lauantai 27. heinäkuuta 2013

Suomi-reissua, Sulkavan soutua ja muita kuulumisia


Viime blogipäivityksestä on kerennyt kulua jo jonkin aikaa ja nyt ajattelin tehdä ryhtiliikkeen tämän blogin suhteen. Mielessä on ollut paljon erilaisia aiheita blogia varten, mutta en ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa niitä. Paljon on viime postauksen jälkeen kerennyt tapahtua:

- Surffausta Santa Cruzissa
- Retki Yosemiten luonnonpuistoon ja useita tunteja patikointia kauniissa ympäristössä
- Valmistautumista maratonille
- Uusi ennätys maratonilla
- Työjuttujen varmistuminen, täälläpäin maailmaa olisi nyt tarkoitus olla maaliskuun loppuun saakka ja sitten toiveissa olisi palata takaisin Suomeen
- Uuden pyörän hankinta (vain ns. käyttöpyörä tosin)
- Reilun kahden viikon kesäloma Suomessa
- Osallistuminen Sulkavan soutuihin
- 10 tunnin aikaerosta toipumista sekä Suomessa että Jenkeissä
- Ilmoittautuminen puolimaratonille, juostaan lokakuussa
- Ilmoittautuminen maratonille, juostaan marraskuussa
- Harkintaa puolimatkan triathlonille osallistumisesta (järjestetään syyskuussa)

Palasin viime sunnuntaina takas tänne Kaliforniaan reilun kahden viikon Suomen lomalta. Oli todella kiva nähdä pitkästä aikaa kavereita ja perhettä sekä nauttia Suomen valoisista kesäpäivistä! Seuraavan kerran Suomeen tulen todennäköisesti jouluna ja maaliskuun jälkeen olisi tarkoitus lopullisesti palata Suomeen. Maaliskuulle on vielä matkaa, joten suunnitelmat saattavat vielä tässä matkan varrella muuttua. Toiveissani olisi kuitenkin päästä Suomeen viimeistään ensi kesään mennessä.

Yosemite
Suomessa ollessani päädyin vähän extempore lähtemään Sulkavalle soutamaan. Soutua edeltävänä perjantaina yksi kaveri soitteli ja kyseli josko pääsisin soutamaan, sillä yksi soutujoukon jäsenistä oli tullut kipeäksi ja olisi kova tarve paikkaajalle. Olin jo useampana kesänä miettinyt, että olisi kiva joskus käydä soutamassa tuo Sulkavan soutu, joten kovin pitkään ei tarvinnut miettiä että lähdenkö vai en :) Lauantaina meillä oli sitten kello kuusi herätys soimassa ja kahdeksalta startattiin soutamaan. Aikaa 60 kilometrin soutamiseen meni meillä yhteensä 5:56. Neljän tunnin tienoilla teimme yhden rantautumisen, jolloin me 14 soutajaa ja perämies pääsimme tyhjentelemään kohtalaisen täysinäisiä rakkojamme. Soutu ei sinänsä ollut kovin rankkaa, sykkeet eivät nousseet kovin korkealle, mutta kun yhtä liikettä tekee 6 tunnin ajan, niin alkaahan se aika lailla tuntumaan jossain. Itselläni pahimmat vaivat olivat takapuolen puutuminen ja lonkankoukistajat, lisäksi soutaminen tuntui myös polvissa, alaselässä ja kämmien ihossa. Pahoja rakkoja ei tosin käsiin tullut. Kaiken kaikkiaan oli mukava käydä tuolla Sulkavan souduissa, etenkin kun meille osui aurinkoinen päivä, mutta en usko että tulen uudestaan osallistumaan tuonne. Korkeintaan paikkaamaan jotain viime hetken peruutusta.

Yosemite
Suomessa ollessani urheilupuoli painoittui juoksemiseen ja uintiin. Hankin uimastadikalle heti 10 kerran kortin ja kaikki kerrat tuli käytettyä Suomi-visiitilläni :) Stadikka on kyllä yksi Helsingin lempipaikoistani kesäaikaan! Oli mukavaa vaihtelua uida pitkästä aikaa ulkona ja pitkässä altaassa, täälläpäin maailmaa kun tuo 25 jaardin (23 metriä) tuntuu olevan standardi. Juoksulenkkejä tuli sovittua monenkin eri kaverin kanssa ja näin tuli samalla vaihdettua kuulumia. Pyöräilytreenit jäivät lähinnä vain hyötyliikunnan muotoon, varsinaisia fillarilenkkejä ei tullut tehtyä, kun kaluston jätin tänne Jenkkeihin, mutta lainasin äidiltäni fillarin kaupungissa ajeluun. Fillarilenkit ovat vähän jääneet vähiin kesä-heinäkuu akselilla, kun kesäkuussa keventelin kohti maratonia ja maratonin jälkeen sitten piti hieman palautella, sitten olikin tuo Suomi-reissu. Nyt viikonloppuna olisi tarkoitus mennä pitkästä aikaa fillarilenkille!

Vesiputous Yosemitessa
Heti kun sain tietää, että tulisin asumaan Kaliforniassa ensi maaliskuulle saakka, tein muutamia investointeja. Yksi oli kunnollisen paistinpannun hankinta, kun hotellini tarjoama pannu poltti kaiken pohjaan. Lisäksi hankin myös pyykinkuivaustelineen, kun en halua Jenkkien suosimaa rumpukuivausta käyttää. Suurin hankintani oli kuitenkin tuo käyttöpyörä, jolla on tarkoitus ajaa lyhyemmät matkat ja lisäksi tuon pyörän uskaltaa jättää ulos säilöön. Pyörän hintaan sisältyi ilmainen huolto vuoden ajan ja olen kerran jo hyödyntänytkin sitä, kun lukkotelineen kanssa on ollut ongelmia. Lisäksi mikäli myyn pyörän takaisin kaupalle vuoden sisään, saan 40 % takaisin myyntihinnasta. Lukkoineen maksoin pyörästä vajaa 500 dollaria, eli noin 400 euroa.

Maratonille valmistautumisesta ja itse kisasta saatte lukea seuraavasta postauksesta. 

Takana 1 000 metrin verran nousua patikoinnilla Yosemiten Glacier Pointille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti