tiistai 14. huhtikuuta 2015

Yassoja ja AirYogaa


Viime viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja suuntasin torstaina Eläintarhan urheilukentälle juoksemaan ratavetoja. Suunnitelmissa oli juosta klassiset yassot eli 10 kertaa 800 metrin vedot. Nuo 800 metrin vedot pitäisi juosta oman maratonaikatavoitteen mukaisesti eli jos maratonilla on tavoitteena juosta 3 h 30 min, niin vedot pitäisi juosta 3 min 30 s aikaan. Asetin itselleni tavoitteeksi juosta vedot 3:15-3:20 aikaan. Alkuverraksi juoksin kotoa parin kilometrin matkan kentälle ja sitten ei auttanut muu kuin aloittaa vetotreeni. Ensimmäinen veto meni aikaan 3:07 eli vähän suunniteltua reippaammin. Kerkesin vielä juosta pari vetoa lisää ennen kuin kaverini saapui myös juoksemaan vetoja. Nämäkin vedot menivät vähän vauhdikkaammin kuin mitä olin alun perin suunnitellut, mutta kun kerta tuntui yllättävän hyvin kulkevan, niin annoin mennä. Olin etukäteen ajatellut, että päivä ei olisi parhain vetotreenille, sillä jaloissa painoivat edellispäivien treenit ja edellisestä lepopäivästä oli vähän aikaan, mutta kropan lämmettyä juoksu kulki paljon paremmin kuin olisin luullut.

Eläintarhan urheilukenttä
800 metrin vedot ovat siitä kivoja, että ne ovat aika nopeasti ohi. Olen siis tottunut juoksemaan vähän pidempiä 1-2 kilometrin vetoja, joten siihen verrattuna kaksi kertaa urheilukentän ympäri juokseminen tuntuu aika lyhyeltä. Seuraavatkin vedot menivät aika samoihin aikoihin, vähän reiluun kolmeen minuuttiin. Välissä pidimme kunnon palautukset, että syke pääsi laskemaan. Viimeisissä vedoissa kaverini vetoavusta oli kyllä apua, kun jaloissa alkoi jo vähän painaa. Vauhti ei kuitenkaan hyytynyt loppua kohden, vaan viimeisestä vedosta tuli jopa kaikista kovin. Vetojen ajat vaihtelivat 3:02-3:09 välillä eli aika tarkkaa työtä. Ratavetoja pitää kyllä alkaa juosta useammin, viimeksi olin radalla juossut treeniä viime syyskuussa eli muutama kuukausi on välissä mennyt. Seuraavaksi ratatreeniksi olen miettinyt 10x400 metrin vetoja. Viime kesän lopulla juoksin ensimmäistä kertaa koskaan kunnolla noita  400 metrin vetoja ja ne olivat ihan kauheita, happoja kertyi ihan eri tavalla kuin pidemmissä vedoissa. Myös 100 ja 200 metrin vetoja olisi tarkoitus tehdä lähiaikoina, ehkä sitä vauhtia alkaa sitten vähitellen löytymään!

Radalla
Ratavetojen jälkeiseksi aamuksi olin sopinut kaverin kanssa meneväni AirYoga-tunnille Esport Bristoliin. Melko aikasin sai herätä perjantaiaamuna, kun kyseinen tunti alkoi seitsemältä aamulla. Kellon herätettyä olisi tehnyt mieli jatkaa vielä unia, mutta kun olin sopinut yhteistreenin, niin piti pakottaa itsensä sängystä ylös ja kohti salia. Onneksi saavuin tuonne Esporttiin hyvissä ajoissa, sillä aikatauluun oli tullut muutoksia ja tunti alkoikin jo klo 6.45. Koukkasin nopeasti pukukopin kautta joogasaliin ja kerkesin juuri mukaan alkurentoutukseen.

AirYoga on siis katosta roikkuvien liinojen avulla tehtävää joogaa, liinat mahdollistavat varsin akrobaattisetkin liikkeet ja asennot, joissa ollaan pää alaspäin. Edellisen kerran olin käynyt AirYogaa kokeilemassa kolme vuotta sitten Vertical Studiolla. Perjantaiaamuna AirYoga-tunti oli varsin kevyt ja liikkeet olivat enemmän venyttäviä kuin varsinaisia "työliikkeitä". Olin perjantaille kaavaillut lepopäivää, joten tuo AirYoga oli varsin sopiva kevyt aktiviteetti siihen. En ole ihan kauhean tottunut roikkumaan pää alaspäin, joten vähän jännitin paria alkuun inversioliikettä, joita teimme, mutta nämä osoittautuvat varsin kivoiksi liikkeiksi. Tuntui, että roikkuminen teki hyvää selälle ja myös lonkankoukistajat saivat paljon kaivattua venytystä. Loppurentoutuksena koteloiduimme liinojen sisään makaamaan ja tässä pystyi tekemään hauskaa banaaniliikettä, eli vaakatasossa taivuttamaan sivusuunnassa yläkroppaa alakropan suuntaan. Tämä oli ehkä koko tunnin paras liike! Nuo AirYogassa käytettävät liinat ovat siis niin leveitä, että niiden sisään mahtuu makaamaan. Tämän tunnin jälkeen oli hyvä suunnata kohti töitä! :)

Kevät :)

1 kommentti:

  1. Hei
    Olisin kiinnostunut julkaisemaan sivullenne juoksutarinoita.blogspot.com sopivia tekstiartikkeleita tai mainoksia, kiinteää
    hintaa vastaan.

    Jos yhteistoiminta kiinnostaa, niin ottakaahan yhteyttä. Voin sitten
    antaa lisätietoja. Jos teillä on muita sivustoja, voisitteko antaa
    niitten osoitteet, jotta voisin tutustua niihinkin.
    EMail hanna.lassas@gmail.com

    VastaaPoista