sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kuulumisia ja kevään tuloa

Muutama viikko on kerennyt vierähtää sitten viime blogipäivityksen ja paljon on kerennyt näiden viikkojen aikana tapahtua: treeniä, iltavuoroja töissä, ylitöitä, Niagaran putouksilla käynti, viikonloppureissu Torontossa, St. Patrick's dayn juhlintaa, Rihannan konsertti, baseball-pallojen lyömistä häkissä Jenkki-tyyliin, lomareissun suunnittelua, ...
Toinen puoli Niagaran putouksista

Ja toinen näyttävämpi puoli Niagaran putouksista

Joinakin viikkoina olen vähän treenejä joutunut karsimaan, etenkin tuona viikonloppuna kun olin Torontossa, jäi viikonlopputreenit vähiin. 1,5 viikon ajan tein poikkeuksellisesti iltavuoroja 13-21, joten pääsin tekemään päivän treenit virkeällä ja levänneellä kropalla, lisäksi salilla ja altaalla oli hyvin tilaa treenata. Pidemmän päälle tykkään kuitenkin normaaleista toimistyöajoista, sillä suurin osa kavereistaniki tekee niitä, joten helpottaa esimerkiksi yhteistreenien sopimisia yms. Lisäksi ennen iltavuoroa aamu menee myös vähän "odottaessa", että pitää lähteä töihin.

Näkymiä Toronton CN Towerista

Näkymät suoraan alaspäin CN Towerista lasilattian läpi

Säät ovat olleet vähän vaihtelevia täällä, maanantaina tuli jälleen kerran lunta, mutta onneksi se suli nopeaa poisn. Loppuviikosta on ollut aurinkoista ja noin 10 astetta, auringonpaisteessa tuntuu toki vielä tätäkin lämpöisämmältä. Eilen kävin toisen kerran tänä vuonna ulkona pyöräilemässä ja sain huomata, että on tällä Detroitilla vielä matkaa pyöräilykaungiksi. Ajoin täällä Belle Isle -nimistä saarta ympäri, jota kiertää yksisuuntainen ja paikoitellen jopa nelikaistainen autotie. Poljin autokaistan reunassa kohdassa, jossa oli juurikin kaikki nuo neljäkaistaa, ja huomasin silmäkulmasta kuinka auton keula tuli takaapäin melkein polveen kiinni ja samaan aikaan ikkunasta huuteli musta mies vihaisena "Hey, keep your ass off", yritin parhaani mukaan sitten väistää vielä reunemmaksi. En uskaltanut mitään sanoa takaisin, kun ei siitä tiedä kuinka isot herneet kaveri olisi siitä vetänyt nenäänsä ja pyöräilijänä olen kuitenkin aika suojattomassa asemassa. Kaikki muut viereiset autokaistat olivat samaan aikaan tyhjiä, joten ohitustilaa hänellä olisi ollut luulevan... Todennäköisesti en kuitenkaan ollut henkilön suurin ongelma! Ärsyttää kuitenkin tuollainen käytös. Onneks samalla pyöräreissulla mieltäni piristi toinen musta mies, joka käveli vastaan ja minut nähtyäni pysähtyi ja huuteli "I think I love you" :D
St. Patrick's Dayn paraatia
Toivottavasti teillä on ollut siellä mukava pääsiäinen! Täälläpäin ei pääsiäistä niin kovin paljon juhlita ja meillä sekä perjantai että maanantai ovat normaaleja työpäiviä. Viikon päästä minulla on kuitenkin tiedossa viikon loma, jolloin pääsen pitämään nuo pääsiäisvapataa! Tästä lomasta kerron lisää seuraavassa blogitekstissä :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Pyöräilykauden avaus

Viime viikonloppuna tein ensimmäisen pyörälenkkini täällä Detroitissa, ei siis tullut turhaan raahattua pyörää tänne maailmalle mukaan :) Viime viikolla täällä alkoi olla varsin keväiset säät ja sunnuntaina lämpötila kohosi lähemmäs 20 astetta. Tällä viikolla säät puolestaan taas viilenevät lähemmäksi nollaa.

Kävin polkemassa heti lauantai-aamusta, jolloin lämpötila on vain muutaman asteen, mutta auringon paiste lämmitti mukavasti. Vaatetusta tuli laitettua sopivasti: pyöräilytrikoot, joiden päälle talvijuoksutrikoot, tekninen t-paita, pitkähihainen paksuhko juoksupaita ja hiihtotakki. Kypärän alle buffi, päähän pyöräilylasit ja käsiin pyöräilyhanskat, siis sellaiset missä sormenpäät eivät ole paljaana. Jalkoihin kiskoin vielä pyöräilykenkien päälle kengänsuojukset, jotka pääsivät nyt ensimmäistä kertaa käyttöön. Yleensä palelen pyöräillessä helposti varpaista, mutta nämä kengänsuojukset pitivät varpaat hyvin lämpöisinä.

Kovin pitkää matkaa en heti ensimmäiseksi lenkiksi viitsinyt polkea, matkaa tuli 38 km ja aikaa meni 1 h 35 min, eli ihan rennohkoa vauhtia tuli mentyä. Aika kuluu kyllä ulkona pyöräillessä paljon nopeammin kuin sisällä. Sisäpyöräily jää kyllä kauas taakse normaalista pyöräilystä! Toivottavasti teillä siellä Suomessakin alkaa vähitellen pyöräilykausi lähestyä :)

Vielä en ole Garminin kadenssimittaria tähän pyörään asentanut, tavoitteena on että seuraavalla lenkillä se olisi jo mukana antamassa statistiikkoja. Juoksussa tuo mittari on toiminut todella hyvin ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen! Uinnissa en saanut sitä vielä kovin hyvin toimimaan tai jostain syystä se antoi pidempää matkaa kuin oikeasti olin uinut ja olin kyllä säätänyt altaan pituuden paikallisessa mittayksikössä eli jaardeissa. Pitää vielä vähän tutkailla, että pitääkö siihen tehdä jotain muita asetuksia uintia varten.

Pyörä ulkona ensimmäistä kertaa täällä, taustalla häämöttää Downtown

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Uusi lenkkikaveri

Jo viime kesästä saakka olen miettinyt Garmin Forerunner 910xt -mittarin hankkimista, välillä olen päässyt niinkin pitkälle, että olen sen jossain nettikaupassa ostoskoriin laittanut, mutta viime hetkellä jättänyt sen ostamatta. Pääsyynä on ollut lähinnä se, että ajattelin käyttää loppuun nykyisen polarin mittarin. Tuon kyseisen Polarin mittarin ostin pari vuotta sitten sen takia, että sen piti mitata matkaa ja nopeuttaa olkavarteen laitettavan GPS -podin kautta. Turhauduin kuitenkin siihen, että GPS-signaalin saamiseen meni paljon aikaa, jos mittari edes sitä koskaan sai. Jos signaalin sai, niin se pätki aika lailla eli nopeudesta ja matkasta en saanut kovin luotettavia tietoja. Tästä syystä päädyin käyttämään vain mittarin sykeominaisuuksia. Viime aikoina mittari on alkanut aika lailla reistailemaan, välillä se ei saa sykettä tai välillä sykkeet ovat jossain yli 200 lukemissa, joka ei siis todellakaan kohdallani pidä paikkaansa. Sykevyötä olen kyllä kastellut ja pessyt ahkerasti, mutta kahden vuoden hikoilut alkavat näkyä lähetinvyössä. Muitakin mittareita olen tässä vuosien mittaan omistanut ja yleensä tuo kaksi vuotta tuntuu olevan se aika minkä mittarit kestävät.

Paketti
Juoksumatolla en ole enää vähään aikaan käyttänyt mittaria, sillä matto näyttää ajan, kuljetun matkan ja nopeudun. Lisäksi yleensä teen vähän kovempia treenejä matolla, niin sykkeitä ei ole niin tärkeä seurata. Ulkona juostessa kannan aina sykemittaria mukana, erityisesti sen takia, että näen ajan. Pitkillä lenkeillä seurailen myös, että syke pysyy tiettyjen rajojen sisällä.


Pari viimeistä asiaa, jotka sinetöivät tuon Garminin mittarin ostopäätöksen oli, että vaikka ostan mittarin täältä Jenkeistä, niin tulee paketissa myös EU-standardin mukainen laturi eli ei tarvitse Suomessa sitten adapterin kanssa säätää. Toinen asia oli, että suunnittelen osallistuvani täällä ensi kuun puolessa välissä joko puolimaratonille tai maratonille ja kyseissä kilpailussa ei ole kilometrikylttejä vaan mailikyltit, joten joko joutuisin alkaa päässä laskeskelemaan kuljettua matkaa tai sitten hankkisin tuon mittarin avuksi.


Paketin sisältö
Viikko sitten pistin tilauksen vetämään ja paketti saapui torstaina. Vielä en ole ehtinyt mittaria kokeilemaan, mutta tänään olisi tarkoitus ottaa se mukaan uima-altaalle ja katsoa kuinka hyvin se siellä toimii. Huomenna on sitten vuorossa juoksulenkki ulkona.

Ostin mittarista Triathlon bundle -version eli mukana on mm. sykevyö sekä pyörään laitettava kadenssimittari. Innolla odotan kyllä tulevia treenejä tämän mittarin kanssa ja tulen varmasti raportoimaan myös täällä blogin puolella käyttökokemuksia :)