tiistai 9. lokakuuta 2012

Urheiluvammoja ja niiden hoitoa

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsinkin, niin en ole täysin säästynyt urheiluvammoilta. Kerron tässä hieman tarkemmin kahdesta sitkeästä vaivasta, jotka olen juoksun harrastamisen aikana kohdannut.

Muutama vuosi sitten sain maratonia juostessani juoksijanpolven. Vaiva oli kohdallani hyvin sitkeä ja esti urheilun useamman kuukauden aikana, pahimmillaan en voinut juosta edes puolta kilometriä ilman polven ulkosivulle ilmaantuvaa vihlovaa kipua. Levolla vaiva meni kuitenkin lopulta ohi, kunnen se uusiutui vuotta myöhemmin. Selvästi pelkkä lepo ei ollut riittävä hoitamaan tätä vaivaa, joten tällä kertaa hakeuduin fysioterapeutin vastaanotolle. Oikeilla venytyksillä ja jumpilla sain tuon polvikivun hoidettua ja nykyään olen pystynyt pitämään sen kurissa. Erityisesti ulkoreiden venytys on minulle ollut se avain juoksijanpolven hoitamiseen ja uusimisen estämiseen.

Sitten toiseeen urheiluvammaani, joka on ollut juoksijanpolvea vähän vaikeammin hoidettavissa ja edelleen vaivaa sitkeästi. Tämänkin vaivan sain hankittua maratonjuoksun tuliaisena. Noin puolitoista vuotta sitten Tukholman maratonilla minulla kipeytyi vasemman pakaran ja ylätakareiden alue. Ajattelin kivun olevan vain lihaskipua ja en sitä sen pahemmin kesän aikana murehtinut. Joskus pitkillä lenkeillä se antoi itsestään elonmerkkejä, muttei kumminkaan estänyt mitään urheilua. Juoksin viime vuonna Tukholman lisäksi vielä kaksi muuta maratonia ja todennäköisesti rasituksesta johtuen pakaran ja takareiden kipu paheni entisestään. Etenkin pitkät istumiset pahensivat tilannetta entisestään, ja näin toimistotyöntekijänä pitkät istumiset ovat tulleet tutuiksi. Kipu alkoi myös säteillä alemmas jalkaan, aina polveen ja etusääreen saakka.Tammikuussa kipu paheni sen verran, että tarvitsin särkylääkkeitä pystyäkseni istumaan töissä. Tässä vaiheessa menin tämän vaivan takia ensimmäisen kerran työterveyslääkärille, jolta sain lähetteen OMT-fysioterapiaan. Fysioterapeutti tuli siihen tulokseen, että vaivan aiheuttaja olisi kireä pakaran alueen lihas, joka painaa hermoa. Kävin OMT-fysioterapeutin vastaanotolla 3 kertaa ja tästä jäi käteen kasa erityisesti pakaran aluetta vahvistavia jumppaliikkeitä sekä erilaisia kokeilua kivunlievityksessä, kuten akupunktio ja kinesioteippaus.

Tein ahkerasti noita jumppaliikkeitä sekä erilaisia venyttelyjä ja vaiva lievittyi sen verran, että pärjäsin työpäivät ilman särkylääkkeitä. Kipu ei kuitenkaan kadonnut mihinkään, vaan oli välillä pahempi. Kävin viime kevään aikana vielä uudemman kerran työterveyslääkärillä ja valikoin sieltä lääkärin, joka oli erikoistumassa ortopediaan. Mitään tarkkaa diagnoosia ei tälläkään kertaan tullut, vaan ohjeeksi tuli tehdä erityisesti jalan ulko- ja sisäkiertoliikkeitä, jotka vahvistaisivat pientä pakaralihasta. Lisäsin jumpparepertuaariini lisää liikkeitä. Koitin myös ahkerasti googlettaa tuota vaivaani ja etsiä erilaisia keinoja sen hoitoon. Kokeilin muun muassa kylmä-kuumahoitoa, hieronnassa käyntiä ja tennispallo-sukka -viritelmällä hieromista. Edelleenkään kivuttomia päiviä ei tullut vastaan.

Kyselin jokin aikaa sitten yhdeltä suvussani olevalta ortopediltä, että mistä tuo kipu voisi johtua ja hän totesi, että se vaikuttaa selkäperäiseltä, mahdollisesti välilevyn pullistumasta, kun kipu kerran pahenee pitkissä istumisissa. Periaatteessa sille ei kuulemma kannata ainakaan tällä hetkellä tehdä mitään, kun kerran pystyn kaikenlaisia urheilusuorituksia tekemään ja kohtalaisen vähäisellä särkylääkityksellä pärjäämään.

Viime perjantaina päädyin kokeilemaan kiropraktikkoa ja hän sanoi myös tuon jalkakivun johtuvan välilevyn pullistumasta alaselän alueella. Periaatteessa sillä ei kai voi erityisemmin mitään tehdä, jotta se tulisi kuntoon. Oireita voidaan kuitenkin hoitaa ja estää selän menemistä vielä huonompaan kuntoon. Hoitokeinoihin kuuluisi erityisesti keskivartalon lihasten vahvistaminen, ylipainon välttäminen ja säännöllinen käynti kiropraktikolla. Kiropraktikon tekeminen selän ruksauttelujen jälkeen kipu jalassa oli jonkin verran lievittynyt, muttei täysin kadonnut. Kävin eilen uudestaan saman kiropraktikon vastaanotolla ruksautettavana ja tänään tuntuu taas paremmalta. Pitää kuitenkin tässä vielä seurailla, että miten tuon jalan kiputila kehittyy ennen kuin voi mennä takuuseen, että säännöllinen kiropraktikolla käynti on avain tämän vaivan hoitoon ja kurissa pitämiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti