Ylä- ja alamäkien kautta SM-mitaleille

Blogin suhteen on ollut viime aikoina vähän hiljaiseloa ja välillä olen pohtinut, että jatkaako sen kirjoittamista vai ei. Kirjoitusaiheita on paljonkin mielessä, mutta välillä aika tuntuu olevan kortilla ja lisäksi, kun töissä istuu tietokoneen äärellä, niin aina vapaa-ajalla ei huvita avata läppäriä. Joka tapauksessa olen kuitenkin päättänyt nyt taas aktivoitua blogin suhteen ja tässä tulee nyt sitten kerralla aikamoinen paketti urheilukuulumisia.

Keravan kevätpolkaisuun matkalla

Toukokuussa kävin juoksemassa Helsinki City Runin ja siellä tuloksena oli oman ennätyksen parantaminen yli kolmella minuutilla! Viime vuonna yritin useaan otteeseen parantaa puolimaratonin ennätystä siinä kuitenkaan onnistumatta, joten oli erittäin palkitsevaa HCR:ssä tehdä roima tulosparannus. HCR:n reitti ei muutenkaan ole ihan helpoin mahdollinen, sillä siinä on paljon mutkia ja mäkiä ja lähtöaikakaan ei ole itselleni optimaalinen. HCR:llä tuli kuitenkin tehtyä nappisuoritus! Etukäteen suunnittelin yrittäväni juosta 4:30 min/km-vauhtia, mutta juoksu tuntui tuona päivänä kulkevan niin hyvin, että juoksin koko ajan reippaasti alle tavoitevauhdin. Naisten yleisessä sarjassa pääsin sijalle 17/3333 ja kaikista naisista sijalle 21/4851.

Heinin kanssa juoksemassa samiksina

HCR:n jälkeisenä päivänä kävin vetämässä Keravan kevätpolkaisun pidemmän lenkin, jossa matkaksi kertyi 96 km. Säästääkseni jalkojani menin junalla Keravalle, mutta kisan jälkeen poljin kotiin kevyttä vauhtia. Otin tuon kevätpolkaisen aika rennosti, kun edeltävän päivän puolimaraton painoi jaloissa ja hengityselimistössä. Tavoitteenani oli lähinnä saada taas tuntumaa pyöräkisaamiseen, kun kolmen vuoden takaisesti Tour de Helsingistä jäi vähän huono maku aikoinaan. Tässä tavoitteessa onnistuin hyvin, pyörä kulki helposti ryhmässä mentäessä ja sykkeetkin taisivat olla koko ajan vahvasti pk-alueella, joten varsinaista kisaamista tämä ei itselleni ollut vaan pikemminkin kuntoajoa. Joka tapauksessa tuosta jäi sen verran hyvä fiilis, että olen tänä kesänä vielä menossa polkemaan Vantaa Vueltan ja Tour de Helsingin.

Duathlonin jälkiposeeraukset Heinin kanssa

Toukokuun lopussa osallistuin Helsinki Triathlonin järjestämään duathlon-kisaan, joka oli itselleni ensimmäinen duathlon koskaan. Kisa oli arki-iltana, joten työpäivän päätteeksi pakkasin kamat ja poljin vajaat 20 kilometriä Vantaan Kuusijärvelle kisaa varten. Vähän edellisten päivien treenit painoivat jalassa, joten ajattelin ottaa tuon kisan vain kovana harjoituksena. Duathlonissa juoksimme ensin reilut 5 km ja sitten perään oli pyörää 20 kilometriä ja loppuun vielä 2,5 km juoksua. Ensimmäisessä juoksuosuudessa sain sykkeet aika korkealla ja siellä ne pysyivätkin pyöräosuudella. Sain omaan pyöräilykuntooni nähden alumiiniseen maantiepyörääni hyvää vauhtia. Viimeinen juoksupätkä sujui myös hyvin. Koko kisa tuntui menevän nopeasti ohi, kun matkat olivat niin lyhyitä. Tuloksena tuosta oli naisten yleisen sarjan toinen sija ja kaikista naisista olin kolmas, joten ihan kelpo tulos kovalle treenille :) Kisan jälkeen poljin vielä rennosti Heinin kanssa takaisin kotiin.

Pyörälenkillä on tullut käytä

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla järjestin alkuviikosta työpaikan porukalle Cooperin testin Eläintarhan kentällä ja pääsin itsekin juoksemaan vuoden tauon jälkeen tuon testin. Edellisellä viikolla oli treenitunteja kertynyt lähemmäs 20 tuntia ja se taas painoi jaloissa, mutta yllättävän hyvin sain kuitenkin juoksuvauhtia jalkoihin. Startin jälkeen päädyin vetämään muutaman hengen porukkaa, josta parin kierroksen jälkeen porukka väheni ja perääni jäi juoksemaan kaksi miestä. Vähän olisin kaivannut vetoapua, en ole oikein tottunut juoksemaan mitään kovia juoksua/kisoja ilman vetoapua. Alkuun tuli juostua reippaasti alle 1,5 min kierroksia ja loppua kohden vauhti hiipui kyllä, toka vikalla kiekalla perässäni juosseet miehet vetäisivät ohi ja en heidän vauhdissaan pysynyt yhtään. Joka tapauksessa uusi Cooper-enkka tuli juostua ja tällä kertaa pääsin lukemiin 3190 metriä ja tähän oli varsin tyytyväinen.

Edustamassa Suomen toimistoa Bratislavassa

Maanantain Cooper-testissä juostu tulos lupaili hyvää samaisen viikon lauantaina juostavalle Helsinki Half Marathonille. HHM:llä lähdin kunnianhimoisesti tavoittelemaan 1,5 tunnin alitusta ja alussa lähdin seuraamaan jäniksiä. Alun vauhti oli aika reipas, kilometrivauhti oli lähempänä neljää minuuttia, mutta tuntui siltä, että pystyin vielä siinä porukassa juoksemaan. Tokan kilometrin aikana alkoi toisessa etureidessä tuntumaan vähän kivistystä, joka paheni kilometri kilometriltä ja alkoi muistuttaa kramppia. Noin kahdeksan kilometrin kohdilla pysähdyin ensimmäisen kerran venyttelemään ja ravistelemaan reittä, tämä ei kuitenkaan oikein auttanut ja koitin pakolla jatkaa juoksua, joka muistutti enemmän yhdellä jalalla hyppelyä kuin juoksua. Vähän väliä pysähdyin uudestaan venyttelemään, mutta reisi veti niin kramppiin ettei oikein mitään ollut enää tehtävissä. Kympin kohdalla lopulta pistin pillit pussiin ja revin numerolapun pois rinnasta. Tästä tuli nyt sitten elämäni ensimmäinen DNF - did not finish. Keskeyttäminen ei oikein edes sillä hetkellä harmittanut, sillä koin että olin tehnyt oikean päätöksen enkä lähtenyt nilkuttamaan väkisin maaliin, jolloin reiden palautumiseen olisi mennyt pidempi aika. Reisi oli niin krampissa, että polven taivuttaminen 90 asteen kulmaan oli jo liian kova venytys lihakselle. Kotona koitin sitten hieroa lisää sitä ja saada lihaksen rentoutumaan. Myöhemmin samana päivänä, kun sosiaalinen media alkoi pursuta muiden juoksijoiden ennätystuloshehkutuksia, niin sitten alkoi vasta vähän harmittamaan tuo keskeytys. Olen koittanut pohtia syitä tuohon kramppiin, mutta en ole vieläkään oikein keksinyt, että mikä sen laukaisi. En ole vastaavanlaisia kramppeja kokenut aiemmin treeneissä ja kisoissa, tuo kramppi totaalisesti esti juoksemisen ja siitä jäi vähän pelkotilat, että iskeekö sellainen joskus uudestaan kisassa.

Välillä olen käynyt myös maastolenkillä

Juhannuksena oli sitten vähän toisenlaista urheilua ohjelmassa, sillä meillä oli firman Eurosoccer -turnaus Bratislavassa. Tänä vuonna olin naisten joukkueemme kapteenina. Pelit menivät kohtalaisen hyvin siihen nähden, että suurimmalla osalla joukkueestamme ei ollut mitään erityistä jalkapallotaustaa. Naisten joukkueita oli yhteensä 7 ja me päädyimme lopulta sijalle 5. Oli hauskaa päästä pelaamaan kunnon kentillä ja myös tuomarin valvovan silmän alla.

Kuusijärvellä avovesiuimassa "poijun" kanssa

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna vedettiin työpaikan triathlonporukan kanssa puolimatka, tosin uinti oli Hakunilan uimahallissa eikä avovedessä. Jälleen tuo matka vedettiin yhdessä porukalla, eikä hampaat irvessä räkä poskella. Tämä toimi hyvänä valmistavana treeninä Joroisten puolimatkaa varten. Seuraava kisa oli sitten seuraavan viikon keskiviikkona, jolloin juostiin jälleen Viikin Viitonen. Viikonlopun triathlon painoi vielä kropassa, joten otin taas tavoitteeksi lähteä hakemaan vain kovaa treeniä. Loppuajaksi tuli 20:24, joka on 20 sekuntia hitaampi aika kuin huhtikuussa juostu ennätys, mutta kuitenkin toiseksi nopein vitosella kellottamani aika, joten ei nyt mikään ihan täysin surkeakaan suoritus.

Aeropullo hankittu triathlonpyörään

Viikkoa ennen Joroisia oli tarkoitus avata triathlonkisakausi Helsinki Triathlon rykäsyssä, joka on sprinttimatkan triathlonkisa. Kisapaikkana toimi ensimmäistä kertaa Espoon Oittaa. Aamulla lähdin hyvillä fiiliksillä polkemaan kohti Joroisia ja keli tuntui olevan hyvä kisaamiselle. Perillä odotti kuitenkin pienoinen yllätys, sillä tuuli onnistui tuottamaan siihen Oittaan rannalle melkoiset aallot. Ja heti ne nähdessäni aloin miettimään, että starttaanko vai en. Koitin vähän uida lämmittelyuintia ja aallot tuntuivat aika haastavilta. Onnistuin kuitenkin vähän uimaan vaparia siinä aallokossa, joten aattelin, että starttaan kisaan, kun olen sinne saakka jo tullutkin. Tästä kisasta tulikin sitten hankittua elämäni toinen DNF… Uinti päättyi jo kahden sadan metrin jälkeen ja päädyin sitten nousemaan perässä tulleen soutuveneen kyytiin. Täytyy myöntää, että melkoinen tähtihetki ja aika luuserilta tuntui :D En saanut oikein rentoa otetta uintiin ja koitin uida myös rintaakin, mutta tuntui etten edennyt minnekään ja olin myös aika hengästynyt ja märkäpuku, joka on muutenkin aika tiukka, alkoi ahdistaa rintakehästä. Olen tätä keskeytystä koittanut myös pohtia ja tuntuu, että olin jo luovuttanut ennen starttia ja annoin sen aallokon vaikuttaa liikaa pääni sisään. Pitäisi kyllä enemmän hankkia kokemusta aallokossa uimista, niin ehkä siihen tottuisi. Tämän keskeytyksen jälkeen aloin myös vähän pelkäämään, että mitenköhän pärjäisin viikon päästä kisattavassa Joroisten puolimatkalla.

Triathlonpyöräni

Heti seuraavana päivänä kävin avovesiuimassa Kuusijärvellä ja siellä uinti oli taas normaalin rentoa, ja luotto omiin uintitaitoihin vähän palautui. Tämän viikon maanantaina alkoi sitten viimeistelytreenit kohti kesän pääkisaa. Maanantaina kävin triathlonpyörällä polkemassa vajaat 90 kilometriä. Vaikka hankin triathlonpyörän jo alkuvuodesta, niin ihan hirveän montaa kertaa en sillä vielä ajanut. Olen jotenkin jännittänyt siinä aeroasennossa ajamista. Pari pitkää lenkkiä ja muutaman lyhemmän sillä kerkesin kuitenkin ennen Joroista ajaa, mutta vähän vielä tuntuu, että pitää saada lisää kilometrejä sen kanssa, että varmuus triathlonpyörän käsittelyssä paranee.  Maantiepyöräni on alumiinia ja tuo triathlonpyörä hiilikuitua ja sen eron kyllä huomaa. Triathlonpyörä liikkuu aika kevyesti eteenpäin. Lisäksi hankin siihen lepotankoihin kiinnitettävän aeropullon, josta on helppo juoda aeroasennossa ajaessa. Tiistaina kävin avovesiuimassa Kuusijärvellä ja lisäksi hyötyliikuntapyöräilyä kertyi noin 40 kilometriä, kun poljin hybridillä sinne ja takaisin. Keskiviikkona kävin juoksemassa 45 minuuttia ja uimassa noin vartin. Torstaina tein todella kevyen pyörälenkin triathlonpyörällä ja lisäksi taas vartin uinti. Perjantaina pidin ihan rehellisen lepopäivän ja silloin suuntasimmekin jo kohti Joroisia.

Matkalla kohti Joroisia tyylikkäästi kompressiot jalassa

Perjantaina käytiin kuuntelemassa info ja kisajännitys alkoi olla jo melkoinen. Ajomatkalla työkaverini kanssa tuli puheeksi, että voisin olla uuden märkäpuvun tarpeessa, kun vanha puristaa liikaa rintakehästä ja myös tuntuu vähän vastustavan käsivedon tekemistä vedessä. Työkaverini suositteli kovasti Sailfishin pukua ja olin siitä aiemminkin kuullut muualta kehuja, ja hän ehdotti, että käydään vähän katselemassa niitä expo-alueelta. Ja lopulta päädyin sitten hankkimaan uuden Sailfish Attack -märkäpuvun ja vähän riskillä päätin ottaa sen heti puolimatkan kisaan käyttöön. Kisoissahan ei koskaan kannattaisi kokeilla mitään uutta, mutta ajattelin, että uusi puku ei voi olla vanhaa pukua huonompi, sillä se oli selkeästi laadukkaampaa neopreeniä ja jousti paljon paremmin. Jotenkin myös tuosta uudesta puvusta tuli vähän luottavaisempi olo startata uintiosuudelle.

Uusi Sailfishin märkäpuku hankittu

Lauantaina starttipaikalle saavuttuamme ja viriteltyämme kamamme, lähdin kokeilemaan uutta märkäpukua ja uinti sen kanssa tuntui paljon paremmalta kuin vanhan puvun kanssa. Joskus kannattaa siis ottaa riskejä :) Tänä vuonna kisasin naiset 30-34 -ryhmässä, joka starttasi 34 minuuttia ensimmäisen starttiryhmän jälkeen. Starttiryhmässä starttasi kaikki naisten ikäryhmät 30:stä ylöspäin, joten aika tungosta oli uinnissa. Omalla kohdallani kesti aika kauan päästä mukavaan rytmiin ja rytmiin päästyäni olikin sitten jo jonkun jalat edessä ja toinen puskemassa sivulta päin. En ole ihan kauhean sinut tungoksessa uimisessa, joten koin pienoista ahdistusta aina paikka paikoin. Välillä uin rintaa ja välillä vesipallokroolia. Myös päässä tuli mieleen viikon takainen keskeytys uinnissa, mutta koitin rauhoitella mieltäni ja yrittää vain selvitä uinnin läpi ja sitten vaikka kiristää pyörän päällä. Olin etukäteen ajatellut uivani siten, että hengittäisin joka kolmannella käsivedolla, sillä se on itselleni kaikista rennoin ja helpoin. Tuolla en kuitenkaan siihen rytmiin päässyt vaan hengitin lähinnä joka toisella käsivedolla. Välillä edellisten starttiryhmien uimareita tuli vastaan ja välillä joku oli kyljessä kiinni. Omasta tilasta taistelua oli paljon enemmän kuin viime vuonna, jolloin pääsin vielä starttaamaan pienemmästä ryhmästä. Olin ihan varma, että uintiin menisi yli 40 minuuttia, joten yllätys oli melkoinen, kun vedestä noustessa kelloni näytti reilua 36 minuuttia! Virallinen uintiaikani oli 36:11, joka on 2,5 minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Uusi märkäpuku oli siis selkeästi hyödyllinen investointi ja riskin ottamisen arvoinen.

Valmiina kisaan, kisa-aamun lepoheti hotellihuoneessa

Ensimmäinen vaihto tuntui hitaalta, joten pää oli ihan sekaisin uinnista ja jouduin istumaan maahan riisumaan märkäpuvun. Pyöräilykengät jalassa lähdin juoksemaan kohti omaa pyörääni ja sen napattuani jatkoi juoksu vielä kohti maantietä. Ensimmäiseen vaihtoon meni aikaa 3:38, joka on sekin jonkin verran viime vuotta nopeampi. Pyörässä laitoin heti ison etuvaihteen päälle ja sitten lähdin polkemaan. Ohitettavia riitti paljon. Viime vuonna olin startannut ennen kovimpia miesten ryhmiä, joten pyöräily oli aika kylmää kyytiä, kun miehet vetivät triathlonpyörillään omasta maantiepyörästäni ohitse. Nyt rooli oli vaihtunut ohitettavasti ohittajaksi. En pyöräilyn aikana oikein seurannut Garminin mittarista vauhtiani tai edes sykettä ihan siitä syystä, että sitä on vähän vaikea ranteesta pyöräillessä tähystellä. Ensimmäisen vitosen väliajan kurkkasin ja se oli 8 minuuttia ja jotain, vaikka polkeminen tuntui aika kevyeltä. Tällöin ajattelin, että nyt mennään hyvää vauhtia. Myös sekin, että pystyin hyvin ohittelemaan myös muita triathlonpyörällä ajavia kisaajia antoi osviittaa, että nyt pyörä kulkee hyvin. Kilometrit kulkivat kevyesti eteenpäin ja nautin siitä vauhdin hurmasta. Pyöräilyn aikana pyrin juomaan ja syömään sillä juoksun aikana se on itselläni vähän haastavampaa hommaa, sillä vatsani ei oikein juoksun aikana pysty ottamaan vastaan kovilla sykkeillä mitään kiintää tai suuria juomamääriä.

Kisanumerotatuointi

Pyöräilyn aikana turhauduin välillä paljonkin peesaajiin sekä niihin ohittelijoihin, jotka ohittivat ja jäivät suoraan eteeni niin, että sain ohittaa ne heti uudestaan ja sitten he puolestaan ohittivat uudestaan. Tätä jatkui tovin, kunnes sain niitä aina yksi toisensa jälkeen pudotettua. Välilä ohi meni isoja ryhmiä ja katsoin vain leuka auki, että onko todellista että lähemmäs 20 hengen ryhmä vetelee noin vain eteenpäin ilman, että kukaan tuomari puuttuu asiaan. Triathlonpyörä alla tuntui hyvältä ja alamäissä laitoin vain isompaa vaihdetta ja pyrin polkemaan ne kaikki, luotto tuohon pyörään kasvoi koko ajan ja sillä oli aika mukavaa ajaa. Koko ajan oli sellainen fiilis, että kovempaakin voisi mennä, mutta otin vähän varman päälle, kun en ollut ihan hirveästi tuolla pyörällä ajanut. Viimeisen 10 kilometrin aikana sain jonkun iilimadon peesiini roikkumaan, kyseinen mies ajoi ihan kiinni perässäni ja koitin vähän väliä vilkuilla miestä, että hän tajuaisi vinkin häipyä siitä. Koitin myös karistaa miestä perästäni, mutta sitkeästi hän siinä pysyi. Kun tarpeeksi monta kertaa olin vilkuillut taakse, huuteli hän jotain, että "aja vaan rauhallisesti eteenpäin" ja loppua en kuullutkaan, kun ilmavirta kävi korviin. En vaan tajua, että miten jengi kehtaa ja en myöskään kokenut omaa oloani kovin turvalliseksi kun pyöräilyosuuden loppupuolella joku ajaa väsyneenä kovilla vauhdeilla perässäni.

Toiselle vaihtoalueella tultaessa kipitin nopeasti heittämään pyörän telineeseen ja sitten viimein kurkkasin kelloani, että missä ajassa sitä oikein mennään ja en meinannut uskoa silmiäni, kun näin lukeman 3 h 20 min. Tämä piti siis sisällään uinnin, ekan vaihdon ja pyöräilyn. Pyörä oli siis kulkenut todellakin omaan tasooni nähden nopeasti. Tuloksissa pyöräajakseni on kirjattu 2:39:49 eli parannusta viime vuoteen 17 minuuttia. Keskinopeus pyöräilyssä oli noin 34 km/h, joka on enemmän kuin olisin uskaltanut luulla :) Pyörän päältä noustessa jalat tuntuivat hyvältä, ei lainkaan tukkoisilta ja pystyin hyvin juoksemaan T2-alueella ihan rivakkaa tahtia. T2-vaihtoajaksi tuli 2:25, joka on myös viime vuotta parempi.

Tulokset

Juoksun alku lähti hyvin, ekat kilometrit menivät reilua 4:30 min/km -vauhtia ja olin yllättänyt kuinka vähän jaloissa painoi se pyöräily. Juoksussa pystyin yhä jatkamaan ohittelua, joka antoi myös aika paljon voimaa. Juoksussa oli alusta saakka koko ajan jano, joka vähän kielii siitä, että join liian vähän pyörän päällä. Koitin tätä sitten paikkailla juomalla joka juomapisteellä ja heittämällä kaksin käsin vettä päälleni juomapisteillä. Olin alun perin ajatellut vetää juoksun vain vedellä välttääkseni vatsaongelmilta, mutta päädyin kuitenkin ensimmäisen kierroksen jälkeen ottaa hörppyä myös urheilujuomasta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen maalialueella kuulutettiin, että olisin oman ikäsarjani kolmannella sijalla. Olin jo ennen tätä tietoa koittanut kyttäillä juostessa, ettei kukaan omasta ikäsarjastani mene ohi, mutta nyt seurasin tätä vielä entistä tarkemmin, sillä halusin päästä mitalisijoille, kun siihen oli mahdollisuudet! Tokalla kierroksella vauhti alkoi hidastua, mutta yhä kilometrivauhdit pysyivät enimmäkseen alle 5 minuutin. Viimeisen kierroksen alussa joku nainen juoksi niin kovaa ohi, etten nähnyt kunnolla hänen kisanumeroaan. Hänen vauhtinsa oli sen verran kovaa, etten millään pystynyt siihen vastaamaan. Tässä vaiheessa vähän pohdin, että tipuinko neljännelle sijalle. Viimeiset kaksi kilometriä tuntuivat pitkiltä, jalat tuntuivat yhä hyvältä eikä mihinkään sattunut, mutta muuten olo alkoi olla hyytynyt, joka varmaan johtuu energiavajeesta. Lopulta kuitenkin maaliviiva alkoi häämöttää ja puolimaratonin osuusajaksi tuli 1:41:15. Kokonaisajaksi kellotin 5:03:21, joka on 28 minuuttia paremmin kuin viime vuonna! 

Palkintojenjaossa

Kunto on parempi kuin viime vuonna, mutta uskon että suurin vaikutus oli tuolla triathlonpyörällä. Tänä vuonna en pyöräillyssä antanut enää niin paljon tasoitusta muille, kehitystä on alkanut siinä viimein tulemaan :) Aikani riitti oman ikäsarjani kolmannelle sijalle ja se tarkoitti, että saisin elämän ensimmäisen SM-mitalin! Palkintojenjaossa selvisi, ettei sarjan voittaja kuulunut mihinkään triathlonseuraan, joten pronssini kirkastuikin SM-hopeaan! Voitte arvata, että fiilis oli loistava ja olin kuin yhtä hymyä koko loppupäivän. Treeni on tuottanut tulosta ja kisalle sattui hyvä päivä. Keli oli kohdillaan ja kalusto pelitti hyvin, eikä tullut esimerkiksi rengasrikkoja. En olisi uskonut, että olisin voinut päästä noin lähellä viittä tuntia, joten nyt on syystäkin tyytyväinen fiilis. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja seuraava tavoite onkin sitten alittaa tuo 5 tuntia. 

Tyytyväinen hopeamitalista