Huomenna torstaina
suuntaan töiden jälkeen kohti Las Vegasia ja viikonloppuna on edessä kisakauden
päätös, Rock 'n' Roll Marathon! Hotelliksi valitsin yhden monista
kasinohotelleista Stripiltä, joka on tuo Vegasin pääkatu ja sen varrella on ne
kaikki isot kasinohotellit. Maratonin startti ja maali ovat myös molemmat
Stripillä, startti on vähän lähempänä hotelliani kuin maali. Molempiin on
käveltävissä oleva matka. Lähtöpaikan ja maalin sijainti vaikuttivat myös aika
paljon siihen, että otin hotellin Stripiltä ja lisäksi kun olen Vegasissa vain
muutaman päivän, niin en halua käyttää ihan liikaa aikaa siirtymisiin.
Perjantaiksi olen
varannut heti aamuksi helikopterireissun Grand Canyonille ja pääsen myös
elämäni ensimmäistä kertaa helikopterin kyytiin. Päädyin tuohon helikopteriin bussimatkan sijasta, koska en
halunnut koko päivää istua bussissa ja helikopterista näkee myös paljon enemmän
tuota koko Grand Canyonin aluetta. Tuohon reissuuni kuuluu myös laskeutuminen
kanjonin pohjalle. Myös kevyt lenkki olisi tarkoitus perjantaina juosta.
Perjantai-iltana olisi tarkoitus mennä katsomaan joku show. Koitin viime
viikolla jotain lippuja netin kautta varailla, mutta jostain syystä nuo
varaussivut eivät huolineen ulkomaalaisia luottokortteja, joten jäi liput
hankkimatta.
Lauantaina käyn
kisaexpossa palloilemassa ja hakemassa juoksunumeron sekä muut oheistarvikkeet.
Lisäksi tänä päivänä olisi tarkoitus katsella noita Vegasin nähtävyyksiä sekä
koittaa lepäillä sunnuntain koitosta varten.
Maratonin startti on
sunnuntaina vasta puoli viisi illalla ja samaan aikaan laskee myös aurinko.
Tämä on koko vuoden ainoa ei-aamulla starttaava kisani, eli nyt saan oikeasti
nukkua pitkään eikä tarvitse herätä puoli neljältä aamulla kuten San Franciscon
maratonilla. Toisaalta olen todennut, että nuo aamukisat ovat ehkä itselleni
parempia tai ainakin hyviä suorituksia olen saanut aamukisoissa aikaiseksi.
Koska Vegasin maraton starttaa vasta myöhään iltapäivällä, pitää vähän erikseen
pohtia että mitä tuon sunnuntain aikana syö. Normaalisti olen kisoihin mennyt
aamiaisella, mutta se ei nyt ihan riitä antamaan virtaa tuonne puoli viiteen
saakka. Varmasti jonkin verran banaania ja muuta helposti sulavaa tulee
mussutettua. Aamupäivällä tarkoitus olisi vähän verrytellä jalkoja
käppäilemällä ulkona nähtävyyksiä katsellen.
Lähtöryhmiä kisassa
on kaiken kaikkiaan 27 + eliittyryhmä. Itse olin laittanut ilmoittauessa
aikatavoitteeksi 3.25, joten pääseen starttaamaan kolmannessa lähtöryhmässä.
Lähtöryhmien määrän perusteella voisi arvioita, että kyseessä on iso kisa ja
näin onkin. Järjestylyt vaikuttaisivat olevan myös hyviä, etukäteen on
lähetelty karttoja reitistä, lähtöalueesta ja maalialueesta. Maalialue kartassa
on jopa lueteltu erikseen mistä pisteistä saa bagelit, power barit, jamba
juicet sekä muun ruokahuollon. Turvallisuusjärjestelyt vaikuttavat olevan myös
ilmeisen tiukkoja johtuen varmastikin Bostonin maratonin tapahtumista. San
Franciscon maratonilla oli paikalla pommiryhmiä ja -koiria, roskiksia suljettu
yms. Jos Vegasin maratonilla haluaa jotain jättää kisan ajaksi säilöön, tulee
sen olla läpinäkyvässä pussissa ja se tullaan myös tutkimaan säilytyksen
yhteydessä. Ajattelin itse lähteväni hotellista juoksukamoissa suoraan, enkä
jättäväni mitään kisan ajaksi säilöön. Maalissa saa sitten niitä folioviittoja,
joten niiden avuin pysyn lämpimänä, kun kävelen 1,5 kilsan verran hotellilleni.
Kisan jälkeen on
myös tarjolla after parteja useammassa kasinossa ja osassa jopa luki olevan
juoksijoille ilmainen sisäänpääsy ja open bar. Jos vointi ja jalat sallivat,
niin ajattelin jossain noissa käydä kisan jälkeen pyörähtämässä. Paluulentoni
on vasta maanantaina päivällä, joten ei tarvitse pelätä aikaista herätystäkään.
Useimmiten en tosin nuku kauhean hyvin maratonin jälkeen jalkojen särkemisen
takia, joten senkään takia ei tarvitse ihan liian aikasin suunnata hotellin
sänkyyn.
Jos hotellissani on
säädyllinen nettiyhteys, niin kirjoittelen kuulumisia Vegasista viikonloppuna.
Ensi viikolla on joka tapauksessa tiedossa kisaraporttia sunnuntain
maratonista!
Kiva blogi sulla! Taisin alunperin eksyä tänne juoksevan kaimani blogin kautta. Tsemppiä maratonille! Mulla on täällä (http://heinipapinsaari.blogspot.com) pieni haaste sulle, jos on aikaa ja intoa vastailla jossain vaiheessa :)
VastaaPoistaKiitos, maran startti on parin tunnin päästä ja alkaa vähitellen jo jännittää! :) Säkin olet näköjään päässyt nauttimaan hyvistä säistä näin syksyllä, tsemppiä treeneihin ja nauti Kanarian auringosta! Haasteeseen vastailen kunhan kotiudun täältä Vegasista :)
Poista