torstai 14. elokuuta 2014

Lähemmäs 50 kierrosta urheilukentän ympäri


Tiistaina oli jälleen Adidasheimon prjctAmsterdam-treenit ja etukäteen oli varoiteltu, että tiedossa on kova treeni. Jo viime viikonkin treeni oli ollut kova, joten mietin että mitä tiedossa olisi tällä kertaa. Onneksi sain kuulla päivän treenin vasta itse treeneissä, sillä kovin houkuttelevalta se ei kuulostanut. Tiedossa oli siis juoksemista radan ympäri lähemmäs 50 kertaa eli ei mitään täyspäisen ihmisen hommaa :D Päivän teemana olivat vedot 20 sekuntia maratonvauhtia nopeampaa vauhtia ja vetojen pituudet olivat 5, 4, 3, 2 ja 1 kilometriä. Aika monta kierrosta oli siis juostavana, joten kyllä tämä tosiaan meni sinne kovan treenin kategoriaan. Onneksi tällä kertaa olin tajunnut ottaa maanantain kevyesti ja kävin vain juoksemassa puolen tunnin kevyen juoksun. Viikonlopun treenit painoivat maanantaina vähän jaloissa, lauantaina oli 10 kilometrin kisa ja sunnuntaina kävin fillaroimassa vajaat 100 kilometriä.

Alkuun vedettiin noin vartti alkuverraa ja tämän lisäksi olin jo juossut pari kilometriä kotoa kentälle kevyttä vauhtia. Sitten oli aika aloittaa ensimmäinen veto eli 12,5 kierrosta kentän ympäri. Tässä vaiheessa oli vähän epätodellinen fiilis, että pitäisikö sitä kenttää tosiaan juosta se lähemmäs 50 kertaa ympäri. No ei auttanut muuta kuin lähteä matkaan. Koitin tavoitella jotain puolimaratonvauhtisia tai hivenen nopeampia kilometrejä eli jotain 4.25-4.30 min/km. Ensimmäinen veto meni yllättävän helposti ja tasaiseen tahtiin kierrokset vähenivät. Sykkeet olivat 170 tuntumassa ja vedon kestoksi tuli noin 22.08. Ensimmäisen vedon jälkeen oli 4 minuutin palauttelu, joka oli tarkoitus juosta hitaalla vauhdilla tai kävellä. Palauttelin itse kevyellä hölkällä ja pian olikin aika aloittaa seuraava veto eli nyt 10 kierrosta kentän ympäri.

Neljän kilometrinkin veto tuntui aika hyvältä, koitin samalla korjailla juoksuasentoa paremmaksi saatujen kommenttien perusteella ja en oikein saanut vauhtia pidettyä ihan samalla tasolla kuin ensimmäisessä vedossa. Sykkeetkin olivat myös vähän alhaisemmat kuin ekassa vedossa, mutta ilmeisesti jotain tuli asennossa korjattua oikein, kun sain juoksun tuntumaan takareisissä. Tasaiseen tappavaan tahtiin tämänkin vedot kierrokset alkoivat täyttyä ja aikaa tähän vetoon meni noin 18.08. Vedon jälkeen oli kolmen minuutin palauttelu, jonka jälleen hölköttelin.

Kolmas veto oli 7,5 kierrosta ja alkoi jo tuntua vähän lyhemmältä kahden ensimmäisen vedon jälkeen. Tässä vedossa alkoi väsymys jo vähän tuntua jaloissa, mutta koitin edelleen keskittyä juoksuasennon korjaukseen vaikka se tuntuikin vähän oudolta ja en oikein saanut rentoutta siihen. Yläkropan korjaukset oli helpompi tehdä, mutta askelluksen muutoksia oli vaikeampi. Veto tuli vedettyä noin 13.37 aikaan. Kolmannen vedon jälkeen palauttelua oli jälleen minuutin vähemmän eli nyt 2 min. Tässä vaiheessa mietin, että viimeiset vedot eivät olisi enää juuri mitään, yhteensä vain 7,5 kierrosta ja kun rataa oli tullut kierrettyä jo pitkälti yli 30 kertaa, niin tuo jäljellä oleva kierrosmäärä tuntui vähäiseltä.

Neljäs veto oli siis 5 kierrosta kentän ympäri ja väsymys tuntui jo kropassa, mikä nyt sinänsä ei ollut ihme, kun kilometrejä oli kasassa jo yli 18. Kierroksia oli kuitenkin niin vähän jäljellä, että ne jaksoi kyllä, mutta vauhdin ylläpito alkoi olla vaikeaa. Vedon kestoksi tuli noin 9.11. Neljännen vedon jälkeen oli yhden minuutin palauttelu ja tällä kertaa piti ottaa jo muutama kävelyaskel. Viimeinen veto oli enää vain 2,5 kierrosta, joka tuntui jo melkein naurettavan lyhyeltä yli 40 kierroksen jälkeen. Viimeinen veto meni suurin piirtein aikaan 4.38. Olen jälkeen päin näitä vetoaikoja selvitellyt Garminin graafeista, joten siksi ne ovat vähän epätarkkoja.

Kaiken kaikkiaan tiistaina tuli verryttelyineen ja siirtymäjuoksuineen juostua 23,4 kilometriä. Etukäteen en olisi uskonut, että voisin tehdä tämänlaista treeniä, mutta kummasti se sujui aika hyvin ja kohtalaisen kivuttomasti. Olisin kuvitellut, että kentän ympäri juokseminen noin monta kertaa olisi tylsää hommaa, mutta aika nopeasti ne kierrokset menivät samalla, kun koitti keskittyä vauhtiin ja juoksuasentoon.

Muuta kierros tuli juostua kentän ympäri, kuvassa Garminin tallennukset. Kuvassa näkyy myös pari huoltotaukoa ja kentän poikkijuoksu viimeisen vedon jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Aika jännä, että teitä juoksutetaan tuollaisia matkoja radalla. Olisi jaloille ja päälle vähän mukavampaa tehdä ne maastossa :) mutta varmasti tehokas treeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että tosiaankin tuo treeni olisi mielekkäämpi juosta muualla kuin radalla, mutta nyt saimme myös samalla kommenttia juoksutekniikasta ja radalla oli myös parempi yrittää pitää vauhtia tasaisena. Lisäksi porukka juoksi aika lailla eri vauhteja, joten maastossa olisi ollut vaikeaa pitää porukkaa jotenkin kasassa. Tämä treeni kyllä lukeutuu kategoriaan "treeni, jota en uskonut koskaan tekeväni" :D

      Poista