maanantai 19. tammikuuta 2015

Jotain muuta kuin juoksua, pyöräilyä tai uintia


Viime viikolla tuli vähän harrastettua normaalista treeniviikosta poikkeavia lajeja. Torstaina kävin pitkästä aikaa hiihtämässä. Edellisestä kerrasta oli kerennyt kulua kolme vuotta, kahtena edellisenä talvena hiihto jäi välistä, kun ne talvet tuli vietettyä Jenkeissä. Kolme vuotta sitten päädyin ostamaan luistelusukset ja muutaman kerran kerkesin käydä hiihtämässä ennen lumien poissulamista. Tykkään hiihdosta, mutta tekniikkani ei ole nyt ihan paras mahdollinen. Eteenpäin kyllä sillä pääsen kuitenkin :) Lapsuudessa hiihtoa tuli harrastettua vain hiihtolomille, jolloin matkustimme veljeni kanssa Raahen suunnille isovanhempien luokse. Saan kiittää vaariani, että opin hiihtämään ja hän opetti myös luisteluhiihdon minulle vaikkei itse sitä tekniikkaa niin osannutkaan. Parhaimmillaan kävimme hiihtolomalla kolme kertaa päivässä hiihtämässä, isovanhemmat halusivat selkeästi, että helsinkiläisetkin lapset joutuisivat hiihtämään :) Helsingissä koulussa meillä ei ollut koskaan hiihtoa ja täälläpäin en ollut tosiaan hiihtänyt ennen kuin kolme vuotta sitten sukset hankittuani.
Sukset jalassa
Torstaina töiden jälkeen suuntasin Paloheinän hiihtoladuille ja alkuun oli vähän vaikeuksia saada suksia jalkaan, kun muistin että monot saisi suoraan naksautettua suksiin kiinni. Muutaman yrityksen jälkeen huomasin, että kyllähän ne siteet piti ensin aukaista ennen kuin monot saisi suksiin kiinni. Tämän havainnon jälkeen sainkin sukset monoihin viimein kiinni ja pääsin lähtemään liikkeelle. Hiihtelin lähinnä vain reilun kilometrin pituista latua Paloheinässä, joka oli paikka paikoin aika sohjoinen, sillä ilman lämpötila oli pari astetta plussan puolella. 
Paloheinän hiihtolatua
Olin alun perin ajatellut hiihtää noin kympin verran, mutta suksi tuntui sen verran hyvin luistavan, että päädyin hiihtämään 15 kilometriä ja aikaa tähän meni 1 h 4 min. Yhdessä välissä kävin kokeilemassa yhtä toista reittiä, mutta reitillä ollut ylämäki oli niin sohjoinen, että oli vaikeuksia päästä sitä ylös, joten päädyin tyytymään vain siihen reilun kilometrin pituisen ladun kiertämiseen. Nyt kelit ovat täällä Helsingin suunnilla olleet vähän sateiset, joten ladut eivät ole missään kovin hyvässä kunnossa. Täytyy toivoa, että tulisi vähän lisää lunta ja että lämpötila pysyisi nollan alapuolella, niin pääsisi vielä hiihtämään!
Hiihtäjä
Lauantaina vietin päivän Mäkelänrinteen uimahallilla I love aerobic-tapahtumassa, jossa kävin yhteensä viidellä eri tunnilla. Ulkona oli sopivan harmaa ja ankea keli, joten oli kiva viettää päivä sisäurheillen. Päivä starttasi Fix fiilis -tunnilla, joka oli ihan hauskaa vaihtelua perusaerobic-tunnille ja ohjaajat olivat selkeästi miettineet liikkeet musiikin mukaisesti. Tämän jälkeen oli vuorossa Body&Core -tunti, joka muistutti enemmän perinteistä aerobicciä, alkuun lämmittelyä ja sitten jumppaliikkeitä. Seuraavaksi oli vuorossa pari tuntia hot-alueella, ensin oli kehonhuolto-tunti, jossa foam rollerilla rullailtiin lihaksia auki. Kotoani löytyy useampi rulla, joten se on tuttu väline, mutta silti sain tunnilta paljon uusia liikeideoita. Erityisen kivulias liike oli laittaa kyljellään maatessa rulla kainalon alla ja lähteä tästä asennosta kiertämään yläkroppaa edestä taakse. Löytyi muutama aika hyvin tuntuva kohta :) Kehonhuollon jälkeen oli vielä hot jooga. Viimeisenä tuntina ohjelmassani oli vielä hydrobic eli uima-altaassa tapahtuva vesijumppa. Parhaimmat päivän tunneista olivat nuo hot-alueen tunnit ja sitten vesijumppa.
Sukset bussipysäkillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti