maanantai 12. marraskuuta 2012

Treenin jälkeinen ravinto

Olen useita vuosia treenannut ja syönyt kohtalaisen terveellisesti. Ennen viime kuukausia en ole kuitenkaan hirveästi kiinnittänyt huomiota treenin jälkeiseen ravintoon tai ehkä pitäisi sanoa treenin jälkeiseen aikaikkunaan, jonka aikana tulisi saada sopivassa suhteessa proteiinia ja hiilaria, jotta elimistö saisi rakennusaineita palautumista varten. Olen saattanut pitää tunnin tai parinkin tauon treenin ja syömisen välissä. Olen jotenkin ajatellut, että kuulun sen verran vielä kuntoilijatasolle, etteivät kovin ammattimaiset ohjeet koske minua. Vähitellen oppi on kuitenkin alkanut mennä perille ja kesällä aloin tekemään niin, että siirsin treenin jälkeiset venyttelyn heti treenin perästä suihkun ja ruokailun jälkeisen aikaan. Venyttelynkin kannalta on parempi pitää 1-2 tunnin tauko treenin jälkeen, eikä venytellä heti liikuntasuorituksen jälkeen tai ainakaan kovin pitkiä venytyksiä ei suositella tehtävän heti treenin perään.

Yleensä käyn ensin treenin jälkeen suihkussa ja syön vasta sen jälkeen. Hikisenä, kun ei ole kiva pitkään hengailla ja ihonikaan ei hikoilusta tykkää. Monissa lähteissä puhutaan, että tuo aikaikkuna treenin ja ravinnon välillä olisi puolesta tunnista tuntiin. Täällä lukemassani Triathlete -lehdessä mainittiin, että ravintoa pitäis saada samantien treenin päätyttyä ja mieluummin jo ennen suihkua. Lehdessä mainittu järjestys oli siis seuraava "Train, eat, shower" ja aikaikkunan pituudeksi määritelty 10 minuuttia. Tämä siis vaatii, että kotona tai mukana on jotain valmista syötävää, kuten palautusjuoma tai voileipä.

Täällä työmatkalla ollessani olen paljon turvautunut kaupasta saataviin proteiinijuomiin, erityisesti niinä päivinä, kun olen käynyt salilla. Hotellihuoneesta kun keittiö puuttuu, niin on aina lähdettävä ulos ravintolaan syömään ja tällöin väli treenin päättymisestä ruoan pöytään saamiseen voi venyä lähemmäs pariakin tuntia. Yleensä olen täällä ottanut proteiinijuoman salille mukaan ja juonut sen heti treenin jälkeen. Olen huomannut, että lihakset ovat saaneet tästä rakennusainetta ja palautuminen tuntuu olevan tehokkaampaa. Proteiinijuoman tai muun välipalan nauttiminen estää myös kiljuvan nälän syntymisen. Eli itse pääaterialla ei tule syötyä niin paljon kuin varmasti tulisi ilman proteiinijuoman nauttimista. Todella nälkäisenä sitä on myös alttiimpi syömään ei-niin-terveellisiä-ruokia.

Täällä kaupoista löytyy paljon erilaisia proteiinijuomia, joten vaihtoehdoista ei ole pulaa. Lisäksi olen treeniä ennen tai sen jälkeen syönyt mm. kreikkalaista jugurttia, banaania, kalkkunaleikkelettä, proteiinipatukoita, omenoita sekä juotavaa jugurttia.

Treeniravintoa kaupan hyllyltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti