti ensimmäisellä pyöräkierroksella sitten toteutui. Onneksi olin edellisenä iltana laittanut ketjuin wet lube -ketjurasvaa, joten oli toivoa, ettei sade ihan kaikkea rasvaa huuhtelisi pois. Välillä vettä tuli kuin saavista ja tällöin ei pahemmin tarvinnut miettiä syömistä, vaan keskityin vain ajamiseen ja tiellä pysymiseen. Onneksi Suomen kesä on niin epävakainen, että oli sadekelissä jo ennen kisaakin saanut ajettua, niin oli siihen vähän tottunut. Pyörän päällä keskityin siihen, että söin tasaisin väliajoin ja koitin myös juoda riittävästi. Sadekelissä jano ei tosin pahemmin vaivannut ja loppujen lopuksi aika vähillä nesteillä menin. Yhteensä join vain 3 pulloa, ehkä olisi pitänyt ottaa yksi pullo nestettä vielä lisää matkan varrella.


Pyöräily meni suht mukavasti välillä vesisateessa puskien ja sitten parin kierroksen jälkeen reitille saapui enemmän polkijoita puolimatkan ja olympiamatkan kisaajien johdosta. Täysmatkalaiset vetivät saman reitin neljään kertaan, joten kerkesi se tulla tutuksi. Vauhdin sain pidettyä aika lailla samoissa lukemissa, noin 31 km/h ja keskisyke pysyi 150:ssä. Viimeisellä kierroksella puolen välin jälkeen matka alkoi jo painaa ja pyöräilyn alusta alkaen ollut orastava vessahätä oli kasvanut jo valtavaksi. Muistan, että jossain kohta laskin, että jes tunnin päästä pääsen vessaan tyhjentämään rakkoni. Viimeisellä 15 kilometrillä aloin olemaan jo valmis siirtymään seuraavaan lajiin, selässä, jaloissa ja takapuolessa painoi useampi satulassa vietetty tunti.

Maalituuletukset Tahkolla (kuva Finntriathlon / Sportskuvat)
Vaihdossa pyörä nopeasti telineeseen, sitten juosten juoksupussin luokse ja kamojen vaihto, sekä vaseliinia kainaloihin, sillä maratoneilla ne tuppaavaan hiertymään hihattomassa paidassa juostessa. Olin tässä vaiheessa myös haaveillut vedestä, sillä olin juonut pyörän päällä pullot tyhjäksi, ja viimeisen kympin mennyt ilman vettä. Samalla, kun juoksin bajamajalle pyysin toimitsijalta vettä, kun sitä ei ollutkaan pöydällä valmiiksi tarjolla. Samaisella pöydällä oli uinnista tullessa ollut vettä, joten olin odottanut sitä yhä olevan tarjolla. Toimitsija lupasi kaataa vettä samalla, kun kävin erittäin pitkällä pissalla bajamajassa. Olo keveni tästä huomattavasti. Vedet naamaan ja ei muuta kuin juoksemaan, ja samalla paidan takataskuun tungetut geelit lensivät pitkin poikin. Ei muuta kuin keräämään ne ja survomaan ne paremmin paidan taskuun, ja uusi yritys juoksun suhteen.

Jalat tuntuivat uskomattoman hyviltä, ei olisi uskonut että reilusti yli 7 h kisaa olisi ollut jo takana. Kovasti etukäteen pelkäämäni etureisikrampitkin tuntuivat loistavan poissaolollaan. Juoksu on onneksi vahvin lajini ja saan myös voimaa siitä, että pystyn menemään muiden ohi. Ensimmäiset kilometrit menivät noin 5 min/km -vauhdilla. Alkuun vedin 2-3 kilometrin välein yhden energiakarkin, kun pelkäsin, että vatsa alkaa jotenkin reagoimaan epätyypilliseen ravintoon. Ohitin useamman väsyneemmän oloisen puolimatkan kisaajankin ja juoksu tuntui hyvältä, eikä edessä oleva matkakaan tuntunut miltään ylivoimaiselta. Etukäteen olin kuullut vinkkejä, että jyrkimmät mäet Tahkolla kannattaa kävellä, sitkeästi kuitenkin ne juoksuaskelilla töpöttelin ylös, sillä halusin yrittää juosta koko matkan. Huoltopisteillä nappasin juostessa aina mukin vettä, josta pari huikkaa suuhun ja loput päälle. Energiakarkit riittivät melkein toisen kierroksen loppuun ja sen jälkeen aloin vetämään geelejä.

Tulokset Tahkon kisasta
Juoksureitti juostiin neljään kertaan, joten sekin kerkesi tulla tutuksi. Olin odottanut, että juoksun aikana joutuisin käymään enemmän pään sisäistä keskustelua ja tsemppaamaan itseäni enemmän. Juoksu kuitenkin eteni ihan reipasti vauhtia ilman sen suurempaa käskytystä, jotain hyötyä niistä 16 maratonista, jotka olin tätä ennen vuosien aikana juossut. Osa näistä maratoneista on ollut välillä melkoista taistelua juomapisteeltä toiselle ja maaliin pääsy on tuntunut ylivoimaiselta suoritukselta. Nyt Tahkolla kuitenkin pistelin hyvävoimaisena vain tossua toisen eteen kohti maalia.

Kolmannella kierroksella aloin laskemaan mahdollista loppuaikaa ja aluksi katsoin, että 11.15 voisi olla tehtävissä ja sekin olisi varsin hyvä ensimmäiselle täysmatkalla. Vähän mielessäni mietin myös, että 11 tunnin alitus voisi onnistua, mutta en vielä uskaltanut siihen täysin uskoa, kun ajattelin, että kolmenkympin lähestyessä askel muuttuisi raskaammaksi. Kyllähän se vauhti alkoi vähän hyytyä, mutta silti kilometrikyltit tulivat tasaiseen tahtiin vastaan, eikä kilometrivauhdit missään katastrofilukemissa olleet. Aina kofeiinigeelin ottamisen jälkeen sai tekemiseen kivan ekstraboostin.

Juoksureitillä näkyi kyllä aika väsynyttä kulkijaa, tosin en varmaan itsekään ihan mikään kaikista freesein näky tainnut olla. Viimeisellä kierroksella aloin vähän tarkkailemaan kelloa, että ehtisinkö alle 11 tunnin. Päätin yrittää vain ylläpitää vauhtia liikoja puristamatta, kun pelkäsin, että noutaja kerkeäisi vielä nappaamaan, kun ensimmäistä kertaa vedin noin pitkää urheilusuoritusta. Vikalla kiekalla meinasi myös alkaa olla liikuttunut olo siitä, että olin pääsemässä ensimäisellä täysmatkallani maaliin asti. Nopeasti kuitenkin sysäsin ajatukset syrjään ja käskytin itseni fokusoitumaan juoksuun ja hyvään juoksuasentoon. Aloin viimeisillä kilometrillä kyttäämään kelloa tarkemmin ja alkoi näyttää, että 11 tunnin alitus voisi olla mahdollista. Viimeisellä kilometrillä uskalsin alkaa kiihdyttää vauhtia, kun tiesin, että kohta tämä koitos olisi ohi. Ihmeen lennokkaalla askeleella viimeiset sadat metrit menevät, ilmeisesti endorfiiniannostus oli kohdillaan. Maalisuoralla juostessani tuulettelin varmaan ensimmäistä kertaa koskaan kisassa ja maaliviiva ylittyi ajassa 10:58:50!
Täysmatkan ikäsarjojen voittajanaiset (kuva Finntriathlon / Bullseye Photography)
En ollut etukäteen voinut kuvitellakaan, että 11 tunnin alittaminen voisi olla realistista, joten tähän aikaan olin erittäin tyytyväinen. Olin myös odottanut, että olisin ollut ihan raato tuon suorituksen jälkeen, mutta olo oli suht energinen ja jaksoin jopa valvoa puoleenyöhön asti katsomaan ilotuksia. Täydenmatkan suoritus on sen verran pitkä, että siinä kerkeää esiintyä monenlaista ongelmaa, mutta omalla osallani kisasuoritus meni varsin nappiin ja suurempia ongelmia tai epäuskon hetkiä ei oikein ollut. Maltillinen vauhti ja hyvä energiatankkaus oli tosiaan avain onnistuneeseen suoritukseen! Erityisen tyytyväinen olen tuohon juoksuaikaan, ihan kelvollinen maratonaika 180 kilsan pyöräilyn ja 3,8 kilometrin uinnin jälkeen, vielä muutama vuosi sitten olisin ollut tuohon tulokseen tyytyväinen ihan normaalillakin maratonilla.

Lopputuloksissa olin ikäsarjani voittaja ja kaikista naisista 4. Lisäksi tulin myös #kerääkokosarjassa kolmanneksi, joten tähän oli hyvä päättää tämän vuoden triathlonkisakausi :) Nyt palauttelua ja sitten vielä tiukka treenirypistys kohti Vantaan maratonia!

#kerääkokosarjan palkintojako (kuva Finntriathlon / Bullseye Photography)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kisoja, testejä, hiihtoa ja uusien taitojen opettelua


Kutakuinkin otsikon mukaisesti on mennyt alkuvuosi. Muutaman kisastartin olen jo kerennyt tälle vuodelle ottaa. Ensimmäinen kisa oli Aktia Maantiejuoksucupin kympin kisa tammikuun 9. päivä, jolloin oli melkoiset pakkaset. Lisäksi edellisestä kympin kisasta Hakunilan uudenvuodenjuoksussa oli kerennyt kulua vain puolitoista viikkoa ja tuntui, että tämä Aktia cupin kymppi tuli vähän liian pian sen jälkeen. Lisäksi pakkasta taisi olla rapsakat -16 astetta kisan aikaan, joka ei myöskään tehnyt juoksusta yhtään nautinnollisempaa. Jälleen kerran suuntasin fillarin kanssa Hakunilaan ja oli aika hidasta polkeminen, kun osan matkasta sateli lunta. Perillä kerkesin nopeasti vaihtaa kamat ja suunnata äkkiä alkuverralle, jota kerkesin vähän normaalia lyhemmän ajan tehdä.

Juoksun alussa tuntui, että varpaat ja sormet olivat niin jäässä, että ne olisivat melkein voineet mennä poikki. Ensimmäisten kilometrien jälkeen kroppa kuitenkin lämpeni ja lopussa jouduin ottaa sormikkaatkin välillä hetkeksi pois. Juoksu oli koko ajan aika tahmasta ja pakkanen toi vähän lisärasitusta hengittämiselle. Olin miettinyt etukäteen itselleni rajan, jonka alle nyt ainakin pääsisin, mutta ei ollut tuona juoksupäivänä mitään toivoa päästä sen ali. Ajaksi tuli yli kaksi minuuttia hitaampi aika kuin oma ennätykseni. Monet kovat juoksijat olivat jättäneet pakkasen takia tulematta, niin päädyin naisten yleisen sarjan kolmannelle sijalle, joka nyt oikeastaan oli ainoa positiivinen asia tuossa juoksussa :) 
Tammikuun pakkaslenkiltä
 
Tammikuun pakkasten, tykkilumien ja lumisateiden myötä pääsin aloittamaan talven hiihtokauden ja hiihdosta innostuin sitten oikein kunnolla. Nyt hiihtokilometrejä on kertynyt ja lähemmäs 600 km. Hiihdon myötä olen oikeastaan alkanut tykätäkin talvesta ja laduille olen pyrkinyt suuntaamaan vähintään pari kertaa viikossa. Jos asuisin lähempänä latuja, niin hiihtokertoja varmasti kertyisi enemmänkin. Nyt olen bussille matkustanut joko Paloheinään tai Hakunilaan. Hiihtämään on myös motivoinut ilmoittautuminen Finlandia-hiihtoon, ensimmäiseen hiihtokisaani. Olen huomannut, että tämän talven aikana olen saanut alamäkiin varmuutta. Aiemmin jännäilin niitä aika paljon, mutta nyt etenkin tutuissa mäissä nautin vauhdin tunteesta. Jyrkät ja mutkaiset mäet kyllä edelleenkin aiheuttavat pieniä pelkotiloja etenkin jäisillä keleillä, mutta vähitellen ehkä nekin alkavat kulkea rennommin.

Viikoittaisessa uintiryhmässä, jossa käyn, vaihtui nyt tänä vuonna valmentaja ja tuntuu, että olen kokenut uuden valmentajan myötä monta ahaa-elämystä uintini suhteen ja tuntuu siltä, että vauhtikin olisi vähän parantanut. Uusi valmentaja on vetänyt mukavan vaihtelevia treenejä ja uutena juttuna pääsimme yhdellä kerralla tekemään CSS-testin, jossa uidaan siis 400 m ja 200 m, ja näiden perusteella lasketaan CSS-tulos. Googlettamalla tästä voi hakea lisätietoa. En ollut koskaan aiemmin tehnyt mitään uintitestiä, joten tämä oli aika valaiseva kokemus. Alkuun vedimme verraa ja muutamat vähän kovemmat vedot ennen testin aloittamista. Etukäteen oli suht vaikeaa oikein tietää, että mitä vauhtia lähteä uimaan 400 metrin matkalla. Aika sopivaa vauhtia taisin lähteä uimaan, sillä loppua kohden se ei ainakaan hiipunut. Pari kertaa jouduin ohittamaan toisen testiuimarin radalla ja näissä ohituksissa vähän kiihdytin vauhtia. Viimeisen altaanmitan vedin niin kovaa kuin lähti ja lopulta 400 metrin ajaksi tuli 6:37, ja jäin altaan reunaan haukkomaan henkeä :D Välissä sitten verrailtiin muiden uidessa 400 metrin testiä. Radalle laitettiin 4-5 henkeä samaan aikaan uimaan testiä ja muut verrailivat toisella radalla. 200 metrin uintiin oli suunnitelmissa yrittää lähteä uimaan kovempaa vauhtia, mutta jo heti alussa tuntui, että olin ihan hapoilla, enkä saanut oikein vauhtia kiristettyä ja loppuajaksi tuli sitten 3:20 eli vauhti oli hitaampi mitä se oli pidemmällä matkalla eli ei tainnut CSS-testi mennä ihan putkeen. Joihinkin nettilaskureihin koitin syöttää tuloksiani ja niissä ilmoiteltiin, että arvoni ovat virheelliset sillä 200 metriä ei voi kulkea hitaampaa vauhtia kuin 400 metriä :D Pitänee tehdä tuo testi joskus uudestaan.
Hiihtomaisemia
Samalla viikolla oli sitten lauantaina edessä jälleen Aktia maantiejuoksucupin helmikuun juoksu ja tämä kisa osui samalle kolmen päivän ajanjaksolle jolloin käytin Firstbeatin stressitestimittaria. Ihan mielenkiintoisia tuloksia tuli jälleen tuosta Firstbeatin testistä ja kova kympin kisa näkyi siinä kyllä. Mutta nyt itse juoksuun, odotukset eivät olleet kovin suuret, kun en ollut juossut paljoa laduille vietettyjen tuntien takia ja lisäksi olo oli tuntunut ylirasittuneelta kovavauhtisten hiihtolenkkien takia. Alkuun tuntui, ettei juoksu oikein lähtisi kulkemaan ja ajattelin, että teen tästä juoksukisasta vain kovan treenin. Ekojen kilometrien jälkeen juoksu alkoi kuitenkin kulkea vähän paremmin ja varmaan ekaa kertaa koskaan sain vähän nostettua vauhtia loppua kohden ja pääsin ohittelemaan muita kanssajuoksijoita. Aika maalissa ei nyt kuitenkaan ollut mikään ennätysaika, mutta sentään minuutin nopeampi kuin tammikuussa.

Vuoden kolmas kisastartti oli sitten Finlandia-hiihto helmikuun lopulle. Tänä vuonna heikon lumitilanteen takia reitti lyhennettiin 42 kilometriin ja olin miettinyt, että se olisi hiihdettävissä vapaalla omalla kuntotasollani alla kolmeen tuntiin. Heti kisan alussa valkeni kuitenkin, ettei yöllä sataneen uuden lumen myötä luistoa oikein ollut. Eteenpäin pääsemiseksi oli tehtävä paljon töitä ja alkuun koitin väkisin tavoitella 15 km/h -tuntivauhtia, joka sitten kostautui loppumatkasta. Olin kuullut, että reitti on mäkinen, mutta silti mäkisyys ylitti odotukseni. Jotkut mäet olivat niin jyrkkiä, että ne oli pakko vetää haarakäynnillä ylös. Puolenvälin tienoilla kirosin itseni, että miksi oli tännekin pitänyt lähteä ja oli sellainen fiilis, ettei olisi enää millään jaksanut hiihtää toista 20 kilometriä. Etenkin pakarat ja etureidet olivat ihan hapoilla. Taukopaikoilla nautittu urheilujuoma ja mustikkakeitto ja vesi vähän helpottivat oloa, mutta voimat alkoivat olla vähissä ja hymy hyytynyt. Mäkiä ylös tampatessa tuli melkoisen lämmin ja olisin taukopaikoille kaivannut myös kylmää juotavaa, hiihdon aikana unelmoin jääkylmästä vesituopillisesta ja mietin sitä kuinka maalissa pääsisin juomaan paljon vettä. Kilometrit kuitenkin etenivät vaikka meno oli takkuista, kun kilometrejä maaliin alkoi olla alle 10 km, niin aloin uskoa siihen, että selviä maaliin. Aikatavoitteista olin ja ajat sitten luopunut ja tavoitteeni oli vain päästä maaliin. Välillä kävin ladulla lykkimässä tasatyöntöä, sillä latu tuntui liukkaammalta kuin luistelualue.  Koko matkan varrella onnistuin myös kaatumaan neljästi :D Pari kertaa alamäessä (pitänee vielä vähän treenata tuota laskua..), kerran alkuryysiksessä, kun vierustoveri vetäisi suksen oman sukseni eteen ja sitten kerran, kun koitin antaa ylämäessä takaa tuleville tilaa ja siirryin sivummalle hiihtämään ja onnistuin samalla tökkäämään sukseni hankeen :D Välineet kuitenkin pysyivät ehjänä, yhdellä kisaseurueen jäseneltämme oli mennyt hiihdon aikana sauva poikki ja lainasauvalla hän oli sitten hiihtänyt maaliin. Lopussa olin niin väsynyt, että vedin kaikki ylämäet haarakäynnillä ylös. Kropasta ei oikein irronnut voimaa, että olisin voinut luistella ne ylös. Kilometrien käydessä vähiin alkoi Lahden stadionin mäkihyppytorni näkyä ja kuulutukset kuulua. Oli mahtava fiilis laskeutua kohti stadionia ja hiihtää kohti maalisuoraa! Ajaksi tuli lopulta 3.18 eli juoksen siis saman matkan nopeammin kuin hiihdän :) Tosin juoksemani maraton ei ollut noin mäkisellä reitillä. Harvoin olen ollut yhtä poikki kuin tuon Finlandia-hiihdon jälkeen, koko loppupäivä meni jonkinlaisessa horroksessa ja esimerkiksi pyykkien ripustaminen tuntui joltain ylivoimaiselta tehtävältä. Kunnon yöunien jälkeen olin maanantaina kuin uudestisyntynyt, ainoastaan reisissä ja pakaroissa tuntui sunnuntain hiihto ja pidin maanantain lepoa, mutta jo tiistaina suuntasin taas laduille.

Valmiina Finlandia-hiihtoon pinkeissä vaatteissa
Uinnin suhteen on muutakin kehitystä tapahtunut tekniikan parantumisen lisäksi, olen viimein alkanut tekemään volttikäännöstä altaassa! Olin aika lailla päättänyt, etten sitä opettele sillä eihän sitä triathlonissa tarvitse, ja lisäksi tuntui, että siinä voltissa menee vain pää sekaisen ja vettä nenään. Uintiryhmässäni näitä on nyt ruvettu harjoittelemaan ja sitä kautta tätä on pitänyt vähän puolipakolla opetella. Oma hämmästykseni oli suurta, kun se käännös alkoikin onnistua altaassa ja olen kiitollinen kyllä valmentajalle, että hän on meidät pistänyt tekemään käännöksiä. Volttini ei ole kyllä vielä mikään erityisen sulava tai kaunis, mutta kyllä sen voi jonkinlaiseksi voltiksi luokitella. Huomaan, että treenien lopussa tuo voltin teko vaikeutuu, kun alkaa olla väsynyt, mutta muutoin se tuntuu aika luontevalta tavalta kääntyä altaan päädyssä. Vettä ei myöskään enää mene joka kerta nenään :)

Ensi kesän lenkkikaveri saapui :)