Lauantai oli
urheilun puolesta aika tapahtumarikas päivä :) Aamupäivällä osallistuin
Helsinki Half Marathonin yhteislenkille, jossa juostiin 7.6. juostavan
puolimaratonin reitti. Yhteislenkki starttasi klo 11 Finlandia-talolta, jonne
juoksin kotoa reilun 2,5 kilometrin matkan. Kun pääsin sinne, oli siellä jo
aikamoinen määrä muitakin juoksijoita. Yleensä juoksen pitkät lenkit ilman
nestettä, mutta koska lauantaina oli sen verran kuuma päivä, päädyin ottamaan
puolen litran vesipullon kotoa matkaan. Juoksuporukka jaettiin kolmeen ryhmään,
pari hitaampaa vetivät vähän lyhennetymmän version reitistä ja nopein ryhmä
meni koko matkan. Nopeimmassa ryhmässä vauhtia oli tarkoitus olla noin 6 min/km
tai vähän alle eli sellaista vauhtia, joka pitäisi olla itselleni aika kevyttä.
Tästä syystä päädyin menemään nopeimpaan ryhmään, vaikka jaloissa ja kropassa
painoivat edellispäivien urheilut. Perjantaina oli tullut käytyä aamulla
salilla ja lisäksi vielä fillarikilometrejä kertyi yli 90 km, kun kävin töiden
jälkeen kaverin kanssa polkemassa.
Aki Nummelan
johdolla nopein ryhmä lähti liikkeelle Finlandia-talolta. Alkuun vauhti oli
kevyen tuntuista ja juoksin aika edessä, vähitellen huomasi että kärki alkoi
vähän kiihdytellä vauhtia ja takaa tulikin useampaan otteeseen käskyä hidastaa
vauhtia, jotta ryhmä pysyisi kasassa. Tällä taisi lähinnä olla vain hetkellinen
vaikutus vauhtiin :D Reitti kiersi Töölönlahden kautta Pasilaan, jossa
pidettiin yksi juomatauko Runner's High:n toimiston luona ja lyhyen tauon
jälkeen lähdettiin taas jatkamaan matkaa Mäkelänrinteen uimahallin ohi kohti
Arabianrantaa. Matka sujui kivasti muiden kanssa rupatellen. Arabianrannassa
vauhti alkoi selkeästi kiihtyä ja alettiin lähennellä 5 min/km vauhtia ja
porukka alkoi vähän jakaantua. Jotenkin sitä tuli vähän puolivahingossa
roikuttua tuon kärjen mukana vaikka huomasin, että tuli juostua vähän
suunniteltua kovempaa vauhtia. Periaatteessa olisin pysynyt halutessani kärjen
vauhdissa, mutta koska kyseessä piti olla lähinnä rauhallinen pitkä lenkki,
päädyin vähän hidastamaan vauhtia kun saavuttiin Vanhankaupungin koskelle.
Tästä reitti jatkui joen vartta pitkin pohjoiseen päin. En ollut aiemmin tuota
joenvartta juossut ja se vaikutti kyllä kivalta reitiltä, täytyy joskus tehdä
lenkkejä sinne suuntaa.
"Paras puoli" musta pääsi näköjään yhteen kuvaankin, olen kuvassa pinkissä topissa ja mustissa shortseissa (kuva täältä) |
Koska lauantaina oli
tarkoitus vielä urheilla toiseen kertaan, otin heti kotiin päästyä
palautusjuoman ennen mitään suihkussa käyntiä. Sitten välissä oli edessä
muutama tunti palauttelua, ennen kuin oli aika hypätä pyörän päälle ja suunnata
kohti Vantaan Kuusijärveä Tri Coaching Finlandin järjestämälle
avovesiuintikurssille. Matkaa kotoa Kuusijärvelle oli yhteensä 20 kilometriä,
koitin polkea kohtalaisen rennosti, sillä en halunnut ihan liikaa hikoilla.
Tiukkaa märkäpukua kun on vähän ikävä pukea ihan kuivallekin iholle :D
Kuusijärvellä |
Altaassa uin yleensä
niin, että hengitän joka kolmannella vedolla ja saan riittävästi happea, mutta
ilmeisesti märkäpuku jälleen kerran kiristi ihan liikaa rintakehästä, kun
tuntui ettei saa tarpeeksi happea ja jouduin uimaan välillä rintaa ja
vesipallokroolia. Koitin rahoittaa potkuja ja hengittää joka toisella kerralla
sekä myös vähän vetää pukua rintakehästä. Vähän tuntui siltä ettei uinnista
tullut mitään. Saattoi myös olla, että hengästyin helpommin sen takia kun
kroppa alkoi olla vähän ylirasittunut. No joka tapauksessa poijulle päästyä
harjoittelimme käännöksiä poijun ympäri ja sen jälkeen sitten tähystämistä
uinnin aikana, kun uintiin jonkin matkaa kohti rannassa olevaa poijua. Siellä
vuorossa oli uinti takaisin lähtöpisteeseen siten, että olisi pitänyt uida
jonkun jaloissa kiinni tai vieressä eli olisi hyödyntänyt peesin. Taistelen
jonkin verran oman hengitykseni kanssa, joten päädyin ottamaan vähän iisimmin
tuon uinnin vaikka tuli sitä otettua vähän kontaktia muiden uimareiden kanssa
siellä vedessä.
Lenkil eka, lenkil vika! |
Uinnin jälkeen
lauantaina oli vielä vuorossa 20 kilometrin fillarointi takaisin ja sitten oli
päivän urheilut paketissa. Varsin positiivinen fiilis jäi näistä kummastakin
tapahtumasta, tosi kiva että tällaisia järjestetään ja kumpikin näistä
tapahtumista oli ilmainen. Samalla tuli vähän tutustuttua saman henkiseen
porukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti