tiistai 2. joulukuuta 2014

Triathlon marraskuun räntäsateessa


Triathlon marraskuussa? Kyllä, nyt on tullut sekin koettua ja saatiin vielä lisämausteeksi räntäsadetta pyöräilyn aikana. Viime lauantaina työpaikkani triathlonkerhon voimin vedettiin yhdessä olympiamatka läpi. Kyseessä ei siis ollut kisa, vaan samaa vauhtia edettiin yhdessä. Triathlonin aikana tukikohtanamme ja T1- ja T2-alueena toimi Pirkkolan uimahalli. Avovesiuinnin sijasta, uinti suoritettiin Pirkkolan hallissa. Alkuun uimme 1500 metriä Pirkkolan hallissa ja se sujui ihan kivasti ottaen huomioon, että se taisi olla vasta toinen uintikertani tässä syksyllä.
Uusille talvipyöräilykengille tuli käyttöä
Hiusten kuivauksen ja pyöräilyvaatteiden pukemisen jälkeen starttasimme 40 kilometrin pyöräilyosuudelle. Uudet talvipyöräilykengät ja talvipyöräilyhousut pääsivät nyt käyttöön. Heti kun lähdimme pyörillä liikkeelle, alkoi taivaalta tulla mukavasti räntää. Olin laittanut kirkkaat ajolasit päälle, mutta en tiedä oliko niistä enemmän hyötyä kuin haittaa, kun hyvin ne linssit peittyivät räntään ja piti välillä sitä pyyhkiä pois. Poljimme aika pitkälti hiekkateitä ympäriinsä ja kävimme Tammiston kautta Vanhankaupunginlahdelle kääntymässä. Ihan alkuun poljimme lämmittelyksi tai lähinnä kai kiusaksi Paloheinän mäen huipulle ja sitten tultiin samaa reittiä takaisin. Räntäsateessa ajaessa, maastopyörä tuntui aika kelpo menopeliltä. Jarrut ja renkaat pitivät hyvin, mutta tuli myös huomattua, ettei maastopyörä kulje ihan niin kevyesti kuin maantiepyörä ja sain tehdä paljon töitä, että pysyin jotenkin muiden matkassa mukana. Syke oli pyöräilyosuudella korkeampi kuin juoksuosuudella, kun yleensä sykkeet menee toisin päin. Toisaalta en ole nyt ihan hirveästi viime aikoina pyöräillyt, joten ei mikään ihme ettei pyörä kulkenut kevyesti. Ilmeisesti pitäisi vähitellen aloittaa sisäpyöräilytreenit, jottei pyöräily täysin unohtuisi.
Kulkupeli
Vaikka pyörässäni oli lokasuojat, niin ei etenkään siitä etummaisesta ei ollut ihan hirveästi hyötyä, kun kuraa lensi kasvoille ja kypäräänkin saakka. Hampaissa narskui kivasti hiekka. Takalokasuoja sentään suojasi jonkin verran ja selkäpuoli näytti suht siistiltä verrattuna niihin työkavereihin, keillä ei ollut lokasuojia lainkaan. Pyöräilykengät ja paksut hanskat toimivat aika hyvin, loppua kohden varpaat alkoivat vähän jäätymään. Toisaalta otin kengät koon isompana, niin saan tarvittaessa sinne vielä toiset tai paksummat sukat. Täytyy myöntää, että yksin olisi jäänyt tällainen parin tunnin fillarilenkki tekemättä tuossa räntäsateessa tai ainakin siitä olisi tullut paljon lyhempi. Pyöräilyosuuden mitaksi kertyi lopulta 42,6 km ja aikaa kului parisen tuntia, eli keskinopeus ei ollut mikään huima verrattuna maantiepyörälenkkeihin. Sitten pyörät lukkoon telineeseen ja uimahalliin vaihtamaan juoksukamat päälle. Muilta osin olin ottanut juoksua varten eri vaatteet, vain takki oli sama kuin pyöräilyosuudella. Oli ihanaa saada kuivaa vaatetta päälle, sen sijasta kostea hiihtotakki oli vähän ikävä pistää päälle. 
Vähän kuraa lensi
Juoksun alku tuntui vähän kankealta, mutta kyllä se siitä lähti rullaamaan ja varpaatkin alkoivat sulaa. Juoksu tuntui selkeästi kevyemmältä kuin pyöräilyosuus ja kun pyöräilyssä olin pitänyt perää, niin juoksussa pääsin sitten eturintamaan. Juoksureittimme kulki pitkin Keskuspuiston hiekkatietä Laaksoon saakka, jossa kävimme kääntymässä. Juoksuvauhti pyöri jossain 5:20-5:40 min/km -lukemissa, välillä tuli lähemmäs viiden minuutin kilometrejäkin. Hampaat irvessä ei kuitenkaan vedetty, vaan sellaista tahtia että pystyi vähän jutustelemaan siinä juoksun lomassa. Kymppi tuli täyteen jossain 52 minuutissa.
 
Triathlonin loppuverkaksi pääsin vetämään vielä 7,5 kilometrin matkan fillarilla kotiin. Saman matkan olin aamulla polkenut myös kotoa Pirkkolaan ennen triathlonin alkua, joten ihan kelpo määrä kertyi päivälle pyöräilyä. Kotona odotti sitten lämmin suihku sekä koneellisen verran pyykkiä pestäväksi päivän urheiluista. Kiva setti oli kokonaisuudessaan tuo triathlon ja oli mukava vetää se porukalla yhdessä läpi.

Ei enää niin puhtaat pyöräilykengät
Jostain syystä Garminin mittarini on alkanut kenkkuilemaan, muutama viikko sitten se ei suostunut siirtämään Viikin viitosen juoksudatoja koneelle ja päädyin resetoimaan sen. Nyt viikonloppuna se puolestaan siirsi nuo verryttelypyöräilyt nätisti Garmin Connectiin, mutta itse triathlonsuoritusta se ei suostu siirtämään. Mittarista itsestään pystyn noita triathlondatoja lukemaan eli aktiviteetti löytyy sieltä, mutta millään se ei suostu siirtymään koneelle. Koitin googletella erinäisiä ratkaisuja tähän ongelmaan, mutta toistaiseksi en vielä löytänyt mitään toimivaa ratkaisua. Googlettelu siis vielä jatkuu! Jos nämä ongelmat jatkuvat, niin pitänee harkita tuon mittarin päivittämistä uuteen versioon.

Triathlonporukkamme, tässä vaiheessa ei vielä satanut räntää. Muutamaa minuuttia myöhemmin tilanne oli jo vähän erilainen.

2 kommenttia:

  1. Hei ootko tykännyt noista kengistä? Suositteletko kapeajalkaiselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät ovat toimineet hyvin, oli hyvä hankinta! Mulla on kapea jalka ja hyvin ovat istuneet jalkoihin vaikka otinkin yhtä kokoa isommat :)

      Poista