keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lajikokeilu: Piloxing

Vietän tosiaan nyt kuukauden verran aikaa Yhdysvalloissa ja tarkoitus on täälläkin urheilla. Mukaan pakkasin juoksuvaatteet, salivaatteet ja uikkarit. Lisäksi olen jo kerennyt joitakin uusia urheiluvaatteita shoppailemaan paikallisista kauppakeskuksista ja outleteista. Uudet juoksushortsit tuli täällä hankittua lähinnä sen takia, että olisi jotain sopivampaa asua hot jooga -tunneille kuin pitkät juoksutrikoot.

Hankintoja ensi kesän juoksutreenejä varten

Hotellista löytyy pieni punttisali, jossa on kaksi juoksumattoa, crosstrainer ja käsipainoja, sekä 12 metrin uima-allas. Näillä pärjäisin itsekin jos olisin täällä vain muutaman päivän tai viikon, mutta kuukauden pituisella ajanjaksolla on mukava päästä kunnolla treenaamaan. Tästä syystä liityin viikonloppuna kuukadeksi jäseneksi paikalliseen kuntokeskukseen, josta löytyy kunnon punttisali sekä erilaisia ohjattuja tunteja. Tarjolla on mm. bodypumppia, spinningiä, bodycombattia, zumbaa, joogaa sekä hot joogaa.

Eilen kävin kokeilemassa ennen bodypumppia piloxing-tuntia eli pilateksen ja nyrkkeilyn yhdistelmää. Tätä on myös joillakin suomalaisilla saleilla tarjolla, mutta en ole sitä aiemmin kokeillut. Kuntokeskuksen sivuilta löytyy piloxingista seuraavanlainen kuvaus: "Pilates and boxing moves into a fat torching, muscle sculpting, and core-centric interval workout, guaranteed to whip you into shape, using a class format that’s both fun and challenging. PILOXING blends the power, speed and agility of boxing with the beautiful sculpting and flexibility of Pilates. The use of weighted gloves adds to the workout by toning the arms and maximizing cardiovascular health."

Tuntia oli hauska käydä kokeilemassa, mutta odotin vähän rankempaa treeniä. Tunnilla tehtiin paljon varjonyrkkeilyn tyyppisiä lyöntejä ja hyppelyjä. Väliin oli upotettu pilateksesta tuttuja kehonhallinta liikkeitä seisten, näissä tuli huomattua ettei oma tasapaino ole ihan täysin kunnossa, joten sitäkin olisi hyvä tässä talven aikana treenata :) Tunnin lopussa tehtiin lattialla erityisesti vatsalihaksiin vaikuttavia kehonhallintaliikkeitä. Se täytyy vielä mainita, että jenkkivetäjillä on kyllä vähintään kaksinverroin enemmän energiaa kuin suomalaisilla.

Onneksi olin buukannut itseni vielä body pump -tunnille tuon piloxingin perään, niin sai kaikesta huolimatta tehtyä kunnon treenin. Olen viimeksi käynyt pumppi -tunnilla viime kesänä ja se kyllä tuntuu nyt lihaksissa. Muuten body pump -tunti oli samanlainen kuin suomalaisilla saleille, mutta täällä vetäjä ei pitänyt niin kovaa kuria tunnilla ja porukka vei kesken lihaskuntobiisien painoja ja lautoja takaisin paikoilleen ja välillä sai liikkeitä tehdessä varoa, ettei osu näihin tavaroiden kiikuttajiin.

Tuolla salilla on myöskin tarjolla juoksumattotunteja, joten ajattelin myös sellaisen käydä kokeilemassa täällä ollessani ja raportoin sitten täällä blogissa omat fiilikseni tunnista. Ennen tuolle juoksutunnille menoa koitan palautua ensin tämän päivän juoksulenkistä, eksymisen myötä suunnitellusta 1,5 tunnin lenkistä tulikin vahingossa 2,5 tunnin lenkki ja loppua kohden kyllä huomasi energioiden vähyyden ja nestevajeen. Olisi ehkä varmuuden vuoksi pitänyt ottaa vesipullo mukaan. Ehkä ensi kerralla sitten!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti