1,5 viikkoa sitten oli aika jättää hyvästit aurinkoiselle Kalifornialla ja laittaa tavarat pakettiin ja suunnata kohti Suomea. 17 kuukautta tuli yhteensä vietettyä Jenkeissä ja kokonaisuudessaan tuo ulkomaankomennus oli erittäin hyvä kokemus ja olen kiitollinen työpaikalleni tästä mahdollisuudesta. Paljon
uusia kokemuksia ja paikkoja on mahtunut näihin kuukausiin ja urheilurintamalla
on kehitystä tapahtunut ja toivottavasti kehitys jatkuu edelleen. Piilaakso on
kyllä yksi parhaista paikoista asua Jenkeissä ja etenkin nuo
urheilumahdollisuudet olivat erittäin hyvät. Viikonloppuisin tuntui
monesti, että olisin ollut lomalla kun niin paljon riitti uutta
nähtävää ja myös hyvät säät ovat vaikuttivat lomafiiliksen muodostumiseen.
Vaikka joulun aikaan toin paljan tavaraa Suomeen, niin silti matkatavaraa oli nyt Suomeen palatessa jotain 80 kilon verran eli ihan kevyesti en matkustanut :D Sain muilta matkustajilta huvittuneita katseita kun raahasin tuota määrää kamaa. Kaikki kamat tulivat perille Helsinki-Vantaalle, pyörälaukkuni tosin koki vähän vaurioita ja sain sille eilen korjauskelvoton tuomion yhdessä laukkuliikkeessä ja nyt olisi selvitettävissä kuinka paljon saan korvaus lentoyhtiöltä ja/tai matkavakuutuksesta. Uutta pyörälaukkua pitäisi jossain vaiheessa katsoa, mutten ole nyt ihan hetkeen pyörän kanssa reissaamassa, joten tuolla ei ole kiire.
|
Viimeisen juoksukisan startti Kaliforniassa, olen oikeassa reunassa
mustassa paidassa ja shortseissa. Täällä menee vielä tovi, että tarkenee
juosta samoissa varustuksissa... |
Vaikka Suomessa on nyt kiva olla ja voi taas ilmaista itseään suomeksi, niin Suomen tämän hetkiset lämpötilat ovat vähän jo saaneet ikävöimään Kalifornian ilmastoa :) Onneks säät ovat kuitenkin koko ajan paranemaan päin. Jenkeistä myös vähän kaipaan sitä, että siellä ihmiset hymyilivät enemmän toisilleen ja pientä small talkkia tuli myös puhuttua monesti päivän mittaan. Täällä on hyvä kun kaupan kassa katsoo edes silmiin tervehtiessään, vähän kärjistettyä toki, mutta ylipäätänsä Jenkeissä tuntui, että toiset ihmiset otettiin paremmin huomioon kuin täällä.
|
Palkintojen jako |
Ennen Suomeen paluuta päätin vielä hyödyntää dollarin heikon kurssin ja päädyin tilaamaan itselleni
Garmin Vectorit eli tehomittarin pyöräilyyn. En nyt ehkä välttämättä tätä nyt niin tarvitsi, mutta sen verran halvemmaksi tehomittarin hankinta tuli Jenkeistä että päätin ostaa sen. Ehkä tehomittarin avulla saisin vähän parannettua pyöräilyäni seuraavan kesän aikana. Olen myös saanut trainerin käyttööni eli etenkin ensi talvena on sitten tiedossa paljon sisäpyöräilyä. Ensimmäisen testilenkin poljin sillä tänään, hikistä touhua tuo tuntuu olevan ja aika kuluu aika paljon hitaammin kuin ulkona.
Seuraava juoksukisa on parin viikon päästä juosta Helsinki Central Park 10 km juoksu. Tavoitteena olisi nyt sen uuden ennätyksen tekeminen, kun viime yritys meni vähän mönkään reitiltä eksymisen seurauksesta. Kovin hyvin en ole vielä täällä Suomessa päässyt treenaamaan sitkeän flunssan takia, elimistö selkeästi shokissa tästä ilmaston vaihdoksesta :D
|
Lahjakortti kädessä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti