Amsterdamin maratonreissu

Amsterdamin maraton on nyt juostu ja reissulta palattu takaisin Suomeen. Treenit tätä maratonia varten eivät menneet ihan suunnitellusti syksyn aikana vallinneen ylirasituksen ja muun elämän pyörityksen takia. Maratonviikolla päädyinkin lepäämään enemmän kuin koskaan ennen maratonia, kävin juoksemassa vain kaksi 5 kilometrin lenkkiä kevyellä vauhdilla. Toisen maanantaina ja toisen torstai-iltana, lisäksi jonkin verran kertyi hyötyliikuntapyöräilyä. Alun perin suunnittelin, että olisin maratonviikolla kokeillut ensimmäistä kertaa tyhjennysharjoittelua ja tankkauksen aloittamista sen jälkeen. Kisavauhtinen tyhjennyslenkki olisi pitänyt juosta keskiviikkona ja sen jälkeen mennä nukkumaan tyhjin vatsoin ja heti torstaiaamuna olisi pitänyt mennä juoksemaan vielä kevyt lenkki ennen tankkauksen aloittamista. Keskiviikkoiltana kuulostelin kroppaani ja päädyin preferoimaan lepoa. En varsinaisesti tankannut, söin ehkä vähän enemmän kuin normaalisti samoja ruokia mitä yleensäkin.

Expo-alueen ulkopuolelta

Maraton-ukko

Perjantaina lähdettiin sitten jo kohti Amsterdamia ja ilta kului lähinnä vain kämpillä hengaillessa ja odotellessa, että loppuporukka saapui myöhemmillä lennoilla paikalle. Meitä asui samassa kämpässä yhteensä 7 tyttöä ja porukan miehet olivat majoittuneet hotelliin vähän eri suunnille. Lauantaina käytiin expossa hakemassa kisanumerot ja sitten käytiin keskustassa syömässä. Illemmalla osa porukasta kävi juoksemassa avaavia lenkkejä, mutta itse päädyin vain makaamaan sohvalla jalat ylhäällä kompressiosäärystimet jaloissa ja tämä oli varmastikin oikea päätös. 

Amsterdamissa oli yhä aika kesäistä ja aurinkoista

Kisa-aamuna herättiin aikaisin ylös syömään aamiaista, kun kisan startti oli jo klo 9.30. Kämpässämme oli aika jännittynyt ilmapiiri :) Lähdimme suuntaamaan kohti metroasemaa hyvissä ajoin, mutta asemalla huomasimme, että sunnuntain takia vuoroja oli paljon vähemmän ja aikataulu alkoi mennä vähän turhan tiukaksi. Lisäksi ilmeisesti monet muutkin olivat turvautuneet julkiseen liikenteeseen ja näyttötaulussa näkyvä metron saapumisaika siirtyi kokoajan eteenpäin. Tässä vaiheessa teimme yhden toisen kanssa päätöksen, että juoksisimme parin kilometrin matkan stadionille. Ensimmäistä kertaa koskaan tuli sitten lämmiteltyä maratonille, yleensä lämmittelen vain puolimaratonille ja sitä lyhemmille matkoille. Mitä lähemmäksi stadionia tulimme, sen enemmän juoksijoita alkoi näkyä ja kisapaikalla kävikin sitten varsinainen kuhina. Olimme kisa-alueella lopulta suurin piirtein samoihin aikoihin kuin metroa odottamaan jääneet. Kuulemma metro oli ollut äärimmäisen täynnä ja ihmisiä oli survottu sisään, jotta ovet oli saatu kiinni. 

Kun muut kävivät avaavalla lenkillä maratonia edeltävänä päivänä, niin itse makasin sohvalla

Ryhmäkuvan ottamisen jälkeen alkoikin vähän tulla jo kiirus, jotta kerkeäisi hoitaa kaikki asiat ennen starttia. Äkkiä kamat säilöön ja sitten pitkään vessajonoon seisomaan. Jono oli pitkä, mutta onneksi eteni aika nopsaan. Bajamajakäynnin jälkeen pääsikin jonottamaan stadionille. Kisan startti lähti siis stadionin sisältä ja sinne pääsy tarkoitti aikamoisen suppilon läpikulkemista. Ohjeissa oli annettu, että sisällä pitäisi olla viimeistään varttia ennen starttia. Stadionin ulkopuolella oli tuhansia juoksijoita pyrkimässä sisään ja tuntui, ettei massa liikkunut oikein mihinkään. Minuutit kuluivat ja olin yhä stadionin ulkopuolella, lopulta kun pääsin sisälle, kelloni näytti että starttiin oli enää vain kaksi minuuttia. Yhdeltä juoksuporukan jäseneltämme kuulin, että eliittiryhmän startin ajaksi järjestäjät olivat laittaneet aidat kiinni ja päästivät lisää maratoonareita kohti lähtöpaikkaa vasta tuon startin jälkeen. Startti stadionin sisältä on sinänsä hieno idea, mutta käytännössä se on haasteellista toteuttaa sujuvasti kun juoksijoita on tuhansia. 

Kompressiosukat ja -säärystimet olivat suosiossa maratonia edeltävänä iltana, värit oli tietysti etukäteen mietitty

Lähtöviivan pääsin ylittämään vasta 8 minuuttia startin jälkeen, kun sen verran juoksijoita oli edelläni. Olin kerennyt oman lähtöryhmäni ihan hännille, minkä ajattelin olevan ihan hyvä juttu, kun siinä olevat juoksijat tavoittelivat 3.00-3.30 aikoja. Alkuun sain kuitenkin ohitella todella paljon porukkaa, oikeastaan ekan kympin ajan ohittelin porukkaa jatkuvasti. Eka kymppi meni aikaan 48.19 eli olin hyvin tavoitettani edellä. Välillä ohittelu oli vaikeaa, kun reitti kapeni, niin että rinnakkain mahtui juoksemaan 4-5 juoksijaa vain. Tavoitevauhdiksi olin asettanut 4.50 min/km-vauhdin ja alkuun meninkin tätä kovempaa. Juoksu tuntui hyvältä ja helpolta, oli kivaa juosta. Keli oli lämmin, päädyin lähtemään juoksemaan shortseissa ja hihattomassa paidassa. Kengiksi olin valinnut Adidaksen Adios Boostit, näin kevyillä kengillä en ollut ennen maratonia juossut, puolikkaita kylläkin. 

Melkein kaikki maratonille starttaavasta juoksuporukastamme

Maratonilla lähdin tavoittelemaan sitä 3.25 ajan alittamista. Kaikki yli kolmen ja puolen tunnin ajat tulisivat olemaan pettymyksiä itselleni. Reitillä näkyi paljon Suomen lippuja ja juoksijoissa oli myös paljon suomalaisia. Viidentoista kilometrin kohdilla alkoi ekan kerran käydä mielessä, ettei juoksu olekaan niin helppoa ja mukavaa. Sysäsin nämä ajatuksen äkkiä syrjään ja koitin hokea itselleni, että juoksu kulkee hyvin, sykkeet ovat normaalin maratonsykkeen tasolla ja mihinkään ei satu, joten miksen nautisi nyt siitä, kun voisin vain juosta. Iloitsin myös siitä, että aurinko meni pilveen, kun oli muutenkin aika lämmin keli. Noin kahden kilometrin välein otin hörpyn puolen litran juomapullosta, johon olin sekoitellut omat laimeat urheilujuomalitkut. Puolimaraton meni aikaan 1.41 ja tässä vaiheessa ajattelin yhä, että 3.25 alitukseen on hyvät mahdollisuudet, sillä jonkin verran oli varaa myös hidastaa.

Maali oli stadionilla ja tässä vaiheessa aurinko oli muuttunut tihkuksi ja tuuleksi

24 kilometrin kohdalla alkoivat sitten vaikeudet, kun vatsa alkoi kramppaamaan. Vatsan vasemmalla puolella tuntui kipua ja oli pakko tiputtaa vähän vauhtia, koitin hengittää syvään ja saada lihaksia rentoutetuksi. Koitin myös keskittää ajatuksia muualle, mutta kipu jatkui. Tämän kanssa kuluikin sitten seuraava kymppi, jonka jälkeen se vähittellen katosi. Vatsakivun alettua kilometrivauhdit tippuivat yli 5 min/km-tahdin ja en tätä saanut enää oikein nostettua. Mukana kantamani urheilujuoma riitti jälleen sinne kolmelle kympille saakka. Tämän jälkeen juomapisteellä join vain muutamia hörppyjä vettä, urheilujuoma etoi ja mitään kiinteää, kuten banaania, vatsani ei juostessa oikein kykene sulattamaan. Jalat tuntuivat hyviltä läpi juoksun, mitään kangistumista ei tuntunut. Vaikka vauhtini hiipui, niin ohitettavia riitti edelleen ja moni myös käveli.

Väsynyt juoksija maalissa hiukset sekaisin ja naama punaisena

Maalissa

Koitin pitää ajatukset koko ajan juoksussa, sillä vauhti alkoi hiipua jos eksyin omiin ajatuksiini. Loppua kohden alkoi näyttää jo vähän tiukalta, että pystynkö parantamaan edes maratonennätystäni. Muutamaan kertaan myös oksennus kävi kurkussa kutittelemassa, ilmeisesti tämä oli seurausta noista vatsakivuista, kun yleensä maratoneilla ei ole tällaista tuntemusta. Koitin kiristää vauhtia, mutta kilometriajoissa ei oikein vauhdin kiristys näkynyt. Sykkeet puolestaan nousivat 170:n tasolle. Puolen välin jälkeen sateli muutamaan kertaan ja se lähinnä virkisti, mutta kova tuuli kävi välillä henkisen kantin päälle. Koitin hakeutua lähelle edellä juoksevien selkiä, mutta ei tästä oikein tuntunut olevan apua. Juostessa kävin välillä läpi juoksuasentoa ja koitin pitää sen kunnossa loppuun saakka niin hyvin kuin vain pystyin. Välillä pakotin itseni hymyilemään, jotta voisin huijata itseni nauttimaan viimeiseistä kilometreistä. Juoksunumerossa luki myös oma nimi ja hymyilin kaikille, ketkä kannustivat nimelläni.

Maraton-selfie kämpillä

Juoksunumero & mitali

Jo ennen puoliväliä huomasin, että kilometrikyltit tulivat n. 150 metriä sen jälkeen, kun Garminini oli piipannut kilometrin täyttymisestä. Loppua kohden tämä ero alkoi olla lähemmäs 400 metriä ja koitin kovasti päässäni laskeskella, että pääsenkö uuteen ennätysaikaan. Tiukalle oli menossa, 3.25 aikaan en joka tapauksessa ollut enää pääsemässä. Kilometrivauhdeissa en yrityksessä huolimatta päässyt alle 5 min/km -tahdin. Ilmeisesti energiat alkoivat olla vähissä. Stadionin lähestyessä aloin kiihdyttää vauhtia tai ainakin yritin sitä, en tiedä kuinka paljon vauhti oikeasti nousi. Maalissa kello pysähtyi aikaan 3.28.55, naisten yleisessä sarjassa pääsin sijalle 63. Hetken aikaa maalissa keräilin itseäni aitaan nojaten ja sitten lähdin jatkamaan matkaa, sillä tiesin että kannattaisi pyrkiä pysymään liikkeellä eikä jämähtää vain paikoilleen. Stadionilla sisäpuolella sai mitalin ja muovisen lämpöviitan, mutta olisin kovasti kaivannut vettä ja sen takia suuntasin heti  stadionin ulkopuolella odottavaan huoltoalueelle. 

Muutamat lenkkarit eteisessä meidän kämpillä, Addut oli selkeästi suosiossa

Jouduin pahasti pettymään maalihuoltoon, kaikista 15 maratonista, jotka olen juossut, oli Amsterdamin maratonin maalihuolto kaikista surkein ja tuntui lähinnä vain huonolta vitsiltä. Tarjolla oli urheilujuomaa, jota ei tehnyt yhtään mieli. Tämän lisäksi tarjolla oli puolikas banaani ja neljäsosapala appelsiinia, järjestäjät olivat myös tiukkoina, että näitä otettiin vain yksi per juoksija. Tämän jälkeen oli viimein vuorossa vesipiste ja kumosin saman tien 3 mukia vettä. Tässä vaiheessa olisin kipeästi kaivannut enemmän energiaa, mieli ei tehnyt syödä, mutta tunsin, että olisi pakko syödä, jotta saisin vähän voimia. Maalihuollon antimista ei hirveästi tosiaan energiaa saanut. Missään ei myöskään ollut kunnollista istumapaikkaa, vaikka sellaista koitin kovasti tähyillä. Matka stadionilta ensin metropysäkille ja metropysäkiltä kämpille tuntui kestävän ikuisuuden, pysähdyin välillä lepäämään. Olo kuitenkin parani heti, kun sain kämpillä syötyä. 

Tulokset ja loppua kohden hidastuvat vauhdit

Omaan aikaani suhtaudun vähän ristiriitaisesti, onhan se kieltämättä pettymys, etten päässyt tavoitteeseeni, joten sen takia en oikein pysty tuosta ajanparannuksesta täysin iloitsemaan. Rankan syksyn jälkeen on kuitenkin lohduttavaa, että pystyin edes vähän parantamaan aikaa eikä kunto ollutkaan sohvaperunan tasoa. Tyytyväinen en kuitenkaan aikaan ole, vaikka periaatteessa pitäisi olla. Maalissa jalat tuntuivat yhä olevan aika hyvässä kunnossa, mutta kuitenkin olo aika kaikkensa antanut sekä fyysisesti että henkisesti. Energiatankit tuli vedettyä sen verran tyhjiksi tuossa suorituksessa, että olen vähän pohtinut että pitäisikö ensi kerralla yrittää jotain energiakarkkeja syödä maratonin loppupuolella. Uusia kisoja kuitenkin tulee aina ja tästä kisasta jäi sellainen fiilis, että parantamisen varaa on vielä eli vielä ei ole kehityksen rajat tulleet vastaan! Positiivista oli myös se, että alaselkä ei kipeytynyt läheskään niin paljon kuin parilla viime maratonille.

Maratonin sykekäyrä, sykkeestä näkyy selvästi että 25 kilometrin tienoilla vauhti ja syke laskivat vatsakivun takia. Lopussa syke myös nousi, kun yritin jonkinlaista loppukiriä. Keskisyke oli 168 eli aika normaali maratonsyke, lopussa maksimisykkeeksi tuli 183.

Muut samassa kämpässä majoittuneet juoksivat hienoja aikoja ja tekivät kovia tulosparannuksia, onnittelut vielä kaikille tätäkin kautta! Uutta maratonreissua alettiin myös jo suunnitella Amsterdamissa, saa nähdä minne seuraavaksi mennään :) Illalla käytiin vielä koko porukan voimin syömässä yhdessä Michelin tähden saaneessa ravintolassa ja ilta myös vähän venyi pitkäksi. Oli kiva, ettei tarvinnut heti samana päivänä kiirehtiä maratonin jälkeen suihkun kautta lentokentälle. Paluulento meillä oli sitten eilen maantaina. Jalat ovat olleet yllättävän hyvässä kunnossa, mutta nyt on kuitenkin maltettava levätä kunnolla, että pääsisin viimein ylirasituksesta eroon ja voisin sitten suunnata katseen kohti vuoden 2015 kisakautta.

Maratonin jälkeinen illallinen oli pidempi kuin itse maraton, aamupäivän urakan jälkeen ruoka maistui hyvin :)