lauantai 5. tammikuuta 2013

Pitkä lenkki pakkasessa

Matkustamisen ja aikaeron aiheuttama väsymys on välillä painanut tällä viikolla ja torstaina jätin treeninkin välistä, kun olo oli sen verran vetämätön. Nyt vähään aikaan ei ole tiedossa pitkiä lentomatkoja, joten pääsen jatkamaan normaalia treenaamista. Eilen tein töiden jälkeen juoksumatolla 10 kertaa 800 metrin vetoja, ja rankkaa oli myös tälläkin kertaa, mutta nämä varmasti tekevät hyvää juoksuvauhdin nostamiselle.

Illalla kävimme katsomassa NBA-ottelun, jossa Detroittia vastaan pelasi Atlanta. Peli päättyi täpärästi Detroitin voittoon. En ole mikään suuri koripallo-fani, mutta oli kyllä kiva käydä katsomassa minkälainen tapahtuma NBA-peli on. Tauoilla riitti paljon erilaista ohjelmaa, kuten tanssia, cheerleadingiä, akrobatiaa yms. Välillä Detroitin tehdessä korin, heittivät cheerleaderit yleisölle paitoja ja jossain vaiheessa katosta laskettiin tyhjiä pitsalaatikoita, joita vastaan sai käydä lunastamassa itselleen itselleen varsinaisen pitsan. Meillä oli paikat sen verran kaukana, ettei noita paitoja tai pitsalaatikoita tullut valitettavasti kopattua.
Detroit-Atlanta
Tänään lauantaina heräsin jo klo 7, vaikka olin mennyt nukkumaan vasta puolenyön aikoihin. En ole vielä ihan päässyt takaisin tähän Detroitin rytmiin tai siis en ole nukkunut niin myöhään, kuin olisin halunnut. Kun ulkona alkoi olla valoisaa, lähdin juoksemaan pitkää lenkkiä joen vartta pitkin kohti Belle Isle-nimistä saarta. Oli ihanaa juosta, kun oli niin kirkasta. Auringon paiste heijastui hyvin lumesta. Ruuhkaa ei kyllä ollut, koko kahden tunnin juoksemisen aikana näin vain kaksi juoksijaa.

Maisemia Belle Isle -saarelta
Etenkin tuolla saarella juostessa tuli välillä ikävä Suomessa oleviani nastalenkkareita, sen verran liukasta tuolla paikka paikoin oli. En tiedä miten nämä Jenkit ovat tehneet, mutta mantereen puolella lunta ei ole juurikaan auto- tai kävelyteillä. En usko, että lumia on aurattu pois, kun aurauskalustoa täällä on aika rajallisesta. Todennäköisesti täällä on saatu jollain aineella tai suolalla kadut suliksi. Eli kohtalaisen hyvin ulkona pärjää kesälenkkareilla.

Näkymää mantereelle


Hyvin oli tilaa juosta
Matkaa tälle lenkille kertyi noin parinkymmenen kilometrin verran ja aika kului nopeasti kirkkaasta säästä ja hyvästä musiikista nauttien. Sykkeitä en hirvesti seuraillut, vaan juoksin kohtalaisen helppoa vauhtia eli en ollut juurikaan hengästynyt.

Illalla olisi tarkoitus vielä käydä tekemässä salitreeni. Olin alunperin suunnitellut uintitreeniä iltapäivälle, mutta toisessa isovarpaassani oleva tulehdus ei ole oikein antibioottikuurista huolimatta hellittänyt, joten uinti ei ehkä sen kannalta ole paras laji nyt. Antibioottikuurin aloitin jo silloin, kun olin vielä Suomessa. Täytyy toivoa, että tuo tulehdus rauhoittuisi pian.

Lunta riittää täälläkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti