Kahden kisan viikko

Viime viikolla kävin vetämässä pari kisaa, toisen keskiviikkona ja toisen lauantaina. Matka olivat lyhyitä, 5 km ja 7,55 km, joten niistä palautuisi myös aika nopsasti ja otin ne myös kovemman treenin kannalta.

Keskiviikon kisaan yhdistin pitkän alku- ja loppuverran, jotta saisin tehtyä vähän paremman treenin Vantaan maratonia silmällä pitäen. Keskiviikkona juostiin Indie-Viikin Viitonen eli epävirallinen versio tuosta oikeasta vitosesta ja ajanotto oli kunkin juoksijan omalla vastuulla. Yleensä olen mennyt fillarilla tuonne kisapaikalle, mutta nyt päädyin juoksemaan sinne, jotta saisin vähän enemmän kilometrejä alle. Alkuverraa kertyi sitten reilut 7 kilometriä ja jo tällöin tuntemus jaloissa oli raskas. Ilmeisesti edeltävän sunnuntain kympin kisa tuntui vielä jaloissa. Suunnitelmanani oli yrittää juosta lähemmäs 4 min/km -vauhtia. Lähtöpaikalle oli kertynyt mukavasti porukkaa, sääkin kirkastui iltaa kohden mukavasti ja pääsimme juoksemaan kisaa syksyisessä auringonpaisteessa.

Startissa pari miestä karkasi omia vauhtejaan kauas eteen ja ensimmäiset pari kilometriä juoksin kolmantena juoksijana. Eka kilometri meni alle neljään minuuttiin vaikka koitin vähän jarrutella, ettei edessä olisi pahaa hyytymistä. Tokan kilometrin kohdalla vauhti alkoi hidastua ja ohitseni juoksikin yksi mies. Sain tehdä tosissani töitä, että vauhti pysyi edes jossain lukemissa. Vähän tuntui siltä. Ettei oikein löytynyt parasta puristusta ja sykkeetkin laskivat välillä lähemmäs 170:iä. Viimeisellä kilometrillä vielä yksi mies juoksi ohitseni ja en oikein pystynyt vastaamaan tähän vauhtiin. Loppuajaksi tuli 20:30, joka on tämän vuoden huonoin aikani Viikin Viitosen reitillä, mutta kuitenkin parempi kuin mitä viime vuonna parhaimmillaan juoksin. Keskivauhti oli Garminin mukaan 4:05 min/km, joka nyt on ihan ok ja päivän kunnon mukainen. Maalissa odoteltiin vielä kaikki maaliin ja otettiin ryhmäkuva, jonka jälkeen lähdin sitten hölköttelemään kotia kohti. Jalat tuntuivat aika raskailta kotimatkalla. Vaikka nyt parasta kulkua ollut tuolla Viikin Viitosella, niin erittäin hyvästä treenistä se meni.

Indie-Viikin Viitosen juoksuporukka (kuva täältä)

Viikon toinen kisa oli lauantaina Puistolajuoksussa. Olin tuon kisan kerran aiemmin kolme vuotta sitten juossut ja se oli aika kiva pienempi kisa. Matkana oli 7,55 km ja reitti kulki Malmin lentokentän ympäri. Keli oli jälleen kivan aurinkoinen ja auringonpaisteessa pyöräilin kotoa Puistolaan. Kisapaikalle tultua hain juoksunumeron, joka oli sellainen kankainen solmittava vanhantyylinen juoksunumero. Virittelin juoksuvarusteet kuntoon ja lähdin takki päällä verraamaan. Itse kisan aioin juosta shortseissa ja hihattomassa paidassa. Juoksin alkuverraa parisen kilometriä ja sitten kävin vielä lähtöpaikalla vähän juttelemassa tuttujen kanssa ja heittämässä verryttelytakin pois. Ennen starttia kävin vielä vähän ottamassa lämpöä ja huomasin, että juoksunumero ei oikein pysynyt paikoillaan ja tuntui koko ajan nousevan kaulaan. Koitin sitten viritellä juoksunumeroa eri tyyleillä päälleni ja mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Sidoin narut löysälle ja sitten kireälle, ei toiminut ei. Lopulta sidoin narut spibelttiin kiinni ja sain juoksunumeron pysymään jotenkin paikoillaan. Sitten suuntasin lähtöpaikalle ja sitä lähestyessä kuulin laskun "3, 2, 1" ja näin juoksijoiden starttaavaan! Itselleni tuli pikkaisen kiire, kun en vielä ollut tässä vaiheessa lähtöryhmän luona. Olin verratessa kyllä katsonut, että aikaa olisi pitänyt vielä hyvin olla. No, ei auttanut muu kuin lähteä juoksemaan ja nollata verrakilsat Garminista sekä laittaa se uudelleen käyntiin. Ensimmäisellä puolella kilometrillä juoksin melkein puskissa, että pääsin porukan ohi ja vähän ehkä liiankin lujan startin otin, kun se lähtö tuli niin yllätyksenä. Ohitteluista huolimatta eka kilometri meni aikaan 3:51. Tokalla kilometrillä koitin vähän rauhoittua ja juoksin hetken aikaa kolmen miehen kanssa. Sain aika nopeasti todettua, että heidän vauhtinsa tuntui liian hitaalta, joten irrottauduin porukasta ja joku taisi siitä porukasta lähteä peesiini, kun kovaa huohotusta kuului takaa.

Edessä näkyi kolmen miehen jono ja aika pitkään välimatka heihin pysyi samana. Toka kilometri oli vielä alle neljän minuutin, mutta kolmas meni jo aikaan 4:06. Juoksufiilis tuntui yllättävän hyvältä, vaikka aamulla oli tuntunut vähän, että oli henkistä kisaväsymystä. Jalat tuntuivat hyvältä ja hengitys tuntui kulkevan. Edelle menevästä kolmen miehen jonosta yksi mies tipahti ja pääsin hänen ohitseen. Vähitellen jäljelle jääneiden kahden miehen selät tulivat vastaan ja heidät kiinni saatuani jäin juoksemaan etumaisen miehen perään. Neljäs kilometri meni aikaan 4:12, joten totesin, että vauhti on liian hidasta eikä sen miehen perään kannata jäädä juoksemaan. Otin sitten irtioton, mutta jonkin matkan jälkeen ohittamani mies tuli uudestaan edelleni. Hetken aikaa siinä juoksin ja tuntui, että minulla oli paukkuja kovempaankin vauhtiin, joten kiristin vauhtia ja menin hänen ohitseen. Viides kilometri olikin sitten reippaampi, 4:02. Tosin siinä oli vähän enemmän alamäkeä, kun puolestaan tuolla hitaalla neljännellä kilometrillä oli vähän enemmän nousua. Muuten reitti oli suht tasainen.

Puistolajuoksu

Näin kaukana edessä kaksi juoksijaa ja luulin niiden molempien olevan miehiä. Olin etukäteen vähän katsonut osallistujalistaa ja bongannut pari kovempaa naisjuoksijaa sieltä, joten ajattelin, ettei tuossa kisassa olisi mahdollisuuksia kovin korkeille sijoituksille. Muutenkin, kun lähtö oli ollut vähän säätöä, niin minulla ei ollut mitään tietoa sijoituksestani. Olin vain ajatellut, että ne kovemmat naisjuoksijat ovat menneet jo ihan omia menojaan kaukana edessä. Kuudennen kilometrin aikana aloin saavuttaa vähän noita kahta edelle mennyttä juoksijaa ja huomasin, että jälkimmäinen heistä oli naisjuoksija ja hän näytti vähän tippuvan edelle menneen miehen perästä. Kuuden kilometrin lähestyessä kisaviettini alkoi heräämään ja aloin tavoittelemaan edelle menevän naisen selkää. Välimatkaa oli sen verran paljon, etten uskonut saavani häntä ennen maalia kiinni, mutta otin tavoitteeksi sen välimatkan lyhenemisen. Juoksu oli tuntunut rennon kovalta tuonne kuudenteen kilometriin saakka, joten uskalsin alkaa kiristää vauhtia, vaikka ei se kauhean mukavalta tuntunut. Sykkeet nousivat ja selkä läheni hitaasti. Seitsemännen kilometrin lähestyessä sain yhdeltä toimitsijalta kuulla, että olin kolmantena. Olin luullut, että edellä oli mennyt useampi kovempi naisjuoksija, joten tästäkin sain vähän lisää taistelutahtoa. Seitsemäs kilometri meni aikaan 3:56, josta sain vähän boostia, kun pystyin vielä kisan loppuvaiheilla kiristämään vauhtia.

Maalissa Puistolajuoksussa

En vielä tuolloin seitsemän kilometrin kohdallakaan uskonut, että voisin päästä edelle menneen naisen ohi. Ilmeisesti hänen vauhtinsa alkoi hyytyä, sillä viimeisen parin sadan metrin kohdalla pääsin hänen kohdalleen. Olin ihan varma, että hän kiristäisi vauhtiaan huomatessaan minut, mutta näin ei kuitenkaan käynyt ja ylitin maaliviivan paria sekuntia ennen häntä. Ajaksi tuli 30:25 ja Garmin näytti vauhdiksi 4:00 min/km. Käynnistin sen mittarin muutama sekunti virallisen startin jälkeen. Olin tyytyväinen, että juoksi oli kulkenut hyvin ja jalat tuntuivat hyviltä sekä siihen, että sain lopussa vielä puristettua loppukiriä. Ilman tuota taistelua sijoituksesta en usko, että olisin saanut itsestäni vastaavaa puristusta irti. Ensimmäiseen sijaan oli sen verran pitkä väli, etten olisi siitä päässyt taistelemaan edes hyvällä startilla. Kisan jälkeen huomasin, että startti oli ollut kolme minuuttia liian aikaisin. Jännä, ettei startti voinut olla tasan klo 13. Juoksu meni kuitenkin sen verran hyvin, ettei tuo huono startti niin edes harmita :) Juoksun tulokset löytyy täältä.

Vantaan maraton alkaa vähitellen lähestyä, enää ei ole montaa päivää jäljellä. Kuntoni tuntuu olevan hyvä, mutta vähän olen huolissani liian vähäisistä juoksukilometreistä. 20 kilometrin lenkkejä en ole tehnyt käytännössä yhtään kevään jälkeen ellei nyt lasketa puolimatkan trikisoissa juostuja puolimaratoneja ja Vuosaaren puolimaratonia. Vähän olen tavoitevauhtia Vantaalle pohtinut ja todennäköisesti suunnitelmani on lähteä juoksemaan 4:40 min/km -vauhtia juoksemaan, joka riittäisi 3.20 ajan reiluun alitukseen. Vielä on kuitenkin 1,5 viikkoa aikaa hioa kisastrategiat kuntoon!

Kisanumeroviritelmää ja auringonpaistetta

Kympin juoksua

Tässä jälleen kisaraporttia. Näitä kisoja on nyt aika hyvin joka viikonlopulle osunut ja sama tahti jatkunee Vantaan maratonille saakka, jonka jälkeen onkin sitten tiedossa vähän offseasonia. Mutta nyt itse kisaraporttiin. Tällä kertaa vuorossa oli Espoon rantamaratonin rantakymppi, taisi olla nyt viides kerta, kun kyseisen kisan juoksin. Tapahtuma on ilmainen Aallon opiskelijoille ja alumnille, ja mukana on yleensä paljon vanhoja opiskelukavereita.

Kisapäiväksi oli lupailtu aurinkoa ja aamu valkenikin aurinkoisena, mutta myöhemmin iltapäivällä alkoikin sitten sataa ihan reippaasti ja siinä vaiheessa, kun lähdin fillaroimaan Otaniemeen sade oli vain tihkua, mutta nopeasti se siinä yltyi ja pysähdyinkin vetämään sadetakin päälle. Mitäköhän mun päässä oli liikkunut, kun en sitä heti alkuun laittanut päälle vaan annoin toisen takin ja sen alla olevien vaatteiden kastua :D Myöskään sadesuojaa en aluksi ollut vetänyt repun päälle. No nyt tein nuo korjausliikkeet ja jatkoin matkaa kohti Otaniemeä. Otaniemessä keli oli puolestaan sateeton. Tietty maa oli sielläkin märkä. Kävin hakemassa juoksunumeron ja aloin kuoriutumaan märistä vaatteista. Paljon näkyi tuttuja.

Puoli tuntia ennen starttia lähdin lämmittelemään ja kävin parisen kilsaa juoksemassa. Jalat tuntuivat aika hyviltä, mutta jotenkin oli sellainen fiilis, ettei henkisesti olisi ihan valmis pusertamaan kovaa vauhtia. Vähän alkaa ehkä kisakausi jo painaa. Alkuverran aikana paistoi aurinko. Tämän jälkeen menin vielä käymään kisakeskuksen sisällä juomassa ja vessassa, ja keli oli tänä aikana muuttunut radikaalisti. Vettä tuli ihan kaatamalla. Vähän aikaa odottelin sisällä ja sitten kävin vielä tekemässä lyhyet lämmittelyvedot. Sitten lähtöviivalle ja siinäkin bongailin muutamat tutut ja jotenkin keskityin niin paljon sosiaaliseen puoleen, että startti tuli lopulta vähän yllättäen. Jotenkin mulla meni ihan pasmat sekaisin ja en tiennyt, että pitäisikö oma mittari käynnistää heti vai starttiviivan ylityksen jälkeen. Päädyin sitten laittamaan puolessa välissä, ratkaisu sekin :D

Alku lähti aika reippaasti liikenteeseen, mutta koitin vähän hillitä vauhtia. Toisen kilometrin aikana ihmettelin, että miten kuulen oman puuskutukseni niin selvästi ja sitten tajusin, että kuulokkeista kuulunut musiikkia. Olin musat alkuverran aikana viritellyt korville, starttialueella musa soi sen verran kovaa, etten kuullut omista kuulokkeistani mitään ja siten en huomannut, että se oli lakannut. Starttialueella joku ilmeisesti huitaissut piuhan vähän irti selkäpuolella olevasta kännykästä ja samalla tämä oli pätkäissyt musan. Hetken aikaa pohdin, että alanko vauhdissa säätämään noita musiikkeja ja lopulta päädyin, että matkaa on sen verran paljon, joten kyllä ne kannattaa säätää, muutenhan olisin turhaan kantanut isoa kännykkää tuon juoksun ajan. Kännykässäni on 8-numeroinen pin-koodi, jota oli hieman haastava näpytellä vauhdissa ja pari ekaa kertaa menikin väärin. Viimein sain musan taas kuulumaan kuulokkeista ja olin laittamassa kännykkää takaisin spibelttiin, kunnes huitaisin itse sen kuulokepiuhan siitä irti. Ei muuta kuin sama säätö alusta.. No viimein oli musat taas soimassa ja pääsin keskittymään itse juoksuun.

Jalat tuntuivat juoksussa hyviltä, mutta hengitys oli jälleen kerran se rajoittava tekijä ja jotenkin en saanut ihan viimeistä puserrusvaihdetta päälle. Sykkeetkään eivät kympin juoksuun nähden nousseet kovin korkealle. Joitakin yksittäisiä selkiä tuli ripotellen vastaan. Puolen välin jälkeen osui pari vähän tiukempaa ylämäkeä ja tässä vaiheessa tuli vedettyä koko kisan hitain kilometri (4.22). Koitin keskittyä hyvään hengitykseen, mutta silti se oli aika puuskuttavaa ja sai tehdä tosissaan töitä, ettei vauhti hidastuisi. Tai taisi se hidastuakin, mutta että hidastuminen olisi edes vähäistä. Aika varhaisessa vaiheessa oli selvää, ettei tästä tulisi uutta ennätysaikaa, mutta koitin motivoida itseäni juoksemaan kovan kympin. Mieleen tuli välillä ajatuksia vauhdin hidastamisesta ja mukavammasta juoksuvauhdista, koitin nopeasti sysätä nämä ajatukset syrjään ja korvata ne positiivisimmalla ajatuksilla. Puolen välin tienoilla olin bongannut, että kauempana edessä juoksi yksi nainen. Nopeammat naiset olivat kadonneet näkyvistä jo heti ensi metreillä. Nainen juoksi kuitenkin sen verran kaukana, etten uskonut saavani häntä kiinni.

Juoksun aikana aurinko paistoi koko ajan ja välillä oli jopa melkein liian kuuma vaikka juoksin shortseissa ja hihattomassa. Oikein aloin odottamaan, että pääsisin juoksemaan viimeiset pari kilometriä varjoisalle hiekkatielle. Vauhti oli selkeästi hidastunut alusta, nyt kilometrivauhdit pyörivät 4.10 min/km -lukemissa. Parilla viimeisellä kilometrillä sen edessä juosseen naisen selkä alkoi lähestyä, mutta minulta ei oikein löytynyt paukkuja nopeaan kiinniottamiseen. Maalin lähestyessä saavutin metri metriltä tätä naista ja urheilukentälle tultaessa olin noin 10 metriä hänen perässään ja otin irti kaiken mitä jaloista ja kropasta lähti, jotta pääsisin sen naisen ohi. 10 metriä ennen maalia pääsin hänen rinnalleen, hän huomasi loppukirini, mutta liian myöhässä eikä hän saanut enää vauhtia nostettua tarvittavaa määrää ja taisin yhdellä askeleella voittaa sen naisen. Tuloksia katsellessa olin näköjään startannut sen verran taaempaa, että voitin lopulta hänet parilla sekunnilla, vaikka maaliviiva ylitettiinkin melkein samaan aikaan. Loppuaikani oli 41:45 ja tällä irtosi 5. sija. Naisten kolmen kärki oli juossut alle 40 minuuttiin ja neljäskin oli juossut tasan 40 minuuttia, joten ihan tyytyväinen voi olla tuohon sijoitukseen. Paremmilleen ei harmita hävitä :)

15 sekuntia jäin Midnight runissa juostusta ennätyksestä, eli ei tämä rantakymppi nyt niin radikaalisti huonommin mennyt. Hyvää treeniä oli jälleen tuo kisa! Kisan jälkeen käytiin vielä kaverin kanssa uimastadikalla uimassa, kun se oli viimeistä päivää auki. Iltapäivällä keli oli ihanan aurinkoinen ja oli aika kesäisä fiilis uida ulkona auringonpaisteessa :) 

Tulokset löytyy täältä.

Maalissa

Hapokas puolimaraton Vuosaarijuoksussa

Kisakausi sen kuin jatkuu. Lauantaina tuli pitkästä aikaa vedettyä kisa, jossa vauhdinjako oli kaikkea muuta kuin tasainen eli ei ollut nyt ihan oppikirjasuoritus :D Kisapäiväksi osui aurinkoinen ja lämmin syyskuunpäivä, ainoastaan tuuli tuntui kohtalaisen kovalta. Pyöräilin kotoa Vuosaareen ja aika vastatuuleen sai polkea, tuntui ettei pyörä oikein kulkenut mihinkään. Mutta muuten keli tuntui olevan oikein sopiva kisapäivälle.

Kisan startti (kuva täältä), punaisen lapun kanssa juoksivat puolimaratoonarit ja varttimaratonin juoksijoilla oli keltainen lappu

Alkuun kävin vähän verraamassa ja juttelin muutaman tutun kanssa, sitten olikin aika asettautua lähtöviivalle. Viime vuonna voitin naistensarjan tuolla Vuosaarijuoksussa kohtalaisen huonolla ajalla, joten nytkin ajattelin, että olisi mahdollista päästä kärkisijoille. Alussa lähdinkin sitten tästä syystä yhden kovaa juosseen naisen perään ja tämä koitui sitten turmiokseni ja sain sitten kärvistellä happojen kanssa loppukisan. Ekan kilsan juoksin aikaan 3.53 ja piti oikein kahteen kertaan katsoa lukemaa Garminista ja tuolle ekalla kilometrille osui vieläpä enemmän nousua kuin laskua. Vauhti oli kovempi mitä juoksen 5 kilsan kisoissa. Olin etukäteen mielessäni pohtinut, että hyvä vauhtitavoite vois olla 4:15 min/km, joka olisi itselleni varsin reipas vauhti puolimaratonilla. Ekan kilsan jälkeen en kuitenkaan hidastanut, vaan jatkoin roikkumista sen naisen perässä ja ilmeisesti piuhat päässä olivat pitkät, kun kolmaskin kilometri meni alle neljään minsaan. Neljännen kilometrin aikana aloin vähitellen tajuamaan, etten pysy sen naisen perässä ja hidastin vauhtia. Vastatuuliosuus myös auttoi tuossa vauhdin hidastamisessa, kun suoraan edessä ei ollut enää ketään juoksemassa.

Vauhdit alkoivat pyöriä 4:20-4:30 min/km lukemissa ja joitakin juoksijoita tuli ohitseni. Myös yksi nainen, jonka jälkeen putosin neljännelle sijalle. Reitti oli tänä vuonna eri kuin viime vuonna ja tykkäsin etenkin rantapätkästä, jonne oli kerääntynyt aika kivasti väkeä ja ihmiset kannustivat myös terasseilta. Puolen välin aikaan menin yhden miehen ohitse ja hänen kanssaan tuli vähän matkaa juostua yhdessä, hänellä oli myöskin ollut tavoitteena 1,5 tunnin alitus. Tuulisilla pätkillä hän koitti ehdottaa vuorovetoja ja päädyin itse enemmän vetohommiin, kun hänen perässään juostessa vauhti tuntui hiipuvan liikaa.

Vakavaa hommaa.. ja jalkaterät kääntyvät taas ulospäin (kuva Pekka Reittilä)

Neljästoista kilometri oli ensimmäinen kilometri joka meni yli 4:30 min/km -vauhdin ja tämän jälkeen alkoikin tulla paljon hitaampia kilometrejä. Tokalla kierroksella sai juosta lähes koko ajan niin, ettei edessä näkynyt muita juoksijoita. Sain tehdä tosissani töitä, että vauhti pysyisi edes jollain tasolla. Välillä tuntui, ettei oikein löytynyt kunnon puserrusta ja sykkeetkin pääsivät laskemaan alle 170:n. Ensimmäisten kovien kilometrien aiheuttamat hapot tuntuivat kropassa pahana olona ja väsymyksenä, jalat puolestaan tuntuivat ihan hyviltä, mutta tuntui, ettei hengitys- ja verenkieltoelimistö sallinut kovempaa vauhtia.

Keli oli sen verran lämmin, että joka huoltopisteellä otin vesihörpyn ja heitin lopun veden päälleni. Kisan hitain kilometrivauhtini oli 4.52, joka on minuutin hitaampi kuin kovin vauhtini. Eli ei tosiaankaan mikään tasainen vauhti.. Olin jo ajat sitten heittänyt hyvästit uuden ennätyksen juoksemiselle, mutta päätin yrittää motivoida itseäni juoksemaan edes elämäni toiseksi parhaimman puolimaraton ajan. Viimein se maalikin alkoi lähestyä ja kovin kovaa loppukiriä ei oikein urheilukentällä irronnut. Ajaksi tuli 1:32:29, joka on reilun minuutin hitaampi mitä juoksin HCR:llä toukokuussa. Tasaisemmalla vauhdinjaolla tulos olisi voinut olla parempi, ensi kerralla pitää keskittyä siihen, ettei tule hölmöiltyä liikaa ekoilla kilometreillä :D

Kisan tulokset löytyy täältä: http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2015_vuosaari/

Kisan jälkeen, taisi muuten olla pienin kisanumero, jolla olen koskaan kisannut

Tough Viking -kisa

Pari viikkoa sitten kaverini voitti Sportyfeel joukkueosallistumisen Tough Viking -kisaan, joka on siis reilun 12 kilometrin pituinen estejuoksukisa. Jossain mielenhäiriössä lupauduin sitten lähtemään joukkueeseen mukaan :D Olen kerran käynyt vähän vastaavanlaisessa kisassa Hakunilan Extreme runissa kolmisen vuotta sitten ja olihan se ihan hauska, mutta enemmän olen viihtynyt tavallisissa juoksukisoissa.

Valmiina kisaan

Ensimmäinen este oli juosta näiden kavereiden ohi

Toinen este

Joukkueemme tavoite oli vetää kisa läpi rennolla meiningillä ilman mitään sen kummempia tavoitteita. Ennen kisaa kävimme pitkät pohdinnat, että missä vaatteissa sitä oikein kannattaisi lähteä. Reitin vesi-/uintiesteiden takia olisi hyvä vetää kisa sellaisissa varusteissa, jotka eivät niin keräisi vettä, mutta matkalla olisi kuitenkin paljon ryömimistä ja kiipeilyä, joihin puolestaan sopisivat vähän peittävämmät vaatetukset. Kisaosallistumisen sponssaavalta taholta eli Sportyfeeltä me tulisimme saamaan kisaa varten t-paidan ja pitkähihaisen paidan. Päädyin lopulta laittamaan päälle tiukat juoksushortsit, pitkät sukat ja juoksukengät, jotka olisin valmis heittämään pois kisan jälkeen. Käsineiksi laitoin sellaiset neopreeni-/kumihanskat, joissa tuntui ainakin kuivana olevan erinomainen pito. Näiden lisäksi suunnittelin laittavani tuon pitkähihaisen Sportyfeel -paidan. Tuo pitkähihainen paita paljastuikin lopuksi olemaan paksumpi pitkähihainen verkkapaita, joten me kaikki päädyimme juoksemaan t-paidoissa. Keli oli sateesta huolimatta sen verran lämmin, että sillä tuntui tarkenevan hyvin.

Noiden tankkien ali uitiin

Verkkoaita

Ennen starttia kerkesimme tsekata osan esteistä, etenkin ramppi näytti todella haastavalta ja totesin, että siitä tulisi ihan suosiolla burbee -piste itselleni. Mikäli ei päässyt jostain esteestä, niin ne pystyi ohittamaan tekemällä 30 burpeeta. Ennen starttia oli kävimme juoksemassa lyhyen verryttelyn ja sitten vedimme vielä ohjatun alkulämpänkin, jonka jälkeen siirryttiin lähtökarsinaan. Ensimmäinen este oli juosta jengifutareiden läpi ja alkuun vaikutti, että pääsisin ilman osumaa näiden läpi, kunnes sivulta tuli isku, jonka seurauksesta lensin maahan. Hyvä alku kisaan! :D Äkkiä ylös ja etsimään muut joukkueen jäsenet. Seuraava este olikin sitten helpompi, juostiin renkaiden yli.

Ramppi

Vähän oli kosteaa

Kolmannella esteellä pääsi sitten jo kastumaan, edessä oli tynnyreiden alitus vedessä. Vedestä on onneksi triathlonharrastuksen myötä tullut itselleni ihan mukava elementti, joten oikeastaan kaikki nuo kisan vesiesteet olivat yllättävän mukavia. Tynnyreiden alituksessa piti vain vähän varoa, ettei saanut edelle menevän lenkkarista potkua kasvoihin. Tämän esteen jälkeen kerättiin taas porukka kasaan ja sitten olikin pidempi pätkä juoksua ennen seuraavaa, joka oli panssarivaunujen ali ryömiminen ja yli kiipeäminen. Tässä sain polven ensimmäistä kertaa verille ja kisanumerokin meinaisi lähteä irti. Seuraavana oli vuorossa tasapainoilu lankuilla, joka sujui meiltä kaikilta helposti.

Sähköeste

Ramppi odottaa kisaajia

Seuraavaksi juoksureitti suuntasi kohti Alppipuistoa ja siellä oli edessä Uphill Challenge, jossa päästiin vetämään mäkeä useampaan kertaan ylös ja alas. Sade teki etenkin alaspäin menosta haastavan, paikka paikoin oli aika liukasta. Mäkien jälkeen päästiin ryömimään piikkilankojen ali ja kiva mutakuorrutus saatiin myöskin. Reitti kulki yli junaradan vieressä olevien kallioiden ja märillä kallioilla tuntui, ettei lenkkareissa pahemmin ollut mitään pitoa. Töölönlahdella odotti seuraava este, joka oli kiipeilyä ja ryömimistä metallisten esteiden yli ja ali. Kiipeilyteema jatkui Oopperan amfiteatterilla, jossa edessä oli negatiivisten seinien ylikiipeäminen. Näiden jälkeen oli vuorossa Monkey Barit, joihin oman haasteensa toi sateen tuoma märkyys ja liukkaus.

Monkey Barit

Vesitankki

Vesitankki

Sitten olikin vuorossa pidempi juoksupätkä, joka päättyi siihen isoon ramppiin. Vain yksi meistä pääsi sen esteen, muut vetivät burpeet. Seuraava este oli jälleen helpompi, hypittiin tuliesteiden yli ja ylitettiin muutama aita. Näiden jälkeen vuorossa oli taas kiipeilyä verkkoaitaa pitkin, se näytti jotenkin niin hasardilta että menin tekemään suoraan vain burpeet. Monet viettivät pitkän ajan verkkoaidan päällä puupalkkia halaillen Vesiesteistä olikin tovi ollut jo taukoa ja seuraavassa pääsimme vähän puhdistautumaan, kun edessä oli läpikulku vesialueen poikki. Jotenkin kun tänä kesänä on tullut uitua välillä aika viileissä vesissä ja myöskin siellä Aurajoessa, niin ei tuntunut oikein yhtään oudolta mennä veteen tuolla Eläintarhanlahden luona.

Joukkueemme ennen kisaa

Koko Sportyfeel-porukka ennen kisaa

Lähtemässä kisaan

Vesiesteeltä suunnattiin kohti seuraavaa kiipeilyä, kyseessä oli ns. tikapuiden ylitys ja telineissä oli noita tankoja aika harvoilla väleillä. Seuraava este oli yksi kisan helpoimmista, piti vain nostaa iso rengas ylös maasta ja kääntää se toisin päin. Naisille oli tarjolla pienemmät ja kevyemmät renkaat. Vastapainoksi tälle, niin seuraava este oli jälleen burpeepiste itselleni. Esteessä piti kiivetä märkää köyttä pitkin ylös ja kilkuttaa kelloa. Kokeilin vähän nousta köydellä, mutten saanut märästä köydestä mitään pitoa.

Tässä vaiheessa alettiin olemaan jo voiton puolella, eikä matkaa ollut enää paljoa. Pääsimme jälleen hankkimaan kunnon mutakuorrutuksen, kun edessä oli jälleen ryömintään verkon ali ja siellä ryömiessä pääsi tosiaan ottamaan lähituntumaa maahan ja muutama kastematokin siellä näkyi. Tämän esteen jälkeen olisi kyllä hyvä ollut saada muutama kuva, kun olimme yltä päältä mudassa. Seuraava este oli kuitenkin jälleen vesieste, niin pahimmat mudat sai huuhdottua pois. Esteellä ryömiä vedessä verkon ali kuivalle maalle.

Loikkimassa tuliesteellä

Tämän jälkeen jäljellä oli enää kaksi viimeistä estettä eli jäätankki ja sähköeste. Olin etukäteen katsonut videoita viime vuoden kisasta ja osa kisaajista oli sähköesteellä tipahtanut maahan saatuaan sähköiskun esteeltä. Odotin mielenkiinnolla, että olisiko isku tosiaan niin kova. Toka vikalla esteelle veden oli tarkoitus olla jääkylmää ja oli siihen kisan alussa kaadeltu jäitäkin, mutta ei se vesi tuntunut kovin paljon kylmemmältä mitä vesi oli siinä Eläintarhanlahdella. Sähköesteellä juoksin valmiiksi kyyryasennossa, mutta ei niistä mistään piuhoista mitään tullut. Sain ainoastaan tuntea kovan vesisuihkun, kun juoksin juuri letkunpitäjän edestä. Jälkeenpäin kuulimme, että sähköeste oli laitettu pois päältä jo melko alkuvaiheessa kisaa, kun kaksi miestä oli saanut sen verran pahan tällin esteeltä, että heidät oli viety sairaalaan.

Juoksemassa kohti ramppia

Toiseksi viimeinen este

Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi hyvä fiilis! Oli hauska vetää kisa joukkueen kanssa, yksin en ehkä lähtisi tuon tyyppistä kisaa vetämään. Kisan jälkeen suihkuun mennessä huomasi hyvin, että iho oli vähän naarmuuntunut kisan aikana, kun polvia ja kyynerpäitä kirveli eli ehkä pitkissä kisaaminen olisi ollut parempi vaihtoehto :) Kiitokset vielä Sportyfeelle järjestelyistä!

Maaliin tulossa

Tuplakisaviikonloppu: Midnight Run ja Tour de Helsinki

Viime vuonna tein melkein vastaavan kombon, eli lauantai-iltana ensin kova kymppi Midnight Runissa ja sunnuntaina pitkä fillarilenkki, kun ajeltiin kaveriporukassa oma varjo-TDH eli Tour de Helsingin lenkki toiseen suuntaan. Tänä vuonna olin sitten myös osallistujana tuolla TDH:lla.

Midnight Run -paita & ranneke ja TDH:n kisanumero

Lauantaina kävin päivällä vetämässä kevyen uinnin uimastadikalla ja vähän herättelemässä kroppaa illan kisaa varten. Yleensä nuo iltakisat eivät oikein ole optimeja itselleni, aamupäivän lähdöt ovat parempia. Meillä oli työporukan kanssa tänäkin vuonna saunatila varattuna Senaatintorin vierestä, jonne suuntasin sitten hyvissä ajoin valmistautumaan kisaan yhdessä työkavereiden kanssa. Olin lupautunut vetämään lämmittelylenkin, joten puoli yhdeksän aikaan suuntasimme parin kilometrin lämmittelylenkille. Tämän päätteeksi vedin vielä vähän kovemmat avaavat vedot yhdessä yhden työkaverin kanssa ja sitten olikin aika etsiytyä omaan lähtökarsinaa. Porukkaa oli kerääntynyt paljon Senaatintorille ja tunnelma oli hyvä. Lähtöä odotellessa alkoi jo vähän jännittää juoksu, sillä en oikein yhtään tiennyt kuinka lähtisi kulkemaan, sillä olen kesän aikana juossut vain 1-2 lenkkiä viikossa ja kovia juoksuja ei ole tullut käytännössä yhtään tai no ehkä yksi Heltri Cupin Rykäsyssä. Tiistaina olin vielä käynyt pitkän tauon jälkeen Malminkartanonolla juoksemassa mäkivetoja ja hankkimassa kunnon reisijumin. Jalat tuntuivat vielä lauantainakin vähän raskailta, mutta olin loppuviikon koittanut ottaa aika kevyesti ja perjantaina pidin ihan lepopäivänkin.

Velodromilla kisanumeron hakureissulla

 Etukäteen pohdin, että voisin yrittää lähteä juoksemaan 4:15 min/km -vauhtia. Se vaikutti aika realistiselta vauhdilta, jos osuisi hyvä juoksupäivä. Kun startti lähti, niin koitin ottaa ekan kilometrin iisisti, kun siinä noustiin heti alkuun Tähtitorninmäelle. Ensimmäinen kilometri meni aikaan 4:10 eli nousun huomioon ottaen ihan reipas alku, muttei mikään liian kova. Seuraavat pari kilometriä menivät alle 4 min/km -vauhtia ja tässä vaiheessa alkoi vähän huolestuttaa, että menenköhän vähän turhan kovaa vauhtia. Sykekin huiteli yli 180:n, joka on itselleni aika korkea. Jalat tuntuivat hyviltä ja hengityskin tuntui kulkevan, päätin kuitenkin vähän himmata, sillä pelkäsin hyytymistä. Seuraavat kilometrit menivät vähän hitaampaa, mutta silti tavoitevauhtia kovempaa. Katajanokan suunnilla vauhti alkoi lähestyä tuota etukäteen miettimääni vauhtia. Sykelukemat olivat edelleen yli 180. Katajanokan kohdilla alkoi tuntua jo varmalta, että uusi ennätysaika olisi tulossa, kunhan pitäisi saman vauhdin yllä tai varaa olisi vähän hiljentääkin.

Midnight Runin kisakeskus Senaatintorilla

Juoksemaan mahtui hyvin oikeastaan ekan kilometrin jälkeen ja kannustusta oli tarjolla mukavasti pitkin reittiä. Tykkäsin myös eri valo- ja musiikkipisteistä reitillä. Viimeisellä kilometrillä kiristin vähän vauhtia, kun aloin luottaa siihen, ettei voisi enää niin hyytyä ennen maalia. Maali oli Tuomiokirkon portaiden juurella ja oli hienoa juosta maalisuoraa pitkin siinä tietäen, että juoksu oli kulkenut hyvin ja uusi enkka oli tulossa! Ajaksi tuli 41.30, joka on noin 40 sekuntia parempi kuin edellinen ennätykseni. Sijoitukseni oli kaikista naisista 11/5926 ja naisten yleisessä sarjassa 5/2992. Ei nyt ihan palkintosijoista taisteltu, mutta nopeimpien juoksijoiden joukossa tuli maaliin juostua :)

Starttiryhmää

Juoksun jälkeen oli vielä jälkipuinnit työkavereiden kanssa saunatilassa ja puolenyön aikaan suuntasin kotiin lepäämään ennen sunnuntain pyöräilyä. Yö oli vähän levoton, kun kroppa kävi vähän kierroksilla kovan juoksun jälkeen. Pyöräilyn suhteen en ottanut mitään aikatavoitteita, vaan tavoitteena oli lähinnä ajaa se läpi vähän normaalia lenkkivauhtia reippaammin ja selvitä ilman kolareita. Koska tiesin, että Tour de Helsinki on vähän kolarialtis kisa, en ollut vielä vaihtanut Vectoreita triathlonpyörästä maantiepyörään enkä myöskään ottanut uutta Garminin pyöränmittaria matkaan, ihan vain varmuuden vuoksi. Muistossa oli vielä kolmen vuoden takaiset kokemukset kyseisestä kisasta, silloin olin tosin vasta aloittelija maantiepyöräilyssä. 

Juuri ennen starttia

 Ajoin kotoa suoraan lähtöpaikalle ja porukkaa oli jo hyvin kerääntynyt sinne. Lähtö oli aika hidas ja saattoajo oli todella hidasta, oli välillä melkein vaikeaa pysyä pystyssä, kun ajettiin niin hitaasti. Saattoajon aikana bongasin yhden kaverini, jonka kanssa päätettiin ajaa kaksin koko lenkki ja pysähtyä joka huoltopisteelle. Saattoajo tuntui olevan tällä kertaa kohtalaisen siistiä, ei mitään älyttömiä suhauksia laidasta laitaan yms. Vapaa-ajon alkaessa päästiin aika kivasti kaksin ajelemaan kaverini kanssa ja alun pahimmat huonokuntoiset tiepätkät menivät ihan hyvin, kun ei tarvinnut ryhmässä jännittää, että meneekö joku edellä ajava nurin. Välillä peräämme jäi joitakin ohitettuja kuskeja peesaamaan.

Maali

Ennen ensimmäistä taukopaikkaa näimme sitten sen pahimman kolaripaikan ja se kyllä pysäytti. Monta ajajaa oli maassa ja verissäpäin, ambulansseja ei vielä tässä vaiheessa näkynyt. Näin myös sen naisen, joka oli medihelillä kiidätetty myöhemmin hoitoon. Pysähdyimme ensimmäiselle taukopaikalle ja nautimme sen antimista. Ja sitten ei muuta kuin takaisin satulan päälle. Samassa yhteydessä ohi meni iso ryhmä (26 ryhmä), pari muuta isoa ryhmää (28 ja 29 ryhmät) olivat menneet ohi taukomme aikana. Melkoista vauhtia nuo ryhmät pitivät, sillä olimme vapaa-ajon aikana ajaneet yli 30 km/h -vauhdilla.

Maalissa

26 -vauhtiryhmän perällä totesimme, ettemme jää siihen roikkumaan. Touhu näytti aika sekavalta, jengi suhaili laidasta laitaan. Vierekkäin ajoi 3-4 henkeä. Sopivan paikan tullen lähdimme ohittamaan tätä ryhmää, joka oli yli 100 metrin pituinen letka. Samalla myös joku autokin lähti ohittamaan tuota sakkia. Ohittaessa tätä ryhmää yksi mies kaatui 10 metriä kaverini edellä. Takaapäin katsoessa näytti, ettei mies ollut ainakaan osunut kehenkään ja tiekin näytti olevan hyväkuntoinen suora tie. Kai hän oli tehnyt jonkun ohjausvirheen tai pullon kanssa säätänyt jotain. Tämä mies nousi nopeasti istumaan, vaikutti ettei hän ainakaan vakavasti itseään satuttanut. Tuon nähtyäni olin entistä tyytyväisempi päätöksen olla ajamatta noissa jättiryhmissä. Tänä vuonna olen käynyt ajamassa pari muutakin pyöräkisaa, Keravan kevätpolkaisun ja Vuelta Vantaan, ja niissä meininki on ihan eri luokkaa ja niissä on mielestäni miellyttävä ajaa ja varmasti jatkossakin aion niihin osallistua. Tour de Helsingillä oli vain ihan liian paljon porukkaa ja ihan liian isoja ryhmiä sekä kokemattomia ajajia niissä.

Toisen taukopaikan päätimme skipata, sillä tällöin pääsimme kätevästi 28 ryhmän edelle. Peesiin tuli aina välillä satunnaisia polkijoita hetkeksi roikkumaan. Yhdessä vaiheessa keräsimme peräämme 10-15 henkeä, tyytyväisinä näyttivät siellä perässä roikkuvan. 80 kilsan jälkeen alkoi sitten satamaan ensimmäisen kerran ja tässä vaiheessa tuo peesiporukka tiputtautui pois. Sateessa ajoa on tullut tänä vuonna sen verran harrastettua, ettei se niin enää pelota, ainoastaan ärsyttää vain kastua taivaalta satavasta vedestä ja renkaiden heittämästä kurasta. Myös lämpötilakin laski tässä. Kengät kastuivat saman tien. Ukkonenkin tuntui olevan melkein pään päällä, no onneksi tuon alun sai sentään polkea auringonpaisteessa.

Kisaselfie

Kolmannelle taukopaikalle sitten jälleen pysähdyimme. Ja siellä oli innokkaita lapsia kannujen kanssa tuomassa vettä ja urheilujuomaa polkijoille :) Muutenkin järjestäjäpuolella oli hyvä meininki, huoltopisteet toimivat hyvin ja reittiohjaus oli myös toimivaa. Kannustajia oli reitin varrella myös paljon, paljon enemmän kuin kolme vuotta sitten. Vesisateessakin monet olivat jääneet kannustamaan! Neljän taukopaikka tuli nopeasti vastaan ja siellä taas teimme pysähdyksen ja nautimme sen antimista. Loppua kohden sade tuntui vaan yltyvän ja vaatteet olivat litimärät. Voimia ja energiaa tuntui olevan hyvin jäljellä, ajelin vapaa-ajon osuuden 150-160 sykkeillä ja keskinopeus meillä oli yli 30 km/h. Oli positiivista huomata, että hyvällä neste- ja energiatankkauksella jaksoin painaa pitkää matkaa kohtalaisella intensiteetillä ilman väsymyksen tunnetta. Lopussa ohittelimme paljon väsyneitä polkijoita, myös autoliikennettä oli viimeisellä vajaalla 15 kilometrillä todella paljon ja yksi rekka ohitti ihan iholta kiinni meidät vaikka siinä kohdin ajoimme peräkanaa. Kuski oli tosin töötti pohjassa siellä jo pidemmän matkaa tullut ja jatkoi samaa linjaa edempänä.

Tour de Helsingin lähtöpaikoilla

Velodromille tullessa meitä varoiteltiin, että sateesta johtuen se velodromi on liukas ja tähän kerääntyi sitten porukkaa pohtimaan, että miten pääsee alas sinne velodromille. Yksi mies otti jopa pyöräilykengät pois jalasta ja lähti sukkasilteen taluttamaan pyörää. Itsekin vähän jahkailin, että miten tästä oikein pääsee. Lopulta päätin hypätä pyörän satulaan ja mennä pyörän päällä alas ja se olikin toimiva ratkaisu. Maalissa alkoi sitten sataa rakeita ja päätin jättää välistä maalissa tarjotun aterian. Suuntasin sitten jonottamaan, että pääsisi pois velodromilta. Jonkin aikaa piti siinä raesateessa seisoskella, ennen kuin jono veti sen verran, että pääsin uloskäynnille. Maalialueella näkyi aika paljon laastaroitua porukkaa. Vaikka nuo kaatumiset nyt kuuluvat pyöräilyyn, niin on se silti ikävää, että kuntoajoissa sattuu pahoja haavereita, kun porukka ei kuitenkaan mistään palkintosijoista taistele.

Kokonaisuudessaan Tour de Helsinki oli mukava ajaa kaksistaan kaverin kanssa ns. retkeilymeiningillä. Oli hienoa, kun ei risteyksissä tarvinnut väistellä autoja, vaan liikenteenohjaajat pitivät kulkureitit meille avoimina. Kannustajille myös iso peukku! 

Polkemassa ja näyttää, että tässä vaiheessa vähäh hapottaa :D  (kuva täältä)