perjantai 19. huhtikuuta 2013

Bye Bye Detroit, Hello Sunshine!

Kuten otsikko kertoo, niin on tullut aika jättää Detroit taakse ja suunnata kohti lämpöisempää ympäristöä. Eli pyörä on taas purettava osiin ja pakattava pyörälaukkuun sekä yritettävä saada muu kama mahtumaan kahteen matkalaukkuun, joka tulee kyllä olemaan todella haastava tehtävä. Kun viime vuoden puolella tulin tänne Detroittiin, niin laukut oli jo valmiiksi pinkeinä ja vähän uutta tavaraa on tullut hankittua viime kuukausien aikana, esimerkiksi märkäpuku.

Sunnuntaina suuntaan jälleen kohti lentokenttää ja sieltä kohti KALIFORNIAA!! :) Tämä muutto varmistui viime viikon perjantaina ja sen jälkeen olen vain fiilistellyt tätä uutista :) Vähän nopealla aikataululla tämä tuli, mutta todella mielelläni olen tuonne toiseen osavaltioon suuntaamassa. Siellä varmasti pääsee ihan eri tavalla ulkona treenaamaan, toisin kuten täällä Motownissa, autoilun mekassa. Lisäksi säätkin ovat siellä vähän lämpöisämmät, päivisin siellä on nyt viime aikoina ollut 25 astetta ja ensi viikoksi luvattu 30 astetta.
Kuva täältä
Tuleva asuinpaikkani tulee sijaitsemaan Palo Altossa ja asuntokuviotkin ovat tällä viikolla setviytyneet. Ensimmäiset neljä yötä vietän hotellissa ja sitten pääsen huoneistohotelliin eli pääsen nauttimaan hotellissa ja omassa asunnossa asumisen parhaista puolista. Huoneistooni kuuluu myös pieni keittiö, joten voi laittaa ruokaa, mutta asumiseen kuuluu myös hotelliaamiainen.

Selvittelen kanssa parhaillaan josko saisin YMCA:n jäsenyyden siirrettyä tuonne. Katselin, että tuolla YMCA:n saleilla olisi tarjolla monipuolisemmin ohjattuja tunteja ja valikoimaan kuului myös BodyPump! Lisäksi aukioloajat olivat pidemmät. YMCA:n jäsenyyttä haluan kuitenkin ensisijaisesti jatkaa sen takia, että pääsen jatkamaan uinti-treenejäni.

Projektipäälliköltä läksiäislahjaksi saatu California State Champion -pyöräilypaita
Tällä viikolla on ollut monet läksiäiset jo ja vielä on lauantaina tulossa yhdet. Projektipäällikköni on täällä kansallistason pyöräilijä ja voittanut viime vuonna Michiganin osavaltion mestaruuden ja sitä edeltävänä vuonna Californian osavaltion mestaruuden. Sain projektipäälliköltä lahjaksi California State Champion -pyöräilypaidan! Jos on siis voittanut tuollaisen osavaltiomestaruuden, niin noita paitoja pystyy tilaamaan. Eli kuka tahansa ei voi näitä tilailla. Tämä paita päällä ei todellakaan ole varaa hidastella pyörälenkeillä! :)

Loppuviikko meneekin näissä muuttokuvioissa, joten seuraavan kerran palailen ensi viikolla kuulumisista Kaliforniasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti