Viime vuonna tein
melkein vastaavan kombon, eli lauantai-iltana ensin kova kymppi Midnight
Runissa ja sunnuntaina pitkä fillarilenkki, kun ajeltiin kaveriporukassa oma
varjo-TDH eli Tour de Helsingin lenkki toiseen suuntaan. Tänä vuonna olin
sitten myös osallistujana tuolla TDH:lla.
 |
| Midnight Run -paita & ranneke ja TDH:n kisanumero |
Lauantaina kävin
päivällä vetämässä kevyen uinnin uimastadikalla ja vähän herättelemässä kroppaa
illan kisaa varten. Yleensä nuo iltakisat eivät oikein ole optimeja itselleni,
aamupäivän lähdöt ovat parempia. Meillä oli työporukan kanssa tänäkin vuonna saunatila
varattuna Senaatintorin vierestä, jonne suuntasin sitten hyvissä ajoin
valmistautumaan kisaan yhdessä työkavereiden kanssa. Olin lupautunut vetämään
lämmittelylenkin, joten puoli yhdeksän aikaan suuntasimme parin kilometrin
lämmittelylenkille. Tämän päätteeksi vedin vielä vähän kovemmat avaavat vedot
yhdessä yhden työkaverin kanssa ja sitten olikin aika etsiytyä omaan
lähtökarsinaa. Porukkaa oli kerääntynyt paljon Senaatintorille ja tunnelma oli
hyvä. Lähtöä odotellessa alkoi jo vähän jännittää juoksu, sillä en oikein
yhtään tiennyt kuinka lähtisi kulkemaan, sillä olen kesän aikana juossut vain
1-2 lenkkiä viikossa ja kovia juoksuja ei ole tullut käytännössä yhtään tai no
ehkä yksi Heltri Cupin Rykäsyssä. Tiistaina olin vielä käynyt pitkän tauon
jälkeen Malminkartanonolla juoksemassa mäkivetoja ja hankkimassa kunnon
reisijumin. Jalat tuntuivat vielä lauantainakin vähän raskailta, mutta olin
loppuviikon koittanut ottaa aika kevyesti ja perjantaina pidin ihan
lepopäivänkin.
 |
| Velodromilla kisanumeron hakureissulla |
Etukäteen pohdin,
että voisin yrittää lähteä juoksemaan 4:15 min/km -vauhtia. Se vaikutti aika
realistiselta vauhdilta, jos osuisi hyvä juoksupäivä. Kun startti lähti, niin
koitin ottaa ekan kilometrin iisisti, kun siinä noustiin heti alkuun
Tähtitorninmäelle. Ensimmäinen kilometri meni aikaan 4:10 eli nousun huomioon
ottaen ihan reipas alku, muttei mikään liian kova. Seuraavat pari kilometriä
menivät alle 4 min/km -vauhtia ja tässä vaiheessa alkoi vähän huolestuttaa,
että menenköhän vähän turhan kovaa vauhtia. Sykekin huiteli yli 180:n, joka on
itselleni aika korkea. Jalat tuntuivat hyviltä ja hengityskin tuntui kulkevan,
päätin kuitenkin vähän himmata, sillä pelkäsin hyytymistä. Seuraavat kilometrit
menivät vähän hitaampaa, mutta silti tavoitevauhtia kovempaa. Katajanokan
suunnilla vauhti alkoi lähestyä tuota etukäteen miettimääni vauhtia.
Sykelukemat olivat edelleen yli 180. Katajanokan kohdilla alkoi tuntua jo
varmalta, että uusi ennätysaika olisi tulossa, kunhan pitäisi saman vauhdin
yllä tai varaa olisi vähän hiljentääkin.
 |
| Midnight Runin kisakeskus Senaatintorilla |
Juoksemaan mahtui
hyvin oikeastaan ekan kilometrin jälkeen ja kannustusta oli tarjolla mukavasti
pitkin reittiä. Tykkäsin myös eri valo- ja musiikkipisteistä reitillä.
Viimeisellä kilometrillä kiristin vähän vauhtia, kun aloin luottaa siihen,
ettei voisi enää niin hyytyä ennen maalia. Maali oli Tuomiokirkon portaiden
juurella ja oli hienoa juosta maalisuoraa pitkin siinä tietäen, että juoksu oli
kulkenut hyvin ja uusi enkka oli tulossa! Ajaksi tuli 41.30, joka on noin 40
sekuntia parempi kuin edellinen ennätykseni. Sijoitukseni oli kaikista naisista
11/5926 ja naisten yleisessä sarjassa 5/2992. Ei nyt ihan palkintosijoista
taisteltu, mutta nopeimpien juoksijoiden joukossa tuli maaliin juostua :)
 |
| Starttiryhmää |
Juoksun jälkeen oli
vielä jälkipuinnit työkavereiden kanssa saunatilassa ja puolenyön aikaan
suuntasin kotiin lepäämään ennen sunnuntain pyöräilyä. Yö oli vähän levoton,
kun kroppa kävi vähän kierroksilla kovan juoksun jälkeen. Pyöräilyn suhteen en
ottanut mitään aikatavoitteita, vaan tavoitteena oli lähinnä ajaa se läpi vähän
normaalia lenkkivauhtia reippaammin ja selvitä ilman kolareita. Koska tiesin,
että Tour de Helsinki on vähän kolarialtis kisa, en ollut vielä vaihtanut
Vectoreita triathlonpyörästä maantiepyörään enkä myöskään ottanut uutta
Garminin pyöränmittaria matkaan, ihan vain varmuuden vuoksi. Muistossa oli
vielä kolmen vuoden takaiset kokemukset kyseisestä kisasta, silloin olin tosin
vasta aloittelija maantiepyöräilyssä.
 |
| Juuri ennen starttia |
Ajoin kotoa suoraan lähtöpaikalle ja porukkaa
oli jo hyvin kerääntynyt sinne. Lähtö oli aika hidas ja saattoajo oli todella
hidasta, oli välillä melkein vaikeaa pysyä pystyssä, kun ajettiin niin
hitaasti. Saattoajon aikana bongasin yhden kaverini, jonka kanssa päätettiin
ajaa kaksin koko lenkki ja pysähtyä joka huoltopisteelle. Saattoajo tuntui
olevan tällä kertaa kohtalaisen siistiä, ei mitään älyttömiä suhauksia laidasta
laitaan yms. Vapaa-ajon alkaessa päästiin aika kivasti kaksin ajelemaan
kaverini kanssa ja alun pahimmat huonokuntoiset tiepätkät menivät ihan hyvin,
kun ei tarvinnut ryhmässä jännittää, että meneekö joku edellä ajava nurin.
Välillä peräämme jäi joitakin ohitettuja kuskeja peesaamaan.
 |
| Maali |
Ennen ensimmäistä
taukopaikkaa näimme sitten sen pahimman kolaripaikan ja se kyllä pysäytti.
Monta ajajaa oli maassa ja verissäpäin, ambulansseja ei vielä tässä vaiheessa
näkynyt. Näin myös sen naisen, joka oli medihelillä kiidätetty myöhemmin
hoitoon. Pysähdyimme ensimmäiselle taukopaikalle ja nautimme sen antimista. Ja
sitten ei muuta kuin takaisin satulan päälle. Samassa yhteydessä ohi meni iso
ryhmä (26 ryhmä), pari muuta isoa ryhmää (28 ja 29 ryhmät) olivat menneet ohi
taukomme aikana. Melkoista vauhtia nuo ryhmät pitivät, sillä olimme vapaa-ajon
aikana ajaneet yli 30 km/h -vauhdilla.
 |
| Maalissa |
26 -vauhtiryhmän
perällä totesimme, ettemme jää siihen roikkumaan. Touhu näytti aika sekavalta,
jengi suhaili laidasta laitaan. Vierekkäin ajoi 3-4 henkeä. Sopivan paikan
tullen lähdimme ohittamaan tätä ryhmää, joka oli yli 100 metrin pituinen letka.
Samalla myös joku autokin lähti ohittamaan tuota sakkia. Ohittaessa tätä ryhmää
yksi mies kaatui 10 metriä kaverini edellä. Takaapäin katsoessa näytti, ettei
mies ollut ainakaan osunut kehenkään ja tiekin näytti olevan hyväkuntoinen
suora tie. Kai hän oli tehnyt jonkun ohjausvirheen tai pullon kanssa säätänyt
jotain. Tämä mies nousi nopeasti istumaan, vaikutti ettei hän ainakaan
vakavasti itseään satuttanut. Tuon nähtyäni olin entistä tyytyväisempi
päätöksen olla ajamatta noissa jättiryhmissä. Tänä vuonna olen käynyt ajamassa
pari muutakin pyöräkisaa, Keravan kevätpolkaisun ja Vuelta Vantaan, ja niissä
meininki on ihan eri luokkaa ja niissä on mielestäni miellyttävä ajaa ja
varmasti jatkossakin aion niihin osallistua. Tour de Helsingillä oli vain ihan
liian paljon porukkaa ja ihan liian isoja ryhmiä sekä kokemattomia ajajia
niissä.
Toisen taukopaikan
päätimme skipata, sillä tällöin pääsimme kätevästi 28 ryhmän edelle. Peesiin
tuli aina välillä satunnaisia polkijoita hetkeksi roikkumaan. Yhdessä vaiheessa
keräsimme peräämme 10-15 henkeä, tyytyväisinä näyttivät siellä perässä roikkuvan.
80 kilsan jälkeen alkoi sitten satamaan ensimmäisen kerran ja tässä vaiheessa
tuo peesiporukka tiputtautui pois. Sateessa ajoa on tullut tänä vuonna sen
verran harrastettua, ettei se niin enää pelota, ainoastaan ärsyttää vain kastua
taivaalta satavasta vedestä ja renkaiden heittämästä kurasta. Myös lämpötilakin
laski tässä. Kengät kastuivat saman tien. Ukkonenkin tuntui olevan melkein pään
päällä, no onneksi tuon alun sai sentään polkea auringonpaisteessa.
 |
| Kisaselfie |
Kolmannelle
taukopaikalle sitten jälleen pysähdyimme. Ja siellä oli innokkaita lapsia
kannujen kanssa tuomassa vettä ja urheilujuomaa polkijoille :) Muutenkin
järjestäjäpuolella oli hyvä meininki, huoltopisteet toimivat hyvin ja
reittiohjaus oli myös toimivaa. Kannustajia oli reitin varrella myös paljon,
paljon enemmän kuin kolme vuotta sitten. Vesisateessakin monet olivat jääneet
kannustamaan! Neljän taukopaikka tuli nopeasti vastaan ja siellä taas teimme
pysähdyksen ja nautimme sen antimista. Loppua kohden sade tuntui vaan yltyvän
ja vaatteet olivat litimärät. Voimia ja energiaa tuntui olevan hyvin jäljellä,
ajelin vapaa-ajon osuuden 150-160 sykkeillä ja keskinopeus meillä oli yli 30
km/h. Oli positiivista huomata, että hyvällä neste- ja energiatankkauksella
jaksoin painaa pitkää matkaa kohtalaisella intensiteetillä ilman väsymyksen
tunnetta. Lopussa ohittelimme paljon väsyneitä polkijoita, myös autoliikennettä
oli viimeisellä vajaalla 15 kilometrillä todella paljon ja yksi rekka ohitti
ihan iholta kiinni meidät vaikka siinä kohdin ajoimme peräkanaa. Kuski oli
tosin töötti pohjassa siellä jo pidemmän matkaa tullut ja jatkoi samaa linjaa
edempänä.
 |
| Tour de Helsingin lähtöpaikoilla |
Velodromille
tullessa meitä varoiteltiin, että sateesta johtuen se velodromi on liukas ja
tähän kerääntyi sitten porukkaa pohtimaan, että miten pääsee alas sinne
velodromille. Yksi mies otti jopa pyöräilykengät pois jalasta ja lähti
sukkasilteen taluttamaan pyörää. Itsekin vähän jahkailin, että miten tästä
oikein pääsee. Lopulta päätin hypätä pyörän satulaan ja mennä pyörän päällä
alas ja se olikin toimiva ratkaisu. Maalissa alkoi sitten sataa rakeita ja
päätin jättää välistä maalissa tarjotun aterian. Suuntasin sitten jonottamaan,
että pääsisi pois velodromilta. Jonkin aikaa piti siinä raesateessa
seisoskella, ennen kuin jono veti sen verran, että pääsin uloskäynnille.
Maalialueella näkyi aika paljon laastaroitua porukkaa. Vaikka nuo kaatumiset
nyt kuuluvat pyöräilyyn, niin on se silti ikävää, että kuntoajoissa sattuu
pahoja haavereita, kun porukka ei kuitenkaan mistään palkintosijoista taistele.
Kokonaisuudessaan
Tour de Helsinki oli mukava ajaa kaksistaan kaverin kanssa ns.
retkeilymeiningillä. Oli hienoa, kun ei risteyksissä tarvinnut väistellä
autoja, vaan liikenteenohjaajat pitivät kulkureitit meille avoimina.
Kannustajille myös iso peukku!
 |
| Polkemassa ja näyttää, että tässä vaiheessa vähäh hapottaa :D (kuva täältä) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti