maanantai 22. syyskuuta 2014

Rantakymppi Espoossa


Lauantaina aamulla kävin Adidasheimon-treeneissä, alkuun juoksimme auringonpaisteessa noin kolme varttia kevyttä juoksua. Tämä oli viikon ensimmäinen lenkkini ja se tuntui erittäin hyvältä, kroppani oli suorastaan janonnut juoksua. Lisäksi hymyä huulille toi jalassa olleet uudet Adidaksen boostit, askel tuntui kevyeltä ja kengät tuntuivat kevyiltä ja hyviltä jaloissa. Pirtäestä väristä myös plussaa!
Uudet pinkit Adidaksen Boostit
Lenkin päälle teimme vähän kuntopiiriä, jossa tehtiin itselleni uusia liikkeitä ja sen kyllä huomasi sitten seuraavana päivänä. Kuntopiirin päälle vielä dynaamiset venyttelyt ja näin oli lauantaipäivä saanut hyvän alun :) Loppupäivän lähinnä lepäilin ja koitin olla rasittamatta itseäni liikaa.

Kisakeskus Otahallilla
Kisakeskusta
Sunnuntaina oli sitten jälleen kisaa vuorossa, tällä kertaa oli tiedossa 10,1 kilometrin kisa Espoon Rantakympillä. Olen kyseisen kisan juossut kolme kertaa aiemmin ja vaikkei reitti nyt ole kauhean nopea, niin on se silti kiva kisa ja siellä näkyy paljon tuttuja, sillä Aallon alumni pääsee ilmaiseksi juoksemaan sinne, joten monilla tutuilla on alhaisempi kynnys tulla juoksemaan. Nytkin yksi kaverini osallistui elämänsä ensimmäiseen juoksukisaan ja nyt jo pohtii seuraavaa kisaa :)

Maali oli Otaniemen urheilukentällä
Juoksijoiden maaliintuloa seuraamassa. Tänä vuonna kisasta saatu paita oli tuo hailakan vihreä paita, ei nyt ihan oma lemppariväri..
Siirtymiset kotoa kisapaikalle hoidin fillarilla ja poljin tosi kevyillä vaihteilla, ettei jalat rasittuisi liikaa ennen kisaa. Noin puoli tuntia ennen starttia lähden lämmittelemään. Keli oli sen verran lämpöinen, että päädyin juoksemaan shortseissa ja t-paidassa. Lämmittelyn aikana tuntui, ettei juoksusta oikein olisi tulossa mitään. Tuntu oli tahmeaa, vaikka sykkeet olivat maltilliset ja vauhti hyvä sykkeisiin nähden. Ajattelin, että se johtuu vain siitä ettei kroppa ole lämmennyt. Kun parinkaan kilometrin jälkeen olotila ei ollut parantunut, niin aloin miettimään että pitäisikö juoksukisa jättää välistä. Myös kylkeen alkoi pistää ja vaihdoin sitten hetkeksi juoksun kävelyksi. Koitin tsempata itseäni ajattelemalla, että kymppi matkana ei ole pitkä ja voin vaikka hölkätä sen ja vähän niin kuin annoin itselleni luvan ottaa kisan löysemmin. Vaihdon kävelyn takaisin juoksuun ja otin muutamat lyhyet vedot, juoksu alkoi tuntumaan vähän paremmalta. Verraa kertyi yhteensä 4 kilometrin edestä ja sitten aloinkin siirtymään kohti lähtöaluetta.
Maalissa sai juomapullon ja kassin sponssorituotteita
Startissa jälleen porukkaa ympärillä lähti kiskomaan kovaa vauhtia ja koitin keskittyä vain omaan vauhtiin, vähän henkisesti olin ajatellut juoksevani 4:30 min/km -vauhtia. Ensimmäinen kilometri meni kuitenkin aikaan 4:11, olotila tuntui kuitenkin hyvältä ja vähän tuli uskoa taas siihen, että pystyn yhä juoksemaan kohtuullista vauhtia. Seuraavat kilometrit menivät aikaan 4:14, 4:17 ja 4:22. Porukkaa meni ohi jonkin verran tasaiseen tahtiin, kaikki olivat kuitenkin onneksi miehiä. Juostessa alkoi tuntumaan siltä, etten jaksaisi loppuun saakka. En ainakaan tällä vauhdilla. Koitin taas sysätä negatiiviset ajatuksen syrjään ja keskittyä, että juoksen ainakin puoleen väliin. Vitosen jälkeen ajattelin, että enää alle puolet jäljellä jne. Kuudennen kilometrin kohdalle osui pitkä mäki ja se tukahdutti yritykseni ylläpitää vauhtia. Tässä kohdin tulikin juostua kisan hitain kilometri, 4:49.
Maaliin tulleita juoksijoita
Jalkoja en saanut juoksussa niin hapoille kuin Midnight Runissa muutama viikko sitten, toisaalta en myöskään uskaltanut puskea kroppaani liikaa äärirajoille, kun pelko ylirasituksesta vähän painoi takaraivossa. Koitin keskittyä siihen, että ylläpitäisin vauhtini, enkä antaisi sen hyytyä, ja myös siihen, että hengitys kulkisi. Toisen puoliskon kilometrit olivat ensimmäistä puoliskoa paljon hitaammat. Kaksi kilometriä ennen maalia ensimmäinen nainen ohitti minut, huomasin että hän spurttasi ohitseni, mutta jäi sitten kymmenen metrin päähän juoksemaan. Parempana päivänä olisin kiristänyt vauhtiani ja yrittänyt saada hänet pysymään takanani, mutta sunnuntaina en siihen pystynyt. Maalissa kello pysähtyi aikaan 45:14 eli ei nyt mikään katastrofaalisen huono aika, mutta ei nyt mikään hyväkään. Lähtökohtiin nähden olen kuitenkin ihan tyytyväinen tuohon tulokseen ja odotin paljon huonompaa aikaa. Loppuaika oli pari minuuttia hitaampi kuin kolme viikkoa sitten Midnight Runilla. Sunnuntain kisan keskisyke oli 175 ja maksimi 185.

Juoksunumero
Tuloslistalla näytän olevan sijalla 13, mutta edelleni naisten tuloslistaan on eksynyt ainakin kolme miestä. Hävisin näköjään kuudella sekunnilla sille naiselle, joka ohitti minut.

Tuloslista, muutama mies eksynyt vähän väärälle listalle vai kuinka monta naista tunnetta nimeltä Sebastian, Jaakko tai Alpo?

4 kommenttia:

  1. Sun kuvatekstit on aina ihanan kuvaavia! :) Eipä taida montaa Sebastiania, Jaakkoa eikä Alpoa olla munkaan naistuttujen joukossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi tuolta naisten tuloslistalta löytyi vielä aika paljon lisää miesten nimiä, kun sitä selasi alaspäin. Näillä ei ole niin väliä, kunhan noi edelläni olevat miehet siirrettäisiin oikeaan sarjaan, niin pääsisin itse top10-listalle! :)

      Poista
  2. Wau! Kova aika. Ei voi kuin ihailla. Kiva myös kuulla mietteitäsi Adidaksen kengistä. Olen harkinnut niiden ostoa myös.

    Kivaa viikonloppua!

    Toppojalka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka tiedän että kykenisin hyvänä päivänä puristamaan ajasta vielä pari minuuttia pois. Adidaksen kengistä olen tykännyt paljon ja ne ovat olleet tänä vuonna joka kisassa käytössä, suosittelen kokeilemaan! :)

      Poista