maanantai 8. lokakuuta 2012

Kisaraportti: Espoon keskuspuistojuoksu 7.10.

Tässä hieman raporttia eilisestä juoksukisasta. Kävin juoksemassa Tuomarilan Urheilijoiden järjestämän Espoon keskuspuistojuoksun. Naisten yleisessä sarjassa matkana oli 7 km, kun taas kaikissa miesten sarjoissa ja kuntosarjassa oli matkana 8 km. Vähän ihmetytti kyllä, että miksi naisille oli laitettu eri pituinen reitti. Olen paljon juossut pitkiä matkoja, joten on ollut tänä vuonna hyvää vaihtelua juosta näitä lyhyempiä kisoja ja ne ovatkin yleensä itselleni rankempia, kun koko matka mennään korkeilla sykkeillä ja puuskuttavalla hengityksellä eli toisin sanoen omien mukavuusalueiden ulkopuolella.

Itse reitti tuolla keskuspuistojuoksussa oli todella mäkinen ja rankka. Joissakin hyvin jyrkissä nousuissa mietin juoksun vaihtamista kävelyyn, mutta päädyin kumminkin töpöttelemään lyhyillä askeleilla kaikki mäet. Sykkeet tuppasit nousemaan jokaisen mäen jälkeen reippaasti yli 180, joten piti nousujen jälkeen vähän tasailla sykkeitä kevyemmällä juoksulla. Juoksun aikana mulla aukesi kahdesti kengännauhat, vaikka olin ne tuplasolmuilla varmistanut, ehkä en ollut niitä sitten tarpeeksi kireälle vetänyt, niin ne pääsivät sitten avautumaan. Ihan hyvä, ettei kyseessä oli itselleni erityisen tärkeä kisa, sillä muuten olisi harmittanut kengännauhojen sitomiseen kuluvat sekunnit.

Siinä vaiheessa, kun käännyin tuolle naisten 7 kilometrin reitille, niin en nähnyt ketään muuta juoksijaa menevän edelläni enkä takanani. Koitin välillä vilkuilla taakse, että tuleeko sieltä ketään, mutten nähnyt ketään tulevan. Jotenkin tällainen kilpailutilanteen puuttuminen sai aikaan sen, että otin vähän löysemmin ja en puskenut itseäni ihan äärirajoille. Loppuaika juoksussa oli 33 min 20 s, joka oli ihan ok tulos noin mäkisessä maastossa ja se riitti toiselle sijalle omassa sarjassani. Voittajan aika oli alle puoli tuntia, joten se selittää miksen nähnyt ketään edessäni juoksemassa. Tasaisemmassa maastossa olisin ehkä pystynyt juoksemaan lähemmäs 30 minuuttiin. Viikkoa aiemmin juoksin Puistolajuoksussa 7,55 km matkan ajalla 33 min 10 s.

Palkintopokaali toisesta sijasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti