Tour de Menlo ja pyöräilytreeniä Piilaaksossa

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, niin kävin lauantaina polkemassa Tour de Menlon. Kyseessä oli siis kuntoajo eikä kilpailu. Varsinaista yhteislähtöä ei ollut, vaan matkaan startattiin ripotellen. Ohjeistuksena oli annettu, että pisimmän matkan ajajien kannattaisi aloittaa klo 8-9 välillä ja lyhyemmille matkoille osallistuvien vasta yhdeksän jälkeen. Itse starttailin aikalailla kahdeksen aikoihin, kun olin ensin hoitanu rekisteröinnin ja vessassa käynnin. Matkaa hotelliltani tuolla starttipaikalle oli reilut 10 km, joten ihan hyvä alkulämppä tuli tehtyä.

Osallistuin pisimmälle eli 65 mailin (eli reilut 100 km) matkalle ja siinä oli noin 25 kilometrin välein taukopisteitä, joissa oli tarjolla vettä, urheilujuomaa, banaania, myslipatukoita yms. Maalissa oli sitten BBQ, joka täällä jenkeissä käytännössä tarkoittaa hodareita ja burgereita. Huollot oli hyvin järjesteetty ja mielestäni tarjolla oli kaikkea tarvittavaa, en edes etukäteen ollut tietoinen näistä huoltopisteistä, joten siinä mielessä nämä olivat todella positiivinen yllätys! Koska kyseessä oli kuntoajo eikä kisa, niin pysähdyin kaikille näistä taukopisteistä. Hintaan sisältyi myös t-paita, jonka tungin sitten satulalaukkuuni ennen pyöräreitille lähtemistä. Jenkkityyliin suurin osa osallistujista saapui paikalle autolla, joten he saivat sinne laitettua tuon kisakrääsän talteen.

Itse pyöräreitiltä ei mäkiä puuttunut ja reidet meni hapoille jo pariin kertaan ennen ensimmäistä taukopistettä. Yhteensä nousumetrejä kertyi tuolta matkalta yli 2 000 m. Kuten alla olevasta Garmin piirtämästä korkeuskäyrästä voi havaita, oli matkan varrella useampi tiukka mäki ja näitä sitten kiivettiin pienimmillä mahdollisilla vaihteilla ja siltikin oli aikamoista puserrusta yrittää päästä eteenpäin. Kaikista tiukin mäki osui puolenvälin jälkeen ja se näkyykin tuossa kuvassa terävänä ja korkeimmalle nousevana piikkinä. Kyseinen nousu oli jyrkkä ja pitkä ja aina kun luuli että nousu vähitellen päättyi, niin se jatkuikin jossain kulman takana. Alla olevasta kuvasta voi myös havaita, että nousuilla riitti pituutta, esimerkiksi tuo nousu noin 70 kilometrin kohdalta jatkui lähes 10 kilometriä... Reidet olivat todella hapoilla ja tuntui, että niistä loppui voima mäkiä kiivetessä. Ensi talvena pitääkin siis tehdä entistä enemmän kyykkyjä, jotta saisi reisiin lisää voimaa!

Korkeuskäyrää Tour de Menlolta

Pitkän kiipeämisen jälkeen olikin sitten tiedossa laskua, joka ei oikein kuulu vahvuuksini, etenkin jos laskupätkä sisältää paljon mutkia ja käännöksiä. Aika lailla takajarrukahvaa painellen laskeuduin tuon jyrkän mäen ja välillä kyllä jännitti se laskeutuminen kun sen verran mutkaa tuli eteen. Pitäisi harjoitella enemmän noita laskuja ja käännöksiä, tekniikkaa ja uskallusta se vain vaatii. Periaatteessa pitäisi luottaa siihen, että kyllä se pyörä menee sinne minne katsookin, mutta jotenkin pelkään tiukassa käännöksissa että pyörä lähtee alta. Näin onkin kerran käynyt joitakin vuosia sitten. Poljin tavallisella pyörällä ja käännyin asfalttitieltä vähän liian jyrkästi hieukkatielle ja pyörä luiskahti pois alta. Onneks selvisin tästä pelkällä säikähdyksellä. Lisäksi käännöksissä olisi hyvä nosta aina sisäkurvin jalka ylös, jottei poljin osuisi vahingossakaan maahan ja että suurempi paino ulommalla puolella tasapainoittaisi pyörää sen kallistuessa. Olen huomannut, että pystyn tekemään paljon tiukempia käännöksiä kun tosiaan katson sinne minne haluan mennä (enkä sinne missä en halua olla eli maassa). Silti kuitenkin kovassa vauhdissa kääntyminen tuottaa itselleni aika paljon vaikeuksia, ehkä se tästä paranee fillarikilsojen määrän kasvamisen myötä.

Täällä on kyllä hienot reitit pyöräillä ja monesti pyörälenkillä mietinkin kuinka onnekas olen, että saan treenata täällä kauniissa maisemissa ja hyvissä keleissä. Lisäksi on kiva kun muita polkijoita näkyy paljon. Hienoja pyöriä näkyy paljon, monia triathlon-pyöriä näkyy myös. Tandem-pyöriäkin näkyy aika paljon, vähintään yhteen sellaiseen törmää jokaisella pyörälenkillä. Osalla tandem-polkijoista on jopa koordinoidut asutkin, vähän tulee mieleen että kyseessä on pyöräilijäpariskuntien oma versio samalaisista tuulipuvuista :) Kerran vastaan tuli myös sellainen cross trainerin ja pyörän yhdistelmä, sellaista en ollut kyllä aiemmin nähnyt. Eli se oli vähän niin kuin cross trainer, paitsi että alla oli pyörät. Alla on kuvakin tästä viritelmästä. Kerran myös näin, että koko perhe oli saman pyörän päällä. Vanhemmat ajoivat tandemilla, perään oli viritetty lapsen pyörä ja vielä päätteeksi pyörävaunu, jossa perheen pienin matkusti.

Crosstrainer vai pyörä vai molemmat? (kuva täältä)

Olen huomannut, että kesän aikana on kehitystä tapahtunut pyöräillessä ja keskinopeudet ovat nousseet. Keskinopeuksien nousu johtuu eniten siitä, että olen alkanut polkemaan myös alamäissä, aiemmin usein lepäsin nämä pätkät, kun myöskin pelkäsin vauhdin nousemista liian korkeaksi. Jyrkympiä ja haastavimpia alamäkiä en kuitenkaan edelleenkään polje vaan keskityn turvalliseen laskeutumiseen. Ylämäissä huomaan, että olen monia muita pyöräilijöitä vahvempi ja pystynkin ohittamaan monia eli jaloista löytyy paukkuja kiipeämiseen ja lisäksi ei ylämäissä harvoin tarvitsee pelätä vauhdin liian kovaksi kasvamista. Alamäissä puolestaan moni menee ohi, joten vielä tässä olisi kehittämisen varaa vaikka kehitystä on jonkin verran tapahtunut.

Vielä yksi mainitsemisen arvoinen kehitysaskel on juomapullosta juominen ajamisen aikana. Viime kesänä taisin vain kerran juoda pullosta ajon aikana ja nyt viime viikkoina siitä on tullut jo aika lailla rutiinia tai sellaista, etten sitä enää niin jännitä. Aikaisemmin yleensä join jos jouduin pysähtymään esimerkiksi liikevaloihin ja välillä pysähdyin myös varta vasten juomaan. Viime vuoden Tour de Helsingin poljin juomareppu selässä, kun tuo pullosta juominen tuntui niin hankalalta. Nyt kun viimein pystyn juomaan pullosta ajon aikana, niin pystyn juomaan useammin, kun aiemmin saattoi kulua pitkäkin väli pysähtymisien välillä.