maanantai 22. joulukuuta 2014

Firstbeatin stressitestin tulokset


Sain nyt joulukuun puolessa välissä tekemäni Firstbeatin stressitestin tulokset, stressitestin aikana pidin mittausantureita kolmen vuorokauden ajan, myös öisin. Mittarin toinen pää kiinnitettiin solisluun alle ja toinen kylkikaareen. Ainoastaan suihkun ja uinnin aikana mittaria ei voinut käyttää. Sain varsiin mielenkiintoisia tuloksia. Ensinnäkin leposykkeeni on laskenut viime keväästä, uusi lukema on nyt 41. Kyseessä on tosin yöaikaan mitattu lukema, joka luonnollisesti on vähän pienempi kuin päiväaikaan mitattu lukema. Viime toukokuussa vastaava lukema oli 44. 
Firsbeatin mittari kiinnitettynä
Toiseksi mittausajanjaksolle osui myös yhdet pikkujoulut, joissa join joitakin lasillisia skumppaa, ja olin yllättänyt kuinka paljon alkoholi vaikutti yöuniin. Totta kai olin tietoinen, että alkoholi heikentää unenlaatua, mutta tästä mittauksesta näin ihan konkreettisesti miten unen laatu heikkeni. Palautuminen unijakson aikana väheni allle puoleen alkoholin myötä ja tässäkään tapauksessa en ollut juonut ihan älyttömästi ja nukkumaan pääsin jo noin kahden aikaan. Kahtena ensimmäisenä yönä (jolloin en ollut juonut yhtään alkoholia) palautumisen osuus unijaksosta oli yli 90 % ja pikkujoulujen jälkeisenä yönä palautumisen osuus oli vain 41 %! Voi vaan kuvitella mitä lukemat olisivat jos tulisi juotua tuplasti enemmän ja vietettyä ilta pilkkuun saakka baarissa.
Mittari
Toukokuusta tuttu ilmiö toistui myös nyt, vapaapäivänä valveillaoloaika tuli mentyä aika lailla punaiselle ja sinisellä. Sininen väri tarkoittaa urheilua ja punainen stressireaktiota, testi ei tosin tee eroa positiivisen ja negatiivisen stressin välille. En siis kokenut olevani mitenkään kovin stressaantunut, mutta mittari näytti jotain muuta. Stressireaktio tarkoittaa käytännössä vireystilan nousua elimistössä. Työpäivinä puolestaan etenkin aamupäivät olivat vihreitä ja vihreä väri viittasi palautumiseen. Palautumisen laatu perustuu sykevälivaihtelun analyysiin. Matala lukema viittaa heikkoon palautumiseen, korkeampi arvo parempaan palautumiseen.  Yleensä testin tehneillä menee nämä toisin päin, eli työpäivisin mennään punaiselle ja viikonlopulle mahtuu enemmän vihreää väriä.
Perjantain stressikäyrät
Oma tulkintani omista tuloksista on, että viikonloppuisin touhotan vähän liikaa eri suuntiin ja puuhastelen kaiken näköistä, kun taas toimistotyössäni voin enimmäkseen keskittyä työtehtäviin ja olla paikoillani. Edelleenkin on kuitenkin mielestäni jännä juttu, että töissä ollessa ja asiakaspalaverin aikana oli vähemmän stressireaktioita kuin illalla sängyssä lukiessa, jonka luulisi olevan kohtalaisen rauhoittavaa tekemistä. En myöskään lukenut mitään kovin jännää lukemista.
Lauantain punainen käyrä, aamupäivällä sinisenä näkyy traneritreeni. Uinnin ajaksi mittari piti poistaa, niin siltä osin näkyy puuttuva syketieto eli punainen viiva. Muuten päivä menee vahvasti punaisella... Pikkujouluihin menin noin puoli kahdeksan aikoihin ja nukkumaan pääsin kahden aikaan ja vasta kuuden aikoihin aamulla alkoi palauttava unijakso.
Myös koko päivän keskiarvosykkeet olivat mielenkiintoisia, arkipäivinä ne olivat varsin alhaiset. Torstaina lukema oli 61 ja perjantaina 65. Tosin on edelleen huomioitava, että näihin lukemiin sisältyy myös unijaksot, jolloin syke on paljon alhaisempi. Alhainen syke myös tarkoittaa pienempää kulutusta ja olinkin kovasti yllättynyt kalorinkulutuksestani. Jotenkin ajattelin, että oma normaalikulutukseni vuorokaudessa olisi jotain 2000 kilokalorin suuruista. Torstaina, jolloin en urheillut, mutta kävelin vajaat 10 kilometriä päivän aikana, kulutukseni oli silti vain 1667 kcal! Perjantaina puolestaan kävelin noin tunnin verran, juoksin reilut 10 kilometriä ja tein 45 minuutin salitreenin. Kulutukseksi tälle päivälle tuli 2142 kcal. Lauantaina taas poljin kahden tunnin traineritreenin ja uin 45 minuuttia ja kulutus oli siltikin aika alhainen, reilut 2400 kcal. Varsin valaisevia lukemia, kun olin kuvitellut kulutukseni olevan vähän suurempaa. Etenkin tuo torstain lukema oli aika karu yllätys. Sellaisina päivänä jolloin en liiku yhtään, niin kulutus on varmaan jotain vain 1300 kilokalorin verran!
Energiankulutus mittausajanjaksolla
Kaiken kaikkiaan varsin valaiseva oli tämän kerran stressitesti ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, että leposyke oli laskenut ja että päivän keskisykkeet olivat alhaiset. Nämä havainnot viittaisivat siihen, että ylirasitus olisi nyt aika lailla takanapäin. On sen tosin olossakin huomannut, olen edelleen ollut paljon pirteämpi nyt pimeään vuodenaikaan kuin aiemmin tänä syksynä, vaikka yleensä tilanne on päinvastainen eli mitä pimeämpää on, sen väsyneempi olen ollut. Myös treenit ovat kulkeneet hyvin. Lauantaina käytiin Heinin kanssa polkemassa 2,5 tunnin fillarilenkki, kesällä lenkissä ei sinänsä olisi mitään ihmeellistä, mutta enpä ollut aiemmin joulukuussa Suomessa polkenut tuon pituista lenkkiä tai ylipäätänsä en ennen tätä vuotta ollut koskaan Suomessa polkenut pyörällä ulkona joulukuussa. Nyt kun lunta tuli tänne Helsingin suunnillekin, niin pitäisi varmaankin tänään vaihtaa nastarenkaat maastopyörään. Nastarenkaat on ollut hankittuna jo joitakin viikkoja, mutta vielä niille ei ole ollut niin tarvetta. Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus fillaroida töihin, niin sen takia pitäisi tänään saada nuo renkaat vaihdetuksi. Eli sellaista iltapuhdetta tänään tiedossa :) 

Lauantain lukemat ovat aika mielenkiintoisia ja punaisella mennään vahvasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti