Palautumista ja pyörän säätöä

Vähän taukoa ollut blogin kirjoittamisessa ja syy tälle on, etteivät treenit ole oikein kulkeneet Vuosaarijuoksun jälkeen. Palautuminen siitä on ollut tahmaista ja ehkä vähän ylirasituksen puolelle on tullut mentyä. Nyt olen koittanut kaivaa itseäni kuopasta ylöspäin, jotta olisi mahdollista vielä lähteä hakemaan aikaparannusta ensi kuun Amsterdamin maratonilla. Kun on tottunut tekemään paljon määrää, vaatii aika paljon itsekuria olla menemättä lenkille ja antaa kropalle lepoa. Etenkin kun kelit ovat vielä olleet hyvät, niin ne ovat houkutelleet lähtemään ulos. Täysin liikkumatta en ole kuitenkaan ollut, työmatkat olen edelleen fillaroinut ja jotakin on tullut urheiltua, kuten parit futispelit, muutamat lenkit, pari uintia ja pari salikertaa. Määrä on kuitenkin paljon vähemmän mihin olen tottunut. Vuosaarijuoksun jälkeisellä viikolla pidin 4 lepopäivää ja sunnuntaina sitten turhauduin ja kävin juoksemassa pitkästä aikaa pitkän lenkin oikeasti alhaisilla sykkeillä. Juoksu tuntui hyvältä ja helpolta, oli ihanaa juosta helppoa vauhtia auringonpaisteesta nauttien. Koska lenkki tuntui kulkevan niin hyvin, niin ajattelin olevani taas jo iskussa palaamaan takaisin treenirutiineihini. Maanantain aloitin reippaasti käymällä tekemällä 45 minuutin salitreenin työpaikan salilla. Töistä fillaroin pelaamaan futista 1,5 tunniksi. Jo ennen kuin olin saanut nappikset jalkaan, tuntui ettei kroppa ole ihan iskussa ja koitin sitten ottaa kauden viimeisen futispelin aika iisisti. Välillä tuli kuitenkin otettua kovempia spurtteja. Illalla nukkumaan mennessä tunsin, ettei kroppa todellaan ole palautuneessa tilassa. Sinänsä väsytti, mutta uni ei tullut ja sydän tuntui tykyttelevältä. Univaikeuksia oli ollut jo edellisellä viikolla, mutta tuota tykyttelyä ei ollut vielä ollut. Mitään uusia oireita nämä eivät itselleni olleet, vaan on niitä joskus aikaisemminkin ollut. Lepo ja kevennetyt treenit ovat auttaneet tällöin. Kun intoa on liikaa, niin helposti homma lähtee vähän lapasesta ja levon merkitys unohtuu. Maanantain jälkeen pidin useamman lepopäivän, vaikka mieli olisi tehnyt laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä ovesta ulos juoksemaan aurinkoiseen keliin.

Näillä keleillä kelpaisi ulkoilla

Kun on tottunut liikkumaan, niin tuntuu yllättävän vaikealta vain levätä. Jotenkin vaikka tietää levon olevan hyväksi, niin silti omatunto kolkuttaa ja tulee vähän saamaton olo. Aurinkoisten kelien aikaan myös mieli haikailee jatkuvasti ulos raikkaaseen ilmaan. Olen kuitenkin koittanut nyt jotenkin hyödyntää tämän lepoajan, kävin pitkästä aikaa hieronnassa ja olen koittanut lukea enemmän. Myös käyttöpyöräni korjaamisen parissa olen viettänyt aikaa. Viime viikolla yhtenä aamuna töihin polkiessa meni takakumi. Vaihdoin illalla uuden sisäkumin, mutta jo heti seuraavana päivänä takarengas oli taas tyhjä. Huomasin, että ulkorengas alkoi olla niin vanha ja hapertunut, ettei mikään ihme että sisäkumit paukkuivat. Ei muuta kuin pyöräkauppaan ostoksille. Ensimmäisestä kaupasta ei sopivaa rengasta löytynyt, mutta ostin kuitenkin parit sisäkumit sekä uudet jarrupalat, kun entisissä takajarruissa ei oikein ollut juuri mitään jäljellä. Ajattelin, että opettelenpa nyt sitten samalla jarrupalojen vaihdon. Tekemällä oppii vai miten se nyt on. Toisestakaan pyöräkaupasta ei rengasta meinannut alkuun löytyä, kuulemma seuraavalla viikolla olisi tullut lisää renkaita. Jostain myyjä kuitenkin keksi tarjota mulle renkaaksi sellaisen version, joka kestää nastojakin, hintaa toki oli vähän enemmän. Halusin pyörän kuntoon mahdollisimman pian, niin tuolla renkaalla sitten mentiin.

Vähän lukemista

Maantiepyörä sai uudet juomapullotelineet, nyt on samaa paria

Viikonloppuna tuli havaittua, ettei musta taida ihan pyörämekaanikkoa tulla. Välillä meinasin heivata työkalut ikkunasta alas, kun en saanut vain osia pelittämään haluamallani tavalla. Renkaan ja sisäkumin vaihto on sinänsä perushommaa ja siinä tiedänkin mitä tehdä, vaikken kauhean nopea olekaan. Uutta rengasta en tosin alkuun meinannut saada vanteelle millään, ja jouduin sen kanssa vähän pusertamaan. Takajarrupalat näyttivät simppeliltä ja myös katsoin jonkun youtube-videon jarrupaloista ennen vaihtohommaan ryhtymistä. Toisen puolen sain helposti paikoilleen, mutta toinen puoli olikin sitten ongelmallisempi. Kaikki osat eivät millään mahtuneet siihen jarrupalan paikkaan, ja aloin pohtimaan että onkohan kaikki ne rinkulat tarpeellisia ja päätin fiksuna tyttönä yhden tiputtaa pois ja heti oli homma paljon helpompaa. Jarrupalat olivat suurin piirtein paikoillaan, tosin vähän turhankin hyvin, kun takarengasta ei saanut enää pyöritettyä. Kun jarrupaloissa itsessään ei tuntunut olevan enää operoitavaa, niin siirryin käsittelemän jarruvaijeria. Vuoroin löysäilin ja kiristelin sitä sekä ohjaustangosta että jarrupalojen luota. Tätä prosessia jatkoin aika pitkään, en edes halua tietää kuinka kauan.. Lopulta takarengas tuntui vähän liikkuvan paremmin, mutta silti toinen jarru osui aika pahasti vanteeseen.  Tässä vaiheessa totesin, ettei tästä tule mitään ja luovutin sen päivän osalta. Seuraavana päivänä palasin intoa puhkuen takaisin työmaalle ja säätöoperaation lopputuloksena sain pyörän sellaisen kuntoon, että sillä pystyi ajamaan, mitä nyt toinen puoli jarruista edelleen vähän osui vanteeseen. Kiva lisäominaisuus etenkin kun polkee ylämäkeen. Onneksi näin ei tarvinnut kulkea kuin pari päivää ja sitten sain vähän ulkopuolista apua jarrujen säätöön. Opin myös, että kyllä niillä kaikilla mukana tulleilla osilla on jokin rooli eli poisjättämäni rinkula löysi paikkansa. Vielä muutama vuosi sitten mielessäni ei olisi edes käynyt, että tekisin näitä hommia itse, vaan olisin vain kiikuttanut pyörän pyöräliikkeeseen huollettavaksi. Maantiepyörän hankkimisen myötä on tullut opeteltua tekemään vähän enemmän pyöränhuoltoa itse. Opittavaa tosin riittää vielä paljon, mutta on tämäkin alku :)

Syödäkin pitää välillä