Ajattelin kirjoittaa vähän paikallisista pyöräilyyn liittyvistä liikennesäännöistä, jonkin verran kun on eroa Suomeen. Täällä aika harvalla on pyörässä kelloa ja harvemmin sellaisia maantie- tai triathlonpyörissä nyt näkeekään. Kellon soittamisen sijasta täällä on tapana varoittaa ohitettavia jalankulkijoita tai pyöräilijöitä huutamalla "On your left". Suomenkielinen käännös tuosta voisi olla vaikkapa "Vasemmalta tullaan". Monet jalankulkijat jopa kiittävät tuosta huudahduksesta ja pyöräilijät usein nostavat vasenta kättään sen merkiksi, että ovat kuulleet takana olevan pyöräilijän varoituksen tulevasta ohituksesta.
Kun pyörällä ajalen täällä melkein päivittäin joko työmatkoja tai fillarilenkkejä, niin lähes joka päivä tulee itsekin huudettua muutamaan kertaan tuota on your left-varoitusta. Tämän huudahduksen näkisin mielelläni olevan käytössä Suomessakin.
Täälläpäin lähes kaikissa risteyksissä on sallittua kääntyä oikealla punaisten valojen palaessa. Toki vasemmalta tulevia kulkuvälineitä tulee varoa. Omaa matkantekoani tuo on nopeuttanut, kun ei ole tarvinnut jäädä valoihin seisomaan sisäkurviin käännyttäessä. Täytyy Suomessa sitten varoa, ettei tule vahingossa käännyttyä punaisten valojen palaessa, kun täällä sitä on tullut totuttua tekemään niin päivittäin.
Suomessa kolmio-liikennemerkkejä käytetään paljon, mutta täällä niitä ei juurikaan käy. Sen sijasta stop-merkkejä on viritelty lähes kaikkiin liikennevalottomiin risteyksiin. Monesti stop-merkki on laitettu kaikille neljästä eri suunnasta tulevilla ja tapana on, että ensimmäisenä risteykseen tullut lähtee liikkeelle pysähtymisen jälkeen. Alkuun mulla oli vaikeuksia noissa stop-risteyksissä, kun en tiennyt että kenen vuoro olisi lähteä liikkeelle. Vähitellen aloin huomata, että olihan niissä jonkinlainen logiikka.
Monet liikennevalot eivät täällä vaihdu automaattisesti vaan risteyksiä lähestyttäessä on tiessä havaittavissa erilaisia laatikon muotoisia kuvioita eli asfaltin alla menee jotkut langat, jotka reagoivat kun niiden päälle ajaa autolla tai pyörällä. Alkuun ajelin pyörällä aika lailla tien oikeassa laidassa myös näiden risteyksien kohdalla, kunnes aloin ihmettelemään että miksi valot eivät vaihtuneet pitkänkään odotuksen jälkeen. Näissä tapauksissa risteyksissä ei ollut samaan suuntaan kulkevia autoja, jotka olisivat ajaneet noiden liikennevalolankojen päälle. Jos huomaan ajavani pyörällä yksin valo-ohjattuun risteykseen, niin pidän huolen että ajan kaikkien mahdollisten kuvoiden päältä, jotta liikennevalot vaihtuisivat itselleni vihreäksi.
Jalankulkijoille valot eivät täällä oikein missään vaihdu automaatisesti, vaan aina on käytävä painamassa liikennevalotolpassa olevaa nappia. Suurempien kaupunkin keskustoissa, kuten San Fransicossa, valot vaihtuvat jalankulkijoille itsestään.Osa liikennevaloristeyksistä on täällä todella isoja ja saattaa mennä useampikin minuutti päästä vastakkaiseen kulmaan tienristeyksessä eli ylittää siis kahdet suojatiet. Tämä turhauttaa välillä juoksulenkeillä, kun ei haluaisi montaa minuuttia olla paikoillaan. Yleensä tyhmän näköisenä hölkkäilen tai hyppelen liikennevaloissa paikallaan. Koitan myös suunnitella juoksulenkit niin, että niiden reitillä olisi mahdollisimman vähän liikennevaloja ja aika hyvin olen siinä onnistunutkin.
Nyt myös syksyä kohden ovat päivät täälläkin huomattavasti jo lyhentyneet ja jonkin verran on jo pitänyt ajaa pyörää pimeällä. Pienistä kaduista aika harva on valaistu ja jos valaistusta on, niin se on aika paljon heikompaa mihin olen Suomessa tottunut. Risteysalueet on yleensä täällä valaistu hyvin, mutta tien pätkät niiden välillä saattaa olla aika heikosti valaistua. Isommilla teillä on paremmat valaistukset, mutta samoin myös enemmän autoja ja vähemmän pyöräkaistoja, joten siksi suosin pääsääntöisesti noita pienempiä katuja. Huonon valaistusen takia on tärkeää, että pyöräillessä on itse hyvin valaistu. Satulatangossa mulla on kiinni punainen vilkkuvalo ja sitten ohjaustangossa paritkin kirkkaat valot. Kesällä Suomessa käydässäni otin mukaan keltaisen heijastintakkini, jolle tulee kyllä olemaan täällä pimeällä käyttöä.
Suomessa olen aina asunut Helsingin kantakaupungissa, joten olen ehkä tottunut vähän liian hyvään valaistuksen ja itsestään vaihtuvien liikennevalojen suhteen. Täällä tulen tuskin tekemään juoksulenkkejä pimeässä, sillä hyvät lenkkireitit ei ole valaistu ja katuja pitkin autoteiden vieressä ei oikein huvittaisi juosta, kun lisäksi joutuisi vielä tiheään pysähtymään liikennevaloissa. Talvella tulee siis varmasti täälläkin vietettyä aikaa juoksumatolla ja onneksi hotellini pieneltä salilta löytyy pari juoksumattoa, niin ei tarvitse välttämättä aina lähteä neljän kilometrin päähän YMCA:n salille.
Vielä yksi asia, jonka täältä voisi tuoda myös Suomeen. Täällä busseissa saa veloituksetta kyyditä myös pyöriä, bussin edessä on paikka kolmelle pyörälle ja osaan busseista mahtuu sisälle vielä 4 pyörää lisää. Sisälle tuomisen ehtona on myös toki, että muita matkustajia on sen verran vähemmän, että pyörä mahtuu sisään. Silloin sinne Santa Cruzin triathloniin mennessä kuljin osan matkasta junalla ja osan bussissa. Bussikuskit olivat todella ystävällisiä ja auttoivat tuon pyörän kanssa. Junissa on puolestaan omat vaunut pyörien kuljettamiseen ja niissä on myös remmit joilla pyörät saa kiinni telineisiin matkan ajaksi.
Vaikka USA onkin autoilun luvattu maa ja täällä moni asia on tehty autojen ehdoilla, niin tällä alueella pyöräilijät on otettu todella hyvin huomioon. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin pyöräkaistoja on täällä todella paljon ja ne ovat myös useimmiten tarpeeksi leveitä. Autoilijat osaavat ottaa pyöräilijät hyvin huomioon.
Kun pyörällä ajalen täällä melkein päivittäin joko työmatkoja tai fillarilenkkejä, niin lähes joka päivä tulee itsekin huudettua muutamaan kertaan tuota on your left-varoitusta. Tämän huudahduksen näkisin mielelläni olevan käytössä Suomessakin.
Täälläpäin lähes kaikissa risteyksissä on sallittua kääntyä oikealla punaisten valojen palaessa. Toki vasemmalta tulevia kulkuvälineitä tulee varoa. Omaa matkantekoani tuo on nopeuttanut, kun ei ole tarvinnut jäädä valoihin seisomaan sisäkurviin käännyttäessä. Täytyy Suomessa sitten varoa, ettei tule vahingossa käännyttyä punaisten valojen palaessa, kun täällä sitä on tullut totuttua tekemään niin päivittäin.
Suomessa kolmio-liikennemerkkejä käytetään paljon, mutta täällä niitä ei juurikaan käy. Sen sijasta stop-merkkejä on viritelty lähes kaikkiin liikennevalottomiin risteyksiin. Monesti stop-merkki on laitettu kaikille neljästä eri suunnasta tulevilla ja tapana on, että ensimmäisenä risteykseen tullut lähtee liikkeelle pysähtymisen jälkeen. Alkuun mulla oli vaikeuksia noissa stop-risteyksissä, kun en tiennyt että kenen vuoro olisi lähteä liikkeelle. Vähitellen aloin huomata, että olihan niissä jonkinlainen logiikka.
Monet liikennevalot eivät täällä vaihdu automaattisesti vaan risteyksiä lähestyttäessä on tiessä havaittavissa erilaisia laatikon muotoisia kuvioita eli asfaltin alla menee jotkut langat, jotka reagoivat kun niiden päälle ajaa autolla tai pyörällä. Alkuun ajelin pyörällä aika lailla tien oikeassa laidassa myös näiden risteyksien kohdalla, kunnes aloin ihmettelemään että miksi valot eivät vaihtuneet pitkänkään odotuksen jälkeen. Näissä tapauksissa risteyksissä ei ollut samaan suuntaan kulkevia autoja, jotka olisivat ajaneet noiden liikennevalolankojen päälle. Jos huomaan ajavani pyörällä yksin valo-ohjattuun risteykseen, niin pidän huolen että ajan kaikkien mahdollisten kuvoiden päältä, jotta liikennevalot vaihtuisivat itselleni vihreäksi.
Jalankulkijoille valot eivät täällä oikein missään vaihdu automaatisesti, vaan aina on käytävä painamassa liikennevalotolpassa olevaa nappia. Suurempien kaupunkin keskustoissa, kuten San Fransicossa, valot vaihtuvat jalankulkijoille itsestään.Osa liikennevaloristeyksistä on täällä todella isoja ja saattaa mennä useampikin minuutti päästä vastakkaiseen kulmaan tienristeyksessä eli ylittää siis kahdet suojatiet. Tämä turhauttaa välillä juoksulenkeillä, kun ei haluaisi montaa minuuttia olla paikoillaan. Yleensä tyhmän näköisenä hölkkäilen tai hyppelen liikennevaloissa paikallaan. Koitan myös suunnitella juoksulenkit niin, että niiden reitillä olisi mahdollisimman vähän liikennevaloja ja aika hyvin olen siinä onnistunutkin.
Nyt myös syksyä kohden ovat päivät täälläkin huomattavasti jo lyhentyneet ja jonkin verran on jo pitänyt ajaa pyörää pimeällä. Pienistä kaduista aika harva on valaistu ja jos valaistusta on, niin se on aika paljon heikompaa mihin olen Suomessa tottunut. Risteysalueet on yleensä täällä valaistu hyvin, mutta tien pätkät niiden välillä saattaa olla aika heikosti valaistua. Isommilla teillä on paremmat valaistukset, mutta samoin myös enemmän autoja ja vähemmän pyöräkaistoja, joten siksi suosin pääsääntöisesti noita pienempiä katuja. Huonon valaistusen takia on tärkeää, että pyöräillessä on itse hyvin valaistu. Satulatangossa mulla on kiinni punainen vilkkuvalo ja sitten ohjaustangossa paritkin kirkkaat valot. Kesällä Suomessa käydässäni otin mukaan keltaisen heijastintakkini, jolle tulee kyllä olemaan täällä pimeällä käyttöä.
Suomessa olen aina asunut Helsingin kantakaupungissa, joten olen ehkä tottunut vähän liian hyvään valaistuksen ja itsestään vaihtuvien liikennevalojen suhteen. Täällä tulen tuskin tekemään juoksulenkkejä pimeässä, sillä hyvät lenkkireitit ei ole valaistu ja katuja pitkin autoteiden vieressä ei oikein huvittaisi juosta, kun lisäksi joutuisi vielä tiheään pysähtymään liikennevaloissa. Talvella tulee siis varmasti täälläkin vietettyä aikaa juoksumatolla ja onneksi hotellini pieneltä salilta löytyy pari juoksumattoa, niin ei tarvitse välttämättä aina lähteä neljän kilometrin päähän YMCA:n salille.
Vielä yksi asia, jonka täältä voisi tuoda myös Suomeen. Täällä busseissa saa veloituksetta kyyditä myös pyöriä, bussin edessä on paikka kolmelle pyörälle ja osaan busseista mahtuu sisälle vielä 4 pyörää lisää. Sisälle tuomisen ehtona on myös toki, että muita matkustajia on sen verran vähemmän, että pyörä mahtuu sisään. Silloin sinne Santa Cruzin triathloniin mennessä kuljin osan matkasta junalla ja osan bussissa. Bussikuskit olivat todella ystävällisiä ja auttoivat tuon pyörän kanssa. Junissa on puolestaan omat vaunut pyörien kuljettamiseen ja niissä on myös remmit joilla pyörät saa kiinni telineisiin matkan ajaksi.
Vaikka USA onkin autoilun luvattu maa ja täällä moni asia on tehty autojen ehdoilla, niin tällä alueella pyöräilijät on otettu todella hyvin huomioon. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin pyöräkaistoja on täällä todella paljon ja ne ovat myös useimmiten tarpeeksi leveitä. Autoilijat osaavat ottaa pyöräilijät hyvin huomioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti