lauantai 10. elokuuta 2013

Twilight Golf

Keskiviikkona tuli ensimmäistä kertaa kokeiltua kesän aikana kertyneitä taitoja golf-kentällä. Työpaikalta yksi vanha golf-peluri järjesti Twilight Golf nimellä kulkeneen tapahtuman ja kentälle pääsi pelaamaan 16 dollarilla eli aika halvalla. Suuntasin töistä suoraan Palo Alton golf-kentälle ja alkuun vähän harjottelin muutamat lyönnit rangella. Mailat pelin ajaksi sain lainaan tuolta tapahtuman järjestäjältä ja hän oli vielä vuokrannut pari golf-autoa ja näillä sitten osa kollegoistani kulki kentällä. Sinänsä oli ihan mukava, että oli tuo golf-auto käytössä, niin ei tarvinnut mailoja kantaa, mutta itse kuitenkin mieluummin kävelin kentällä, niin sai edes vähän liikuntaa ja toisaalta palloni eivät ihan niin pitkälle lentäneet, että olisi tarvinnut ihan hirveän pitkää matkaa kävellä :D
Ilta golf-kentällä, vuoria näkyy taustalla
 Vähitellen olen tässä kesän aikana saanut palloihin vähän liikettä ja vaikka ne eivät edelleenkään kovin kauaksi lennä, niin menevät ne sentään suoraan. Pelin ajaksi sain ohjeeksi vain pitää hauskaa ja lyödä golf-palloa kohti reikää välittämättä siitä vaikka välillä tulisi huonoja lyöntejä. Tätä ohjetta sitten noudatinkin ja rennolla asenteella otin koko tapahtuman. Peliä varten jakaannuimme kolmeen eri ryhmään ja itse starttasin viimeisessä ryhmässä, niin ei tarvinnut huolehtia siitä, että paremmat pelaajat painavat päälle. Mukavasti sain ryhmäni pelaajilta ohjeita ja vinkkejä ja vähitellen alkoi pelikin kulkea paremmin. Kerkesimme 7 reikää kiertää ennen kuin tuli sen verran pimeä, ettei palloja enää oikein nähdä. Ihan kunnolla sai siis tuntumaa peliin :)

Oli ihan erilaista pelata kentällä kuin vain lyödä palloja rangella. Rangella pallojen lyöminen on vähän kuin juoksumatolla juoksu ja kentällä pelaaminen puolestaan kuin ulkona juokseminen. Jonkin verran helpotin omaa peliäni, että siirtelin palloani välillä parempiin lyöntipaikkoihin. Puiden takaa tai hiekkakuopasta en edes yrittänyt lyödä palloa.

Maisemia toiseen suuntaan golf-kentällä, vuoria näkyy sielläkin
 Urheilusta laji on edelleenkin mielestäni kaukana, hiki tuli ainoastaan siinä kun poljin töistä golf-kentälle, joten kyllä juoksu, pyöräily ja uinti pysyvät edelleen "päälajeinani". Kyllä tuo golfkin palkitsi kun sai palloon hyvän osuman ja oli mukava käppäillä kentällä kauniina kesä-iltana. Tavallaan ymmärrän nyt paremmin miksi niin moni on hurahtanut golfin pelaamiseen ja on valmis käyttämään sen eteen niin paljon aikaa. Kuitenkin kun aikaa on rajallisesti, niin haluan käyttää sen "kunnon" urheiluun, jonka jälkeen tulee sellainen fiilis, että on tehnytkin jotain :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti