Tämän viikon jälkeen
on tiedossa parin viikon loma, ja ensimmäisen viikon vietän Suomessa ja
jälkimmäisen täällä Kaliforniassa vähän reissaillen. Suomesta lähtiessä saan
matkaseuraa tänne pariksi viikoksi ja tarkoitus olisi käydä katselemassa
paikkoja lähiseuduilla. Uusivuosi tulee vietettyä San Franciscossa ja sitä
varten olen jo varannut hotellinkin kaupungin ytimestä.
Huomenna perjantaina
iltapäivällä lähden kohti Suomea joulunviettoon ja perillä Helsingissä pitäisi
olla lauantaina alku-illasta. Pitkä lentomatka on siis edessä ja aikaero
Suomeen on kevyt 10 tuntia, joten aikamoinen rasitus tuo reissaaminen tulee
olemaan. Kun näitä pitkiä lentoja on tullut aika lailla tehtyä viimeisen 1,5
vuoden aikana, niin olen ottanut käyttöön muutamia keinoja aikaeroväsymystä
vastaan. Itse lentojen ajaksi olen ostanut sellaisen niskatyynyn ja silmälaput,
näiden avulla on edes jonkinlainen mahdollisuus yrittää levätä lennon avulla.
Vaikka yleensä olen todella huono nukkumaan lentokoneessa, jotenkin siinä
penkissä ei saa nukkumista varten mukavaa asentoa. Niskatyyny estää kuitenkin
hyvin pään retkahtamisen sivuille ja sen avulla saa vähän mukavemman asennon.
Tarvittaessa käytän vielä korvatulppia, etenkin jos lähistöllä on huutava lapsi
tai joku kova äänisesti kuorsaava henkilö.
Joulukuusi San Franciscossa |
Täältä Suomeen päin
lentäessä olen ollut yleensä perillä vasta illemmalla, joka taas vastaa
Kalifornian ajassa aamua. Jotta olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet nukahtaa
ensimmäisenä yönä Suomessa, niin olen pyrkinyt yleensä valvomaan koko matkan
ajan. Lisäksi olen täältä Jenkeistä ostanut melatoniinia, jota käytän
ensimmäisinä öinä Suomessa. Täällä saa käsikaupasta ostettua 10 kertaa
vahvempaa melatoniinia kuin mitä Suomessa saa myydä ilman reseptiä. Tämänkään
avulla en kuitenkaan ensimmäisinä öinä nuku hyvin läpi yön, melatoniinin
ottamisen jälkeen saatan ehkä nukkua 3-4 tuntia kohtalaisen sikeästi ja sitten
herään täysin pirteänä. Koitan kuitenkin nukkua vielä tämän jälkeen, mutta
yleensä uni on aika heikkoa ja unen päästä saatan seuraavan kerran saada kiinni
vasta siinä vaiheessa kun pitäisi taas herätä.
Yleensähän aikaeroon
tottumiseen käytetään seuraavaa sääntöä: päivä per aikaerotunti. Kymmenen
tunnin aikaeroon tottuminen vastaisi siis 10 päivää ja tällä kertaa tulen
Suomessa olemaan vain noin viikon eli en edes yritä päästä täysin Suomen
rytmiin. Ehkä voisin tavoitella, että heräisin viimeistään 10 aikaan aamulla
(vastaa tosin keskiyötä Kalifornian ajassa…), niin ei menisi koko päivä
nukkuessa. Itselläni tuo pitkäaikaero aiheuttaa väsymystä yleensä alkuillasta
ja sitten myöhemmin illalla, kun pitäisi mennä nukkumaan, olen täysin pirteä.
Melatoniin avulla pystyn kuitenkin jonkilaista horrostilaunta nukkumaan
muutaman tunnin. Väsymyksen lisäksi nälkä iskee outoihin aikoihin, kun elimistö
elää vielä vanhaa aikaa. Normaalisti en koskaan herää yöllä syömään, mutta
toista se on tuon aikaeroon tottumisen suhteen. Parina ensimmäisenä yönä voi
olla pakko käydä syömässä jotain keskellä yötä. Nämä edelle mainitut asiat
pätevät siis silloin kun lennän täältä Jenkeistä Suomeen.
Joulukuusi ja Santa Run SV kilpailijoita San Josessa |
Suomesta Jenkkeihin
matkustaminen sujuu puolestaan paljon helpommin, ihmisen on helpompi tottua
heräämään myöhemmin kuin siirtää rytmiä aikaisemmaksi. Jenkkeihin matkustaessa
jet lag näkyy siinä, että herään poikkeuksellisen aikasin muutamana ensimmäisenä
päivänä ja iltapäivisin iskee väsymys. Nämä ovat kuitenkin aika pientä
verrattuna tuohon Suomeen päin reissaamiseen.
Pitkien lentojen
ajaksi puen joko lentosukat tai kompressisukat sekä mukavat vaatteet. Joskus
olen jopa vaihtanut koneessa verkkarit jalkaan. Kengät otan pitkillä lennoilla
myös pois ja puen sukkien päälle paksummat sukat. Vettä koitan myös juoda
paljon. Vuosi sitten ihmettelin pitkän lennon jälkeen pahoja suonenvetoja ja
sitten tajusin, etten ollut juonut paljon yhtään lennon aikana.
Suomessa olisi
tarkoitus käydä pariin kertaan juoksemassa ja salilla. Kovin suunnitelmallista
treeniä en ole tekemässä, tarkoitus olisi treenata sen mukaan miltä tuntuu ja
miten kohtalaisen täyteen buukattuun kalenteriini sopii. Parit treenit
kavereiden kanssa on jo tullut sovittua. Suomessa ollessani en ainakaan ennen
joulua kerkeä kuulumisia päivittelemään, joten hyvää joulua kaikille lukijoille
jo tässä vaiheessa! :) Joulun kunniaksi tämän blogitekstin kuvina toimii kuvat
San Franciscon, Miamin ja San Josen joulukuusista.
Joulukuusi ja palmut Miamissa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti