Big Kahuna -triathlon kisaraportti ja sitten vähän huonompia uutisia

Tässä viimein kisaraportti viime viikonlopun triahtlon-kisasta. Tämä viikko on mennyt vähän huonommissa merkeissä, joten siksi raportti tulee nyt vähän viivellä. Tekstin lopussa avaan vähän tarkemmin tämän viikon kulkua.

Saavuin kisapaikalle Santa Cruziin kisaa edeltävän päivänä ja hain heti exposta kisamateriaalit eli kisanumeron, nilkkaan kiinnitettävän chipin, pyörään kiinnitettävät numerot, kypärään kiinnitettävän numerotarran, uimalakin sekä teknisen t-paidan. Sitten kävin heittämässä kamat ja pyörän motellille. Päivän aikana kävin vähän tutustumassa uintireittiin kävelemällä uinnissa kierrettävän laiturin päähän ja kyllä niitä merileijonia oli siellä yhä runsaasti! Kävin myös rannalla kokeilemassa veden lämpötilaa ja aika viileältä se tuntui. Joitakin märkäpuku-uimareita bongasin rannalla.

"Kisa-expo"

Illalla laittelin kamoja valmiiksi, kiinnitin numerot pyörään ja kypärään sekä laitoin numerolapun kiinni numerovyöhön. Nukkumaan menin kohtalaisen aikaisin ja täysin tietämättömänä minkälaisen herätyksen aamulla saisin. Aamulla kello herätti kello 4 ja samalla huomasin, että sänkyni oli täynnä LUTEITA! Oli melkoinen herätys ja herätyksenä toimi paljon paremmin kuin kylmä suihku. Ponnahdin sängystäni ja heitin kaikki vaatteet päältäni ja ravistelin raajoja sekä hiuksiani, jotta varmistin ettei mikään elukka olisi itsessäni kiinni. Puremajälkiä koitin tähyillä, mutta mitään ei näkynyt vielä tuolloin. Laitoin sandaalit jalkaan, sillä en halunnut avojaloin kulkea tuossa ludehuoneessa ja aloin hoitaa pikaisesti aamutoimia. Kuten arvata saattaa, niin halusin äkkiä lähteä huoneesta menemään. Aamiaisena toimi kahvi ja kaksi banaania. Sitten ravistelin ja pakkasin kamani ja lähdin pois motellista. Respa ei ollut vielä tuolloin auki, joten en voinut mennä raportoimaan ludehavainnosta.

Kisamateriaalia

Kävelin noin kilometrin matkan rantaa pitkin vaihtoalueelle ja kuuntelin kun merileijonat mölysivät kohta kierrettävän laiturin luona. Tähän aikaan oli vielä pilkkopimeää. Vaihtoalueella valitsin itselleni oman paikan ja aloin levittää tavaroitani ja seurailemaan kanssakilpailijoideni puuhia. Lisäksi kävin body markingissa, missä kisanumero kirjattiin olkavarteen, rystyseen ja reiteen. Lisäksi oma ikäsarja kirjoitettiin pohkeeseen.

Vaihtoalue aikaisin aamulla

Aikamoisia tt-pyörätykkejä näytti osalla porukasta olevan vaihtoalueella. Hyvissä ajoin ennen uinnin starttia aloin pukemaan märkäpukua päälleni ja sitten kävelin paljoin jaloin noin puolen kilometrin verran rannalle. Kävin vähän vedessä kastautumassa ja se oli k-y-l-m-ä-ä! Lopulta otin pari vaparin vetoa vedessä ja tuntui, että henki salpaantui kylmän veden takia. Joku kisatoveri siinä totesi, että menee muutama sata jaardia ennen kuin veteen tottuun, mutta että sitten pitäisi mennä ihan ok. Lämmittelyuintia tehdessäni yksi merileijona tuli noin 15 metrin päähän, onneksi en ollut yksin, muutan olisin varmaan paniikissa lähtenyt heti vedestä karkuun :D Ja kyllä noita merileijonia on aikaisemmissa kisoissa uintireitillekin eksynyt. Onneksi näin tämän kuvan vasta kisani jälkeen. Rannalla koitin vähän hyppelehtiä ja juosta pitääkseni itseni lämpöisenä ennen omaa starttia. Ensin starttasivat eliitti ja miehet alle 24, sitten miehet 25-29 ja kolmannessa aallossa miehet 30-34. Oma aaltoni eli naiset alle 34 starttasi neljännessä aallossa ja sitten se oli menoa.

Tämän laiturin ympäri uintireitti kulki, pitutta tällä laiturilla tosiaan on

Vesi oli kylmää ja oli vielä sen verran usvaista, ettei laiturin päätyä näkynyt. Jonkin verran oli aallokkoa, mutta virtauksia en tuntenut tai huomannut. Koitin uida vapaauintia, mutta hengittäminen veteen oli todella vaikeaa, en vain pystynyt siihen, joten vaihdoin pää pystyyn rinta-uintiin. Välillä koitin uida vesipallokroolia, eli pää pystyssä vaparia, ja välillä yritin uudestaan veteen hengittämistä. Tuntui, ettei tästä tullut mitään. Puoleen väliin etenin tällä tavoin ja sitten kun käännyttiin uimaan takaisin rantaan, pakotin itseni hengittämään sinne veteen. Perustelin tämän itselleni, että nämä muutkin uimarit pystyvät siihen, joten kyllä munkin olisi pakko pystyä ja lisäksi mitä pidemmän matkaa saisin uitua vaparia, sitä nopeammin olisin poissa kylmästä vedestä. Lisäksi koitin ajatella, että tämä olisi hyvä hetki kanssa harjoitella avovedessä uintia, joten sitä ei kannattaisi heittää hukkaan uimalla turvallista ja hidasta pää pystyssä rinta-uintia. Vapaauinti lähti pienen pakottamisen jälkeen kulkemaan ja sain kiinni hyvästä rytmistä, välillä nostin päätä ja varmistin, että olen yhä menossa oikeaan suuntaa. Aikaisemmin joku samassa aallossa startannut alkoi jossain välissä uimaan selkää ja lähti saman tien menemään vinoon, selkäuinti ei taida olla ehkä se kaikista paras tyyli uida triathlon-kisoissa :P

Uinti lähdi näiltä kohdilta

Vaikka olinkin uinut pitkät pätkät rintauintia, niin ei uintiaikani niin älyttömän huono ollut. Reilu 36 minuuttia meni matkaan eli paremmin kuin osasin odottaa. Märkäpuvun ja suolaisen meriveden yhdistelmä selkeästi nopeutti uintia.

T1 eli ensimmäinen vaihto oli hidas, sillä siihen sisältyi pitkä matka rannalta vaihtoalueelle. Jotain puolen mailin verran siirtymä oli. En pitänyt turhaa kiirettä vaihdossa, sillä en halunnut unohtaa mitään tärkeää. Pyöräilyä varten päädyin laittamaan irtohihat, pyöräilypaidan jätin vaihtoaluelle. Märkänä noita hihoja oli vähän nihkeä kiskoa päälle. Lisäksi laitoin lisää aurinkorasvaa kasvoihin.

Merileijonalauma ihmettelemässä surffilaudan päällä istuvaa henkilöä

Pyöräilyreitti kulki pitkin Highway 1:stä, joka on tunnettu kauniista maisemista. Pyöräilyn alkumatkalla oli aika paljon sumua ja näkyvyyttä oli muutama sata metri. Olin uinnissa onnistunut ilmeisesti nielaisemaan merivettä, sen verran tuntui röyhtäyttävän pyörän päällä. Kun olin saanut oloani tasoitettua, niin aloin juomaan urheilujuomaa. Toisessa juomapullossa mulla oli mukana elektrolyyttejä. Pari energy chewtä otin kanssa. Vatsani alkoi aika alkuvaiheessa pyöräilyä reagoimaan noihin urheilujuomiin yms. Juoman nauttiminen oli vaikeaa ja vatsa alkoi vähän kramppailemaan. Tässä vaiheessa päätin, etten koske geeleihin tai noihin energy chewin, sillä ne todennäköisesti vaan pahentaisivat tilannetta eli urheilujuoman voimalla olisi mentävä.

Pyöräreitin maisemat olivat kieltämättä kauniit myös tuossa usvassakin. Reitillä oli jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Ylämäissä koitin hokea itselleni, että "ei happoja, ei happoja". Eli koitin vältellä reisien hapottamista mäissä, jotta en hyydyttäisi itseäni. Kääntöpisteen jälkeen suunnattiin samaa reittiä takaisin Santa Cruziin, rantaviivaa pitkin kuljettiin aika lailla. Garminini piippaili aina 5 kilometrin välein väliaikoja ja koitin myös yleensä ottaa pienen kulauksen urheilujuomaa ainan tuon piippauksen kuluessa. Välillä saattoi tosin mennä parikin piippausta juomataukojen välissä, sillä vatsani ei ollut kovin vastaanottavainen tuon nesteen suhteen.

Pyörä tuntui kulkevan kohtalaisesti ja ehkä vähän liiankin paljon säästelin juoksua varten. Keskinopeus jäi jonnekin 28 km/h -tienoille. Jonkin verran näkyi porukalla olevan puhjenneita kumeja. Pyöräreitin varrella oli 3 huoltopistettä, ensimmäinen n. 20 km kohdalle, toinen n. 40 km kohdalla ja viimeinen 70 kilometrin kohdalla. Varsin riittävästi näitä oli ja vasta viimeisellä otin uuden urheilujuomapullon yhden tyhjentyneen tilalle. Sentään jonkin verran sain nestettä juotua pyörän päällä, välillä oli aikamoista pakottamista.

Santa Cruz Beach

T2 eli toinen vaihto oli ensimmäistä paljon nopeampi. Pyörä telineeseen, kenkien vaihto, hihat pois, kypärä pois, lippa päähän ja juoksunumero vyötärölle. Numerovyötä ei tarvinnu pyöräilyssä pitää, se oli pakollinen vain juoksussa. Lisäksi kävin vielä bajamassa, sillä nesteet alkoivat tulla kropan läpi. Juoksun alku tuntui todella hyvältä, jalat tuntuivat freeseiltä, melkein kuin ei olisi ollut pyöräilyä yhtään alla. Koskaan aiemmin ei ole tuntunut yhtä hyvältä lähteä pyöräilyn jälkeen juoksemaan. Tavoitteena oli lähteä juoksemaa jotain 5 min/km -vauhtia ja sykkeet enintään 165-tasolla. Ensimmäiset kilometrit menivät huomattavasti reippaamiin ja ohitin kymmeniä muita kisaajia. Puolen välin lähestyessä vauhti alkoi hiipua aikalailla, reitti vaihtui asfaltista sellaiselle kiviselle hiekkatielle ja samalla myös alkoi aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Meno tuntui aika tahmaelta ja kuumalta. Kääntöpisteenä toimi tikitiki-patsas.

Laiturilla maijailevia merileijonia

Juoksun toka puolisko oli hidasta etenemistä, vauhdit tippuivat jopa 6 min/km -tasolle. Koitin huoltopisteillä heittää vettä päälle, jotta saisin kehoa vähän viilennettyä. Jonkin verran koitin myös juoda, mutta vatsa ei oikein tykännyt. Energiat alkoivat selkeästi käydä käsiin ja koitin ajatella, että "ihan sama mitä vauhtia juokset, kunhan juokset etkä vaihda kävelyyn". Ilmeisesti muillakin oli juoksussa vaikeaa sillä ohitseni meni vain 3 henkeä. Vähäiset kannustajat reitillä olivat todella upeita, suurin osa näistä kannustajista oli huoltopisteiden tai muita vapaaehtoisia.

Lopulta alkoi maali häämöttää kaukana edessä ja viimeinen puoli kilsaa oli hiekkarannalla juoksua, joka oli tosiaankin aika julmaa väsyneille jaloille ja kropalle sekä mielelle. Lisäksi juoksu oli 600 metriä ylimittainen. Koitin mahdollisimman suoraan hakeutua märälle hiekalla, joka antaisi vähän tukevamman juoksualustun. Kun pääsin laiturin ali, niin piti vielä alkaa väistelemään rannalla leikkiviä lapsia… Loppukiriä oli vaikea tehdä ja en siihen lähtenytkään, märältä hiekalta piti vielä juosta rannan poikki maalisuoralle. Juoksu meni juuri rimaa hipoen alle kahteen tuntiin. Maalissa käteen tungettiin heti vesipullo, joka tuli todella tarpeeseen. Kaulaan sain kukkalein ja "mitalin" eli posliinisen tiki-patsaan. Join samantien kaksi puolen litran pullollista vettä ja vaikka vatsa ei kovin hyvältä tuntunut, niin tiesin että onko pakko saada ravintoa. Energiavarastot olivat käyneet todella tyhjiksi, olisi väsymyksen ja energiavajeen takia tehnyt mieli purskahtaa itkuun. Valitsin kuitenkin toisen tien ja söin maalissa tarjolla ollutta ruokaa eli hedelmiä ja tuorejuustolla täytettyjä bageleita. Alkuun ruoka ei oikein maistunut, mutta vähitellen kuitenkin olo alkoi parantua ja sain voimia kerättyä.

Maalialue kisaa edeltävänä päivänä kuvattuna

Kokonaisaika ei päätä huimaa, olin mielessä toivonut 10-20 min parempaa aikaa, mutta on tämäkin ihan tyydyttävä tulos ja alle kuuden tunnin sentään! Onpahan joku aika, jota lähteä ensi kesänä parantamaan. Alla vielä yhteenvetona kaikki ajat. Sijoitus omassa sarjassani oli 8/38.

Tulostietoja

Mutta nyt takaisin noihin aamulla löytämiini luteisiin. Ja herkille lukijoille tiedoksi, että lukeminen kannataa lopettaa tähän. Omalle hotellille päästyäni vein kaikki kamat saman tien pesuun ja lisäksi peseydyin itse huolellisesti. Näillä keinoin olen toivon mukaan estänyt kuljettamasta luteita hotellihuoneeseeni. Puremajäljet alkoivat antaa merkkejä itsestään maanantai-iltapäivällä ja siitä eteenpäin tilanne on päivä päivältä pahentunut. Puremia on ympäri kroppaa satoja, yksistään yhdessä kädessä (siis sormista rantaaseen) on yli 35 puremaa! Itsehoitona aloitin Heinixin syömisen ja kortisonirasvan levittämisen. Torstai-aamuna juttelin Suomeen lääkäri-isäni kanssa näistä ja hän oli sitä mieltä, että käy täällä Jenkeissä lääkärissä. Suuntasin sitten heti urgent careen, jossa lääkäri kanssa hämmästeli puremien suurta määrää ja hän määräsi jotain vahvempaa voidetta niihin laitettavaksi. Voide ei kuitenkaan ollut avain onneen, vaan torstaiyönä sain todella huonosti nukuttua kutinan ja kipujen myötä.

Perjantaipäivä meni aika lailla kärsiessä, istuminen oli vaikee takapuolessa olevien puremien takia ja vaatteet hankasit puremia ympärikroppaa,  Sadat puremat ympäri kroppaa (puremia on jopa korvanlehdissä ja jalkapohjissa) tekivät olosta todella tuskaisen ja ei tulisi mieleenkään kulkea julkisesti t-paidassa. Hotellihuoneessani oleskelin mahdollisimman vähissä vaatteissa, jotteivät vaatteet hankaisi näitä puremia. Perjantai-iltana en oikein pystynyt olemaan mitenkään päin sängyllä puremien takia ja olotila oli sietämätön. Noin puoliyhdentoista aikaan illalla soitin itkunsekaisen puhelun Suomeen isälleni ja laitoin sähköpostitse kuvia sen hetkisestä purematilanteesta. Isäni oli sitä mieltä, että lähde päivystykseen hakemaan hoitoa. Alun perin olin ajatellut odottaa launtai-aamun saakka ja mennä sitten lääkärin vastaanotolle, mutta koska oireet olivat niin pahat, niin päädyin lähtemään saman tien taksilla kohti Emergency Departmenttia. Päivystyksessä vietin sitten aika monta tuntia, hotellilla olin takaisin aamuneljältä. Perjantai-ilta oli kiireinen tuolla päivystyksessä ja en nyt ollut ihan se akuutein tapaus vaikka aamun saakka en oliskaan pystynyt odottamaan. Hoitajat ja lääkärit olivat siellä kanssa hämmästyneitä puremien suuresta määrästä ja niiden ärtymisasteesta. Sain sieltä suun kautta nautittavaa kortisonia ja reseptin parin päivän kuuriin. Lisäksi jatkan kortisonirasvan ja antihistamiinin käyttöä. Nyt launtaina olotila tuntuu jo jotenkin siedettävältä vaikka puremat ovat edelleen turvoksissa ja kutisevia. Sairaalassa juttelin hoitajan kanssa, joka oli New Yorkista saanut luteiden puremia ja hän sanoi, että meni puoli vuotta ennen kuin puremat paranivat täysin ja hänellä puremat olivat vain käsivarsissa ja paljon lievempinä mitä minulla. Akuuttivaihe näissä puremissa on 2-3 viikkoa.

"Muutama" purema

Aluksi ajattelin etten tuo tätä lude-asiaa esiin tässä blogissa, mutta päädyin nyt kuitenkin kertomaan tämän teille. Olkoon tämä varoittava tarina, että kannattaa joka paikassa tarkistaa sänky, lakanat ja sängyn ympäristö ennen kuin menee siihen nukkumaan. Maksoin motellihuoneestani 170 dollaria yöltä, joten ihan läävästä ei ole kyse. Torstaina soitin motellille tuosta lude-asiasta ja sanoivat ettei kuulemma kukaan muu ole valittanut. Tuntui, ettei siellä uskottu sanaakaan mitä sanoin. Koitin kovasti kysellä, että mitä he aikovat tehdä tämän lude-ongelman eteen ja vastaus oli lähinnä ettei mitään. Siivoojat kuulemma tarkastaa huoneet joka päivä ja he eivät ole huomanneet mitään. En sitten jaksanut alkaa asiasta enempää englanniksi kinaamaan. Jotta muut matkaajat osaavat varoa tuolta motellia, niin olen kirjoittanut paljon nettiin eri paikkoihin arvosteluita tuosta ja raportoinut luteista. Kroppani satoine puremineen osoittaa kyllä, että siellä asuu iso lude-populaatio. Ihan muutamat luteet eivät pysty tähän määrään puremia mitä minulla on.

Luteiden puremia

Näiden puremien takia en ole tällä viikolla hyötyliikuntapyöräilyn lisäksi lainkaan urheillut. Mieli on ollut maassa näistä puremista ja näiden valtava määrä on aika lailla ahdistanut. Puremat ovat lisäksi niin kipeät ja kutisevat, että normaalitkin vaatteet hankaavat näitä. Öisin on ollut vaikea nukkua näiden kanssa ja lisäksi tupla-annos antihistamiinia on väsyttänyt vielä lisää. Mutta mieluummin olen väsynyt kuin hermorauniona kutinan ja turvotuksen takia.

Lisää puremia, istuminen näiden päällä on "herkkua"

Aika karu oli tämä ensikohtaaminen luteiden kanssa. Kuten tarinani osoittaa, niin ne eivät ole leikin asia. Lisäksi oman haasteensa tähän tuonut tämä ulkomailla oleskelu, minulla ei ollut hajuakaan että minne mennä lääkäriin ja miten asiat täälläpäin kaikkine vakuutusjuttuineen toimivat. Suomessa tietäsin heti, että minne mennä lääkärin vastaanotolle. Onneksi työpaikan kautta mulla on hyvä vakuutus täällä, pitäisi mennä kaikki tai lähes kaikki sen piikkiin.

Päivystyksessä sain käteeni ranneekkeen, jossa oli tunnistetietoni