torstai 3. lokakuuta 2013

Tavoitteita puolimaratonille ja vähän ensi kesällekin

Ensi viikon lauantaina on tiedossa seuraava juoksukisa ja matkana on puolimaraton, joka on myöskin ensimmäinen puolimaraton tänä vuonna. Olen elämäni aikana juoksut yhteensä 12 maratonia, mutta vain 5 puolimaratonia ja näistä juoksin kolme viime vuonna. Yleensä juoksijoilla menee nämä lukemat toistepäin, eli puolimaratoneja on enemmän kuin maratoneja. Vaikka maratoneja olenkin juossut vuodesta 2006 lähtien, vasta viime vuonna aloin treenaamaan enemmän suunnitelmallisesti ja tähtäämään parempiin aikoihin. Tätä ennen olin lähinnä vain juossut eri pituisia lenkkejä suurinpiirtein samalla vauhdilla, ei siis kovinkaan kehittävää vaikka olivat ne ajat vähän vuosien mittaan parantuneet. Ensimmäisen puolikkaan muuten juoksin jo vuonna 2003, mutta sitten meni useampi vuosi ennen kuin kävin seuraavaan juoksemassa.. Elämäni toisen puolimaratonin juoksin vasta keväällä 2011.

Viime vuonna juoksin puolimaratonin Vantaalla aikaan 1:42:12 ja tänä vuonna olisi tavoite päästä maaliin vähän paremmalla ajalla. Lähden tavoittelemaan 1:40 ajan alitusta, jonka pitäisi olla ihan tehtävissä, jossei satu mitään yllättävää tulemaan vastaan kuten kramppeja tai vatsaongelmia. Olen vähän laskeskellut tässä kilometrivauhteja ja ajattelin lähteä juoksemaan 4:30-4:40 min/km -vauhtia eli ihan kohtuu kovaa vauhtia omaan kuntooni nähden. Viime vuonna Vantaalla keskivauhtini oli noin 4:50 min/km ja taistelin aika suuren osan matkaa vatsakipujen kanssa, joka vähän vaikutti vauhtiini hidastavasti.

Kisa starttaa jälleen kerran aikaisin aamulla täällä, startti on kello kahdeksalta ja tämä tarkoittaa siten myös aikaista herätystä, jotta aamiainen kerkeää sulamaan tarpeeksi. Todennäköisesti laitan kellon herättämään puolikuuden aikaan. Mieluummin nautin aamiaiseni liian aikaisin kuin myöhään, sillä vatsaongelmat ovat olleet aika tuttuja etenkin puolimaratoneilla. Mitään erityistä tankkausta en ole puolimaratonille tekemässä, treenien kevennys ja normaali ruoka saa riittää.

Tämän puolimaratonin tulosten perusteella asetan sitten itselleni lopulliset aikatavoitteet marraskuun Las Vegasin maratonille. Ainakin 3:30 aikaa lähdetään alittamaan, mutta se että uskaltaisinko lähteä puskemaan 3:25 aikaa riippuu siitä kuinka hyvin tämä puolimaraton menee. Maraton reitin pitäisi olla aika tasainen, mutta lämpötila voi vielä olla kohtalaisen korkea jos sattuu huono tsäkä. Kuumilla säillä juoksen selkeästi hitaammin, ennätyksien tekosää olisi sellainen pilvinen/puolipilvinen 15-17 astetta.

Marraskuun puoleen väliin saakka tarkoitus olisi treeneissä keskittyä erityisesti juoksuun. Maratonin jälkeen tulen viettämään aikaa sitten enemmän salin puolella ja pyörän päällä sään salliessa. Pyörä ei kulje ihan niin nopeasti kuin sen pitäisi kulkea, joten ei auta muu kuin treenata sitä lisää. Triathlonissa pyöräily on ajallisesti pisin laji, joten pyöräilynopeutta kehittämällä uskoisin että olisi mahdollista parantaa omia aikoja merkittävästi. Mäkitreeni pyörällä on kyllä tehnyt täällä hyvää. Vaikka viime talvena treenasin kovasti reisiä kyykyillä, hypyillä ja prässillä, niin silti tuntuu ettei noista reisistä ole mihinkään näitä mäkiä täällä polkiessa. Nyt kesällä en ole kyykkytreenejä juurikaan tehnyt muuta kuin bodypump-tunneilla, tämä lähinnä sen takia kun juoksu ja pyöräily on kuormittanut jalkoja ihan tarpeeksi ja en ole halunnut jumittaa jalkojen lihaksia yhtään enempää. Etureidet ovat olleet tuosta fillaroinnista aika lailla kestojumissa koko kesän. Viikon pituinen tauko urheilusta sen lude-episodin aikaan auttoi kyllä tuohon kestojumiin eli jotain positiivista siitäkin oli.

Ensi vuonna pyörän on kuljettava Joroisilla reippaasti alle kolmeen tuntiin, onneksi tässä on vielä monta kuukautta aikaa treenata. Tarkoitus olisi alkaa viimein tehdä pyöränkin päällä erilaisia treenejä eri vauhdeilla/tehoilla, nyt olen lähinnä ajellut eri pituisia lenkkejä, joihin on tosin täälläpäin jokaiseen sisältynyt myös paljon nousumetrejä. Tänä vuonna olen myös parantanut pyöräilytaitojani merkittävästi ja tunnen oloni itsevarmemmaksi pyörän päällä, ajo-asentojen vaihtaminen on helpottunut sekä juoman ja ravinnon nauttiminen pyörän päällä on myöskin ollut uutta tänä vuonna. Olen alkanut polkemaan myös alamäissä ja tällä on saanut keskinopeutta vähän ylöspäin. Jyrkimmissä alamäissä ei myöskään tarvitse enää niin jarrutella ellei edessä ole tiukkoja käännöksiä. Jyrkän alamäen ja tiukan käännöksen yhdistelmä on edelleen yksi kehityskohde itselleni. Käännökset loivissa alamäissä ja tasamaalla ovat nykyään tiukempia ja varmempia, olen alkanut luottamaan pyörään enemmän, enkä pelkää sen enää niin lähtevän alta. Nyt kun pyörän hallinta alkaa olla hallussa, niin on aika siirtyä seuraavalla tasolle ja tehdä pyörälläkin suunnitelmallisempaa treenia. Kaiken kaikkiaan pyörän päällä on vietetty tänä vuonna paljon aikaa ja kilometrejä on tullut lähemmäs 3 200 km ja yli neljän tonnin pitäisi helposti mennä vielä ennen vuoden vaihdetta. Osa noista kilometreistä selittyy hyötyliikunnalla, kun poljen pyörällä töihin ja salille yms., mutta on niitä pyörälenkkejäkin tullut ajettua enemmän kuin viime vuonna.
Big Kahuna-triathlonkisan mitali, tämä jäi esittelemättä kisaraportin yhteydessä. Tämä posliininen tiki-patsas kukkalein kanssa on vähän erilainen kuin perinteiset metalliset mitalit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti