Hiihtokärpäsen purema

Vaikka talvikelit ovat tänä talvena olleet vähän heikkoja, kun lämpötila on enimmäkseen sahannut nollan tienoilla täällä Helsingin suunnilla, niin silti päässyt vähän hiihtämään ja kerta kerralta se on tuntunut mielekkäämmältä puuhalta. Kesä on mielestäni paras vuodenaika ja tykkään lämmöstä, mutta nyt melkein toivoisin vielä lisää lunta ja pakkasta ihan vain siksi, että pääsisi vielä hiihtämään :) Hiihto on todella monipuolista liikuntaa, kun yläkroppakin joutuu töihin ja tästä syystä myös sykkeetkin tuppaavat omalla kohdallani nousemaan aika korkeaksi. Vauhtia on myös enemmän kuin juoksussa ja kilometrit kertyvät melkein kuin itsestään

Hiihto aurinkoisessa kelissä on ihan parasta!

Viime viikolla kävin kahdesti Paloheinässä hiihtämässä ja molemmilla kerroilla hiihdin 30 kilsan verran. Olin aiemmin tänä talvena miettinyt, että 30 kilometrin pituinen hiihtolenkki pitäisi tehdä edes kerran. Tätä ennen pisin hiihtolenkkini oli ollut reilut 20 kilometriä. Maanantaina kävin kaverin kanssa Paloheinässä hiihtämässä ja ensimmäisen tunnin ajan sain hänestä seuraa. Pystyttiin aika kivasti vierekkäin hiihtämään, kun hän hiihti pertsaa ja itse menin vapaalla. Toisen tunnin kävin vielä itsekseen hiihtelemässä ja kilometrit tuntuivat sen verran kevyesti kulkevan, että päätin pidentää alun perin suunnitelmani 20 kilsan lenkin 30 kilometriin. Lopussa rupesi vähän väsymys painaa, etenkin kun jouduin vähän vastatuuleen hiihtämään, mutta muuten meni aika kivasti. Lopputuloksena oli 31 kilometriä hiihtoa reiluun kahteen tuntiin.

Kolkyt kilsaa juuri ja juuri alle kahden tunnin!

Sunnuntaina kävin hiihtämässä viikon toisen lenkin. Olin etukäteen latukarttapalvelusta seuraillut, että ladut olivat menneet heikompaan kuntoon. Facebookin latutilanne ja Paloheinän hiihtoladut ryhmien kautta kuitenkin sain sellaisen käsityksen, että ladut olisivat kuitenkin hiihdettävässä kunnossa, joten suuntasin sinne aamupäivällä. Aika jäisiä pätkiä osui vastaan, mutta aika hyviä pätkiä siellä pääsi kuitenkin hiihtämään. Paikka paikoin maa paistoi ladun alta. Auringonpaisteessa hiihtäessä 30 kilometriä meni aika kevyesti ja vauhtia oli nyt vähän enemmän, kolmekymppiä tuli täyteen alle kahdessa tunnissa! Oikeiden hiihtäjien matkasta kyllä tippuisin saman tien, mutta omalla kohdalla oli ihan saavutus saada yli 15 km/h-keskinopeus :)

Latua

Viime viikon hiihtojen jälkeen luotto omiin hiihtotaitoihin oli kasvamaan päin, mutta tällä viikolla sain taas palautuksen maan pinnalle ja kehittymisen varaa on vielä paljon. Keskiviikkona kävin kaverin kanssa Hakunilan jäisillä laduilla hiihtämässä. Päivä lämpötila oli ollut plussalla ja vähän vettäkin oli alkuviikosta sadellut, jonka seurauksesta Hakunilan ladut olivat aika jäisessä ja liukkaassa kunnossa. Ladut olivat kuitenkin sinänsä ihan kohtuullisessa kunnossa, mutta onnistuin silti kilpaladulla kaatumaan kolmessa eri kohtaa. Joka kerta alamäessä. Kaksi ensimmäistä kertaa olivat vielä sellaisessa kohtaa alamäkeä, että ladun kunto oli hyvä ja latu jatkui suoraan eteenpäin. Jotenkin suksi vaan luisti alta pois ja löysin itseni ladun pinnalta. Ensimmäisellä kerralla onnistuin vielä takaraivonkin lyömään viimeisenä maahan. Vaikka hiihdänkin luistelutyylillä, niin yleensä jyrkimmät alamäet lasken laduilla ja niin myös nyt tuolla Hakunilassakin. Garminin näytti, että vauhtia oli ollut joku reilut 40 km/h, kun päätin tehdä äkkijarrutuksen kaatumalla. Näitä kahta kaatumista edelleen vähän ihmettelen, että mitä niissä oikein tapahtui. Kaatumisien seurauksesta pienet pelkotilat alamäkilaskua kohtaan nostivat taas päätään ja päädyin hiihtämään lyhintä reittiä takaisin kohti tasaisempia ladunpätkiä kaverini jatkaessa eteenpäin.

Selfietä

Kolmatta kaatumista en puolestaan yhtään ihmettele, alamäen ja tiukan käännöksen yhdistelmä on lähes takuuvarma kombo kaatumiselle tai ainakin vähintään ladulta ulos ajautumiselle :D Nytkin ensin ajauduin ladulta ulos ja alkuun tuntui, että pystyisin pysymään pystyssä, mutta nopeasti olin kuitenkin taas sukset pitkin poikin maassa. Jo aiemmin osumaa saaneet takapuoli ja polvet kiittivät tästäkin kaatumisesta. Loppuajan päädyin sitten nössönä hiihtämään lähes tasamaalla, sillä tiesin, että jos lähtisin kilpaladulle, niin siellä tulisi vastaan ainakin nuo kaikki kolme paikkaa, jolla onnistuin jo kaatumaan. Tietty olisi ollut hyvä käydä ravistelemassa apinat heti pois olkapäiltä, eikä jättää nyt noita pelkotiloja vellomaan päähän. Ehkä paremmilla hiihtokeleillä viimeistään ensi talvena teen paluun noihin mäkiin :) Tai ensin parantelen vähintään ainakin nuo keskiviikon mustelmat pois ennen kuin lähden hankkimaan uudet. Joka tapauksessa keskiviikkona tuli hiihdettyä ihan kelpo määrä, reilu 21 kilometriä ja aikaa meni vajaat 1,5 tuntia.