Kisoja, testejä, hiihtoa ja uusien taitojen opettelua

Kutakuinkin otsikon mukaisesti on mennyt alkuvuosi. Muutaman kisastartin olen jo kerennyt tälle vuodelle ottaa. Ensimmäinen kisa oli Aktia Maantiejuoksucupin kympin kisa tammikuun 9. päivä, jolloin oli melkoiset pakkaset. Lisäksi edellisestä kympin kisasta Hakunilan uudenvuodenjuoksussa oli kerennyt kulua vain puolitoista viikkoa ja tuntui, että tämä Aktia cupin kymppi tuli vähän liian pian sen jälkeen. Lisäksi pakkasta taisi olla rapsakat -16 astetta kisan aikaan, joka ei myöskään tehnyt juoksusta yhtään nautinnollisempaa. Jälleen kerran suuntasin fillarin kanssa Hakunilaan ja oli aika hidasta polkeminen, kun osan matkasta sateli lunta. Perillä kerkesin nopeasti vaihtaa kamat ja suunnata äkkiä alkuverralle, jota kerkesin vähän normaalia lyhemmän ajan tehdä.

Juoksun alussa tuntui, että varpaat ja sormet olivat niin jäässä, että ne olisivat melkein voineet mennä poikki. Ensimmäisten kilometrien jälkeen kroppa kuitenkin lämpeni ja lopussa jouduin ottaa sormikkaatkin välillä hetkeksi pois. Juoksu oli koko ajan aika tahmasta ja pakkanen toi vähän lisärasitusta hengittämiselle. Olin miettinyt etukäteen itselleni rajan, jonka alle nyt ainakin pääsisin, mutta ei ollut tuona juoksupäivänä mitään toivoa päästä sen ali. Ajaksi tuli yli kaksi minuuttia hitaampi aika kuin oma ennätykseni. Monet kovat juoksijat olivat jättäneet pakkasen takia tulematta, niin päädyin naisten yleisen sarjan kolmannelle sijalle, joka nyt oikeastaan oli ainoa positiivinen asia tuossa juoksussa :) 

Tammikuun pakkaslenkiltä

 

Tammikuun pakkasten, tykkilumien ja lumisateiden myötä pääsin aloittamaan talven hiihtokauden ja hiihdosta innostuin sitten oikein kunnolla. Nyt hiihtokilometrejä on kertynyt ja lähemmäs 600 km. Hiihdon myötä olen oikeastaan alkanut tykätäkin talvesta ja laduille olen pyrkinyt suuntaamaan vähintään pari kertaa viikossa. Jos asuisin lähempänä latuja, niin hiihtokertoja varmasti kertyisi enemmänkin. Nyt olen bussille matkustanut joko Paloheinään tai Hakunilaan. Hiihtämään on myös motivoinut ilmoittautuminen Finlandia-hiihtoon, ensimmäiseen hiihtokisaani. Olen huomannut, että tämän talven aikana olen saanut alamäkiin varmuutta. Aiemmin jännäilin niitä aika paljon, mutta nyt etenkin tutuissa mäissä nautin vauhdin tunteesta. Jyrkät ja mutkaiset mäet kyllä edelleenkin aiheuttavat pieniä pelkotiloja etenkin jäisillä keleillä, mutta vähitellen ehkä nekin alkavat kulkea rennommin.

Viikoittaisessa uintiryhmässä, jossa käyn, vaihtui nyt tänä vuonna valmentaja ja tuntuu, että olen kokenut uuden valmentajan myötä monta ahaa-elämystä uintini suhteen ja tuntuu siltä, että vauhtikin olisi vähän parantanut. Uusi valmentaja on vetänyt mukavan vaihtelevia treenejä ja uutena juttuna pääsimme yhdellä kerralla tekemään CSS-testin, jossa uidaan siis 400 m ja 200 m, ja näiden perusteella lasketaan CSS-tulos. Googlettamalla tästä voi hakea lisätietoa. En ollut koskaan aiemmin tehnyt mitään uintitestiä, joten tämä oli aika valaiseva kokemus. Alkuun vedimme verraa ja muutamat vähän kovemmat vedot ennen testin aloittamista. Etukäteen oli suht vaikeaa oikein tietää, että mitä vauhtia lähteä uimaan 400 metrin matkalla. Aika sopivaa vauhtia taisin lähteä uimaan, sillä loppua kohden se ei ainakaan hiipunut. Pari kertaa jouduin ohittamaan toisen testiuimarin radalla ja näissä ohituksissa vähän kiihdytin vauhtia. Viimeisen altaanmitan vedin niin kovaa kuin lähti ja lopulta 400 metrin ajaksi tuli 6:37, ja jäin altaan reunaan haukkomaan henkeä :D Välissä sitten verrailtiin muiden uidessa 400 metrin testiä. Radalle laitettiin 4-5 henkeä samaan aikaan uimaan testiä ja muut verrailivat toisella radalla. 200 metrin uintiin oli suunnitelmissa yrittää lähteä uimaan kovempaa vauhtia, mutta jo heti alussa tuntui, että olin ihan hapoilla, enkä saanut oikein vauhtia kiristettyä ja loppuajaksi tuli sitten 3:20 eli vauhti oli hitaampi mitä se oli pidemmällä matkalla eli ei tainnut CSS-testi mennä ihan putkeen. Joihinkin nettilaskureihin koitin syöttää tuloksiani ja niissä ilmoiteltiin, että arvoni ovat virheelliset sillä 200 metriä ei voi kulkea hitaampaa vauhtia kuin 400 metriä :D Pitänee tehdä tuo testi joskus uudestaan.

Hiihtomaisemia

Samalla viikolla oli sitten lauantaina edessä jälleen Aktia maantiejuoksucupin helmikuun juoksu ja tämä kisa osui samalle kolmen päivän ajanjaksolle jolloin käytin Firstbeatin stressitestimittaria. Ihan mielenkiintoisia tuloksia tuli jälleen tuosta Firstbeatin testistä ja kova kympin kisa näkyi siinä kyllä. Mutta nyt itse juoksuun, odotukset eivät olleet kovin suuret, kun en ollut juossut paljoa laduille vietettyjen tuntien takia ja lisäksi olo oli tuntunut ylirasittuneelta kovavauhtisten hiihtolenkkien takia. Alkuun tuntui, ettei juoksu oikein lähtisi kulkemaan ja ajattelin, että teen tästä juoksukisasta vain kovan treenin. Ekojen kilometrien jälkeen juoksu alkoi kuitenkin kulkea vähän paremmin ja varmaan ekaa kertaa koskaan sain vähän nostettua vauhtia loppua kohden ja pääsin ohittelemaan muita kanssajuoksijoita. Aika maalissa ei nyt kuitenkaan ollut mikään ennätysaika, mutta sentään minuutin nopeampi kuin tammikuussa.

Vuoden kolmas kisastartti oli sitten Finlandia-hiihto helmikuun lopulle. Tänä vuonna heikon lumitilanteen takia reitti lyhennettiin 42 kilometriin ja olin miettinyt, että se olisi hiihdettävissä vapaalla omalla kuntotasollani alla kolmeen tuntiin. Heti kisan alussa valkeni kuitenkin, ettei yöllä sataneen uuden lumen myötä luistoa oikein ollut. Eteenpäin pääsemiseksi oli tehtävä paljon töitä ja alkuun koitin väkisin tavoitella 15 km/h -tuntivauhtia, joka sitten kostautui loppumatkasta. Olin kuullut, että reitti on mäkinen, mutta silti mäkisyys ylitti odotukseni. Jotkut mäet olivat niin jyrkkiä, että ne oli pakko vetää haarakäynnillä ylös. Puolenvälin tienoilla kirosin itseni, että miksi oli tännekin pitänyt lähteä ja oli sellainen fiilis, ettei olisi enää millään jaksanut hiihtää toista 20 kilometriä. Etenkin pakarat ja etureidet olivat ihan hapoilla. Taukopaikoilla nautittu urheilujuoma ja mustikkakeitto ja vesi vähän helpottivat oloa, mutta voimat alkoivat olla vähissä ja hymy hyytynyt. Mäkiä ylös tampatessa tuli melkoisen lämmin ja olisin taukopaikoille kaivannut myös kylmää juotavaa, hiihdon aikana unelmoin jääkylmästä vesituopillisesta ja mietin sitä kuinka maalissa pääsisin juomaan paljon vettä. Kilometrit kuitenkin etenivät vaikka meno oli takkuista, kun kilometrejä maaliin alkoi olla alle 10 km, niin aloin uskoa siihen, että selviä maaliin. Aikatavoitteista olin ja ajat sitten luopunut ja tavoitteeni oli vain päästä maaliin. Välillä kävin ladulla lykkimässä tasatyöntöä, sillä latu tuntui liukkaammalta kuin luistelualue.  Koko matkan varrella onnistuin myös kaatumaan neljästi :D Pari kertaa alamäessä (pitänee vielä vähän treenata tuota laskua..), kerran alkuryysiksessä, kun vierustoveri vetäisi suksen oman sukseni eteen ja sitten kerran, kun koitin antaa ylämäessä takaa tuleville tilaa ja siirryin sivummalle hiihtämään ja onnistuin samalla tökkäämään sukseni hankeen :D Välineet kuitenkin pysyivät ehjänä, yhdellä kisaseurueen jäseneltämme oli mennyt hiihdon aikana sauva poikki ja lainasauvalla hän oli sitten hiihtänyt maaliin. Lopussa olin niin väsynyt, että vedin kaikki ylämäet haarakäynnillä ylös. Kropasta ei oikein irronnut voimaa, että olisin voinut luistella ne ylös. Kilometrien käydessä vähiin alkoi Lahden stadionin mäkihyppytorni näkyä ja kuulutukset kuulua. Oli mahtava fiilis laskeutua kohti stadionia ja hiihtää kohti maalisuoraa! Ajaksi tuli lopulta 3.18 eli juoksen siis saman matkan nopeammin kuin hiihdän :) Tosin juoksemani maraton ei ollut noin mäkisellä reitillä. Harvoin olen ollut yhtä poikki kuin tuon Finlandia-hiihdon jälkeen, koko loppupäivä meni jonkinlaisessa horroksessa ja esimerkiksi pyykkien ripustaminen tuntui joltain ylivoimaiselta tehtävältä. Kunnon yöunien jälkeen olin maanantaina kuin uudestisyntynyt, ainoastaan reisissä ja pakaroissa tuntui sunnuntain hiihto ja pidin maanantain lepoa, mutta jo tiistaina suuntasin taas laduille.

Valmiina Finlandia-hiihtoon pinkeissä vaatteissa

Uinnin suhteen on muutakin kehitystä tapahtunut tekniikan parantumisen lisäksi, olen viimein alkanut tekemään volttikäännöstä altaassa! Olin aika lailla päättänyt, etten sitä opettele sillä eihän sitä triathlonissa tarvitse, ja lisäksi tuntui, että siinä voltissa menee vain pää sekaisen ja vettä nenään. Uintiryhmässäni näitä on nyt ruvettu harjoittelemaan ja sitä kautta tätä on pitänyt vähän puolipakolla opetella. Oma hämmästykseni oli suurta, kun se käännös alkoikin onnistua altaassa ja olen kiitollinen kyllä valmentajalle, että hän on meidät pistänyt tekemään käännöksiä. Volttini ei ole kyllä vielä mikään erityisen sulava tai kaunis, mutta kyllä sen voi jonkinlaiseksi voltiksi luokitella. Huomaan, että treenien lopussa tuo voltin teko vaikeutuu, kun alkaa olla väsynyt, mutta muutoin se tuntuu aika luontevalta tavalta kääntyä altaan päädyssä. Vettä ei myöskään enää mene joka kerta nenään :)

Ensi kesän lenkkikaveri saapui :)