Viime viikolla tuli
tehtyä pidennetty viikonloppureissu Amsterdamiin. Ensimmäiset pari päivää oli
ihan normaalia turisteilua, palloiltiin ympäri kaupunkia ja käytiin
kanavaristeilyllä yms. Amsterdamista jäi kyl hyvä kuva ja pyöräilijäitä siellä on
todella paljon, rautatieaseman vieressä oli valtava pyöräparkki ja en ole
koskaan elämässäni nähnyt niin montaa pyörää kerralla.
|
Jalkapallon MM-kisat näkyivät myös Amsterdamin katukuvassa |
|
Jalkapallokoristelua Amsterdamin keskustassa |
|
Muutamat lukot |
Itse viikonloppu
meni sitten enemmän urheilullisimmissa merkeissä, kun tiedossa oli työpaikan
Euroopan toimistojen jalkapalloturnaus Ajaxin harjoituskentillä. Naisten
joukkueita oli yhteensä 7 ja suurimmassa osassa joukkueissa pelasi vähän
enemmänkin jalkapalloa pelanneita henkilöitä. Meidän joukkueessa oli oikeastaan
vain yksi joka oli pelannut vähän enemmän, muut olivat joko harrastelijoita tai
sitten aloittelijoita eli näiden lähtökohtien takia paineet menestymisen
suhteen olivat vähäiset :)
|
Yksi monista kanavista |
|
Kanavaristeilyn lähtöpaikalta |
|
Muutama pyörä parkisssa |
Lauantaina meillä
oli 4 peliä, ensimmäinen peli voitettiin. Seuraavat kaksi peliä puolestaan
hävittiin ja viimeinen peli voitettiin selkeästi 5-0 vastustajaa vastaan. Yhden
maalinkin sain tehtyä! Pelasin keskikentällä, joten juostua tuli ihan
riittävästi :) Naisten pelit pelattiin puolikkaalla kentällä ja niiden kestot
olivat 2 x 15 minuuttia. Sunnuntaina pelattiin heti aamusta turnauksen kovimpia
naisjoukkueita vastaan ja molemmat hävittiin, mutta yllättävän tasaista peli
oli kuitenkin noitakin joukkueita vastaan. Sunnuntain peleissä alkoi jo väsymys
vähän tuntua, myös myöhään menneellä lauantai-illalla oli osuutta asiaan.
Kaiken kaikkiaan oli hauska reissu ja oli kiva päästä pelaamaan kunnolla
fudista, ja ihan mitään murskatappioita ei myöskään koettu vaikkei nyt
kärkisijoista taisteltukaan.
|
Ajaxin kentillä |
|
Juoksemassa vaihtoon |
Tiistaina kävin
juoksemassa firmani joukkueessa High Tech Runin. Meidän firmasta oli kaksi
joukkuetta mukana, kilpajoukkue ja sitten johdon joukkue, ja olin itse siis
tuossa kilpajoukkueessa. High Tech Run on siis viesti juoksu, jossa on 5
osuutta ja kokonaismatka yhteensä 25 kilometriä. Omalle kohdalleni tuli
juostavaksi toinen osuus ja se oli matkaltaan 5,9 kilometriä. Otaniemen
kentälle saapuessani sää ei ollut kovin kesäinen, vettä satoi ja tuuli kovasti.
Tuntui lähinnä siltä että olisi syksy, eikä juhannusviikko. Onneksi juoksun
alkuun mennessä sää muuttui vähän aurinkoisemmaksi.
|
Ensimmäinen peli takana (taustalla miesten peli käynnissä) |
|
Pallo pois vastustajalta |
|
Turnauksesta saatu mitali |
Viestikapulana toimi
GPS-laite, ja sen avulla muut pystyivät myös seuraamaan, että missä juoksija
liikkui. Heti oman osuuden alussa pääsin yhdestä juoksijasta ohi, porukka oli sen verran hajaantunut etten sitten seuraavaa juoksijaa enää edellä nähnyt. Tässä vaiheessa edellä meni 6 juoksijaa. Ensimmäinen kilometri meni aikaan 3:57 min/km vauhdilla, ehkä vähän turhan kova aloitus tuli tehtyä. Vauhti tuntui kuitenkin ihan ookoolta, hengästytti, mutta hengistys oli kuitenkin vielä hallittavissa. Tässä vaiheessa yksi miesjuoksija juoksi ohitseni sellaista vauhtia, etten olisi millään pysynyt perässä. Toisen kilometrin jälkeen edessä alkoi näkyä yksi vähän hitaammin juokseva mies, jonka sain aika pian ohitettua. Puoleen väliin päästyäni, kuulin takaa kovaa hengistystä ja jälleen joku mies juoksi ohitseni. Koitin keskittyä juoksemaan kovaa vauhtia omalla tasollani, sillä matkaa maaliin oli kuitenkin vielä lähemmäs 3 kilometriä tässä vaiheessa.
|
High Tech Runin kisapaikalta |
|
Tummaa pilveä oli |
Neljännen kilometrin jälkeen sain taas ohitettua yhden miehen ja nostin joukkueemme takaisin kuudennelle sijalle. Neljännen ja viiden kilometrin väliin osui vähän mäkinen osuus ja se näkyi heti hitaampana vauhtina. Maalia lähestyessä koitin vähän kiristää vielä vauhtia ja urheilukentälle päästyäni otin vielä jonkinlaisen loppukirin ja valmistauduin antamaan GPS-laitteen seuraavalle juoksijalle. Maalissa oman osuuteni ajaksi tuli 24:26, joka on aika lailla sitä omaa tasoani.
|
Työpaikan joukkeen tiimipaita ja kisanumero |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti