Ylä- ja alamäkien kautta SM-mitaleille

Blogin suhteen on ollut viime aikoina vähän hiljaiseloa ja välillä olen pohtinut, että jatkaako sen kirjoittamista vai ei. Kirjoitusaiheita on paljonkin mielessä, mutta välillä aika tuntuu olevan kortilla ja lisäksi, kun töissä istuu tietokoneen äärellä, niin aina vapaa-ajalla ei huvita avata läppäriä. Joka tapauksessa olen kuitenkin päättänyt nyt taas aktivoitua blogin suhteen ja tässä tulee nyt sitten kerralla aikamoinen paketti urheilukuulumisia.

Keravan kevätpolkaisuun matkalla

Toukokuussa kävin juoksemassa Helsinki City Runin ja siellä tuloksena oli oman ennätyksen parantaminen yli kolmella minuutilla! Viime vuonna yritin useaan otteeseen parantaa puolimaratonin ennätystä siinä kuitenkaan onnistumatta, joten oli erittäin palkitsevaa HCR:ssä tehdä roima tulosparannus. HCR:n reitti ei muutenkaan ole ihan helpoin mahdollinen, sillä siinä on paljon mutkia ja mäkiä ja lähtöaikakaan ei ole itselleni optimaalinen. HCR:llä tuli kuitenkin tehtyä nappisuoritus! Etukäteen suunnittelin yrittäväni juosta 4:30 min/km-vauhtia, mutta juoksu tuntui tuona päivänä kulkevan niin hyvin, että juoksin koko ajan reippaasti alle tavoitevauhdin. Naisten yleisessä sarjassa pääsin sijalle 17/3333 ja kaikista naisista sijalle 21/4851.

Heinin kanssa juoksemassa samiksina

HCR:n jälkeisenä päivänä kävin vetämässä Keravan kevätpolkaisun pidemmän lenkin, jossa matkaksi kertyi 96 km. Säästääkseni jalkojani menin junalla Keravalle, mutta kisan jälkeen poljin kotiin kevyttä vauhtia. Otin tuon kevätpolkaisen aika rennosti, kun edeltävän päivän puolimaraton painoi jaloissa ja hengityselimistössä. Tavoitteenani oli lähinnä saada taas tuntumaa pyöräkisaamiseen, kun kolmen vuoden takaisesti Tour de Helsingistä jäi vähän huono maku aikoinaan. Tässä tavoitteessa onnistuin hyvin, pyörä kulki helposti ryhmässä mentäessä ja sykkeetkin taisivat olla koko ajan vahvasti pk-alueella, joten varsinaista kisaamista tämä ei itselleni ollut vaan pikemminkin kuntoajoa. Joka tapauksessa tuosta jäi sen verran hyvä fiilis, että olen tänä kesänä vielä menossa polkemaan Vantaa Vueltan ja Tour de Helsingin.

Duathlonin jälkiposeeraukset Heinin kanssa

Toukokuun lopussa osallistuin Helsinki Triathlonin järjestämään duathlon-kisaan, joka oli itselleni ensimmäinen duathlon koskaan. Kisa oli arki-iltana, joten työpäivän päätteeksi pakkasin kamat ja poljin vajaat 20 kilometriä Vantaan Kuusijärvelle kisaa varten. Vähän edellisten päivien treenit painoivat jalassa, joten ajattelin ottaa tuon kisan vain kovana harjoituksena. Duathlonissa juoksimme ensin reilut 5 km ja sitten perään oli pyörää 20 kilometriä ja loppuun vielä 2,5 km juoksua. Ensimmäisessä juoksuosuudessa sain sykkeet aika korkealla ja siellä ne pysyivätkin pyöräosuudella. Sain omaan pyöräilykuntooni nähden alumiiniseen maantiepyörääni hyvää vauhtia. Viimeinen juoksupätkä sujui myös hyvin. Koko kisa tuntui menevän nopeasti ohi, kun matkat olivat niin lyhyitä. Tuloksena tuosta oli naisten yleisen sarjan toinen sija ja kaikista naisista olin kolmas, joten ihan kelpo tulos kovalle treenille :) Kisan jälkeen poljin vielä rennosti Heinin kanssa takaisin kotiin.

Pyörälenkillä on tullut käytä

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla järjestin alkuviikosta työpaikan porukalle Cooperin testin Eläintarhan kentällä ja pääsin itsekin juoksemaan vuoden tauon jälkeen tuon testin. Edellisellä viikolla oli treenitunteja kertynyt lähemmäs 20 tuntia ja se taas painoi jaloissa, mutta yllättävän hyvin sain kuitenkin juoksuvauhtia jalkoihin. Startin jälkeen päädyin vetämään muutaman hengen porukkaa, josta parin kierroksen jälkeen porukka väheni ja perääni jäi juoksemaan kaksi miestä. Vähän olisin kaivannut vetoapua, en ole oikein tottunut juoksemaan mitään kovia juoksua/kisoja ilman vetoapua. Alkuun tuli juostua reippaasti alle 1,5 min kierroksia ja loppua kohden vauhti hiipui kyllä, toka vikalla kiekalla perässäni juosseet miehet vetäisivät ohi ja en heidän vauhdissaan pysynyt yhtään. Joka tapauksessa uusi Cooper-enkka tuli juostua ja tällä kertaa pääsin lukemiin 3190 metriä ja tähän oli varsin tyytyväinen.

Edustamassa Suomen toimistoa Bratislavassa

Maanantain Cooper-testissä juostu tulos lupaili hyvää samaisen viikon lauantaina juostavalle Helsinki Half Marathonille. HHM:llä lähdin kunnianhimoisesti tavoittelemaan 1,5 tunnin alitusta ja alussa lähdin seuraamaan jäniksiä. Alun vauhti oli aika reipas, kilometrivauhti oli lähempänä neljää minuuttia, mutta tuntui siltä, että pystyin vielä siinä porukassa juoksemaan. Tokan kilometrin aikana alkoi toisessa etureidessä tuntumaan vähän kivistystä, joka paheni kilometri kilometriltä ja alkoi muistuttaa kramppia. Noin kahdeksan kilometrin kohdilla pysähdyin ensimmäisen kerran venyttelemään ja ravistelemaan reittä, tämä ei kuitenkaan oikein auttanut ja koitin pakolla jatkaa juoksua, joka muistutti enemmän yhdellä jalalla hyppelyä kuin juoksua. Vähän väliä pysähdyin uudestaan venyttelemään, mutta reisi veti niin kramppiin ettei oikein mitään ollut enää tehtävissä. Kympin kohdalla lopulta pistin pillit pussiin ja revin numerolapun pois rinnasta. Tästä tuli nyt sitten elämäni ensimmäinen DNF - did not finish. Keskeyttäminen ei oikein edes sillä hetkellä harmittanut, sillä koin että olin tehnyt oikean päätöksen enkä lähtenyt nilkuttamaan väkisin maaliin, jolloin reiden palautumiseen olisi mennyt pidempi aika. Reisi oli niin krampissa, että polven taivuttaminen 90 asteen kulmaan oli jo liian kova venytys lihakselle. Kotona koitin sitten hieroa lisää sitä ja saada lihaksen rentoutumaan. Myöhemmin samana päivänä, kun sosiaalinen media alkoi pursuta muiden juoksijoiden ennätystuloshehkutuksia, niin sitten alkoi vasta vähän harmittamaan tuo keskeytys. Olen koittanut pohtia syitä tuohon kramppiin, mutta en ole vieläkään oikein keksinyt, että mikä sen laukaisi. En ole vastaavanlaisia kramppeja kokenut aiemmin treeneissä ja kisoissa, tuo kramppi totaalisesti esti juoksemisen ja siitä jäi vähän pelkotilat, että iskeekö sellainen joskus uudestaan kisassa.

Välillä olen käynyt myös maastolenkillä

Juhannuksena oli sitten vähän toisenlaista urheilua ohjelmassa, sillä meillä oli firman Eurosoccer -turnaus Bratislavassa. Tänä vuonna olin naisten joukkueemme kapteenina. Pelit menivät kohtalaisen hyvin siihen nähden, että suurimmalla osalla joukkueestamme ei ollut mitään erityistä jalkapallotaustaa. Naisten joukkueita oli yhteensä 7 ja me päädyimme lopulta sijalle 5. Oli hauskaa päästä pelaamaan kunnon kentillä ja myös tuomarin valvovan silmän alla.

Kuusijärvellä avovesiuimassa "poijun" kanssa

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna vedettiin työpaikan triathlonporukan kanssa puolimatka, tosin uinti oli Hakunilan uimahallissa eikä avovedessä. Jälleen tuo matka vedettiin yhdessä porukalla, eikä hampaat irvessä räkä poskella. Tämä toimi hyvänä valmistavana treeninä Joroisten puolimatkaa varten. Seuraava kisa oli sitten seuraavan viikon keskiviikkona, jolloin juostiin jälleen Viikin Viitonen. Viikonlopun triathlon painoi vielä kropassa, joten otin taas tavoitteeksi lähteä hakemaan vain kovaa treeniä. Loppuajaksi tuli 20:24, joka on 20 sekuntia hitaampi aika kuin huhtikuussa juostu ennätys, mutta kuitenkin toiseksi nopein vitosella kellottamani aika, joten ei nyt mikään ihan täysin surkeakaan suoritus.

Aeropullo hankittu triathlonpyörään

Viikkoa ennen Joroisia oli tarkoitus avata triathlonkisakausi Helsinki Triathlon rykäsyssä, joka on sprinttimatkan triathlonkisa. Kisapaikkana toimi ensimmäistä kertaa Espoon Oittaa. Aamulla lähdin hyvillä fiiliksillä polkemaan kohti Joroisia ja keli tuntui olevan hyvä kisaamiselle. Perillä odotti kuitenkin pienoinen yllätys, sillä tuuli onnistui tuottamaan siihen Oittaan rannalle melkoiset aallot. Ja heti ne nähdessäni aloin miettimään, että starttaanko vai en. Koitin vähän uida lämmittelyuintia ja aallot tuntuivat aika haastavilta. Onnistuin kuitenkin vähän uimaan vaparia siinä aallokossa, joten aattelin, että starttaan kisaan, kun olen sinne saakka jo tullutkin. Tästä kisasta tulikin sitten hankittua elämäni toinen DNF… Uinti päättyi jo kahden sadan metrin jälkeen ja päädyin sitten nousemaan perässä tulleen soutuveneen kyytiin. Täytyy myöntää, että melkoinen tähtihetki ja aika luuserilta tuntui :D En saanut oikein rentoa otetta uintiin ja koitin uida myös rintaakin, mutta tuntui etten edennyt minnekään ja olin myös aika hengästynyt ja märkäpuku, joka on muutenkin aika tiukka, alkoi ahdistaa rintakehästä. Olen tätä keskeytystä koittanut myös pohtia ja tuntuu, että olin jo luovuttanut ennen starttia ja annoin sen aallokon vaikuttaa liikaa pääni sisään. Pitäisi kyllä enemmän hankkia kokemusta aallokossa uimista, niin ehkä siihen tottuisi. Tämän keskeytyksen jälkeen aloin myös vähän pelkäämään, että mitenköhän pärjäisin viikon päästä kisattavassa Joroisten puolimatkalla.

Triathlonpyöräni

Heti seuraavana päivänä kävin avovesiuimassa Kuusijärvellä ja siellä uinti oli taas normaalin rentoa, ja luotto omiin uintitaitoihin vähän palautui. Tämän viikon maanantaina alkoi sitten viimeistelytreenit kohti kesän pääkisaa. Maanantaina kävin triathlonpyörällä polkemassa vajaat 90 kilometriä. Vaikka hankin triathlonpyörän jo alkuvuodesta, niin ihan hirveän montaa kertaa en sillä vielä ajanut. Olen jotenkin jännittänyt siinä aeroasennossa ajamista. Pari pitkää lenkkiä ja muutaman lyhemmän sillä kerkesin kuitenkin ennen Joroista ajaa, mutta vähän vielä tuntuu, että pitää saada lisää kilometrejä sen kanssa, että varmuus triathlonpyörän käsittelyssä paranee.  Maantiepyöräni on alumiinia ja tuo triathlonpyörä hiilikuitua ja sen eron kyllä huomaa. Triathlonpyörä liikkuu aika kevyesti eteenpäin. Lisäksi hankin siihen lepotankoihin kiinnitettävän aeropullon, josta on helppo juoda aeroasennossa ajaessa. Tiistaina kävin avovesiuimassa Kuusijärvellä ja lisäksi hyötyliikuntapyöräilyä kertyi noin 40 kilometriä, kun poljin hybridillä sinne ja takaisin. Keskiviikkona kävin juoksemassa 45 minuuttia ja uimassa noin vartin. Torstaina tein todella kevyen pyörälenkin triathlonpyörällä ja lisäksi taas vartin uinti. Perjantaina pidin ihan rehellisen lepopäivän ja silloin suuntasimmekin jo kohti Joroisia.

Matkalla kohti Joroisia tyylikkäästi kompressiot jalassa

Perjantaina käytiin kuuntelemassa info ja kisajännitys alkoi olla jo melkoinen. Ajomatkalla työkaverini kanssa tuli puheeksi, että voisin olla uuden märkäpuvun tarpeessa, kun vanha puristaa liikaa rintakehästä ja myös tuntuu vähän vastustavan käsivedon tekemistä vedessä. Työkaverini suositteli kovasti Sailfishin pukua ja olin siitä aiemminkin kuullut muualta kehuja, ja hän ehdotti, että käydään vähän katselemassa niitä expo-alueelta. Ja lopulta päädyin sitten hankkimaan uuden Sailfish Attack -märkäpuvun ja vähän riskillä päätin ottaa sen heti puolimatkan kisaan käyttöön. Kisoissahan ei koskaan kannattaisi kokeilla mitään uutta, mutta ajattelin, että uusi puku ei voi olla vanhaa pukua huonompi, sillä se oli selkeästi laadukkaampaa neopreeniä ja jousti paljon paremmin. Jotenkin myös tuosta uudesta puvusta tuli vähän luottavaisempi olo startata uintiosuudelle.

Uusi Sailfishin märkäpuku hankittu

Lauantaina starttipaikalle saavuttuamme ja viriteltyämme kamamme, lähdin kokeilemaan uutta märkäpukua ja uinti sen kanssa tuntui paljon paremmalta kuin vanhan puvun kanssa. Joskus kannattaa siis ottaa riskejä :) Tänä vuonna kisasin naiset 30-34 -ryhmässä, joka starttasi 34 minuuttia ensimmäisen starttiryhmän jälkeen. Starttiryhmässä starttasi kaikki naisten ikäryhmät 30:stä ylöspäin, joten aika tungosta oli uinnissa. Omalla kohdallani kesti aika kauan päästä mukavaan rytmiin ja rytmiin päästyäni olikin sitten jo jonkun jalat edessä ja toinen puskemassa sivulta päin. En ole ihan kauhean sinut tungoksessa uimisessa, joten koin pienoista ahdistusta aina paikka paikoin. Välillä uin rintaa ja välillä vesipallokroolia. Myös päässä tuli mieleen viikon takainen keskeytys uinnissa, mutta koitin rauhoitella mieltäni ja yrittää vain selvitä uinnin läpi ja sitten vaikka kiristää pyörän päällä. Olin etukäteen ajatellut uivani siten, että hengittäisin joka kolmannella käsivedolla, sillä se on itselleni kaikista rennoin ja helpoin. Tuolla en kuitenkaan siihen rytmiin päässyt vaan hengitin lähinnä joka toisella käsivedolla. Välillä edellisten starttiryhmien uimareita tuli vastaan ja välillä joku oli kyljessä kiinni. Omasta tilasta taistelua oli paljon enemmän kuin viime vuonna, jolloin pääsin vielä starttaamaan pienemmästä ryhmästä. Olin ihan varma, että uintiin menisi yli 40 minuuttia, joten yllätys oli melkoinen, kun vedestä noustessa kelloni näytti reilua 36 minuuttia! Virallinen uintiaikani oli 36:11, joka on 2,5 minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Uusi märkäpuku oli siis selkeästi hyödyllinen investointi ja riskin ottamisen arvoinen.

Valmiina kisaan, kisa-aamun lepoheti hotellihuoneessa

Ensimmäinen vaihto tuntui hitaalta, joten pää oli ihan sekaisin uinnista ja jouduin istumaan maahan riisumaan märkäpuvun. Pyöräilykengät jalassa lähdin juoksemaan kohti omaa pyörääni ja sen napattuani jatkoi juoksu vielä kohti maantietä. Ensimmäiseen vaihtoon meni aikaa 3:38, joka on sekin jonkin verran viime vuotta nopeampi. Pyörässä laitoin heti ison etuvaihteen päälle ja sitten lähdin polkemaan. Ohitettavia riitti paljon. Viime vuonna olin startannut ennen kovimpia miesten ryhmiä, joten pyöräily oli aika kylmää kyytiä, kun miehet vetivät triathlonpyörillään omasta maantiepyörästäni ohitse. Nyt rooli oli vaihtunut ohitettavasti ohittajaksi. En pyöräilyn aikana oikein seurannut Garminin mittarista vauhtiani tai edes sykettä ihan siitä syystä, että sitä on vähän vaikea ranteesta pyöräillessä tähystellä. Ensimmäisen vitosen väliajan kurkkasin ja se oli 8 minuuttia ja jotain, vaikka polkeminen tuntui aika kevyeltä. Tällöin ajattelin, että nyt mennään hyvää vauhtia. Myös sekin, että pystyin hyvin ohittelemaan myös muita triathlonpyörällä ajavia kisaajia antoi osviittaa, että nyt pyörä kulkee hyvin. Kilometrit kulkivat kevyesti eteenpäin ja nautin siitä vauhdin hurmasta. Pyöräilyn aikana pyrin juomaan ja syömään sillä juoksun aikana se on itselläni vähän haastavampaa hommaa, sillä vatsani ei oikein juoksun aikana pysty ottamaan vastaan kovilla sykkeillä mitään kiintää tai suuria juomamääriä.

Kisanumerotatuointi

Pyöräilyn aikana turhauduin välillä paljonkin peesaajiin sekä niihin ohittelijoihin, jotka ohittivat ja jäivät suoraan eteeni niin, että sain ohittaa ne heti uudestaan ja sitten he puolestaan ohittivat uudestaan. Tätä jatkui tovin, kunnes sain niitä aina yksi toisensa jälkeen pudotettua. Välilä ohi meni isoja ryhmiä ja katsoin vain leuka auki, että onko todellista että lähemmäs 20 hengen ryhmä vetelee noin vain eteenpäin ilman, että kukaan tuomari puuttuu asiaan. Triathlonpyörä alla tuntui hyvältä ja alamäissä laitoin vain isompaa vaihdetta ja pyrin polkemaan ne kaikki, luotto tuohon pyörään kasvoi koko ajan ja sillä oli aika mukavaa ajaa. Koko ajan oli sellainen fiilis, että kovempaakin voisi mennä, mutta otin vähän varman päälle, kun en ollut ihan hirveästi tuolla pyörällä ajanut. Viimeisen 10 kilometrin aikana sain jonkun iilimadon peesiini roikkumaan, kyseinen mies ajoi ihan kiinni perässäni ja koitin vähän väliä vilkuilla miestä, että hän tajuaisi vinkin häipyä siitä. Koitin myös karistaa miestä perästäni, mutta sitkeästi hän siinä pysyi. Kun tarpeeksi monta kertaa olin vilkuillut taakse, huuteli hän jotain, että "aja vaan rauhallisesti eteenpäin" ja loppua en kuullutkaan, kun ilmavirta kävi korviin. En vaan tajua, että miten jengi kehtaa ja en myöskään kokenut omaa oloani kovin turvalliseksi kun pyöräilyosuuden loppupuolella joku ajaa väsyneenä kovilla vauhdeilla perässäni.

Toiselle vaihtoalueella tultaessa kipitin nopeasti heittämään pyörän telineeseen ja sitten viimein kurkkasin kelloani, että missä ajassa sitä oikein mennään ja en meinannut uskoa silmiäni, kun näin lukeman 3 h 20 min. Tämä piti siis sisällään uinnin, ekan vaihdon ja pyöräilyn. Pyörä oli siis kulkenut todellakin omaan tasooni nähden nopeasti. Tuloksissa pyöräajakseni on kirjattu 2:39:49 eli parannusta viime vuoteen 17 minuuttia. Keskinopeus pyöräilyssä oli noin 34 km/h, joka on enemmän kuin olisin uskaltanut luulla :) Pyörän päältä noustessa jalat tuntuivat hyvältä, ei lainkaan tukkoisilta ja pystyin hyvin juoksemaan T2-alueella ihan rivakkaa tahtia. T2-vaihtoajaksi tuli 2:25, joka on myös viime vuotta parempi.

Tulokset

Juoksun alku lähti hyvin, ekat kilometrit menivät reilua 4:30 min/km -vauhtia ja olin yllättänyt kuinka vähän jaloissa painoi se pyöräily. Juoksussa pystyin yhä jatkamaan ohittelua, joka antoi myös aika paljon voimaa. Juoksussa oli alusta saakka koko ajan jano, joka vähän kielii siitä, että join liian vähän pyörän päällä. Koitin tätä sitten paikkailla juomalla joka juomapisteellä ja heittämällä kaksin käsin vettä päälleni juomapisteillä. Olin alun perin ajatellut vetää juoksun vain vedellä välttääkseni vatsaongelmilta, mutta päädyin kuitenkin ensimmäisen kierroksen jälkeen ottaa hörppyä myös urheilujuomasta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen maalialueella kuulutettiin, että olisin oman ikäsarjani kolmannella sijalla. Olin jo ennen tätä tietoa koittanut kyttäillä juostessa, ettei kukaan omasta ikäsarjastani mene ohi, mutta nyt seurasin tätä vielä entistä tarkemmin, sillä halusin päästä mitalisijoille, kun siihen oli mahdollisuudet! Tokalla kierroksella vauhti alkoi hidastua, mutta yhä kilometrivauhdit pysyivät enimmäkseen alle 5 minuutin. Viimeisen kierroksen alussa joku nainen juoksi niin kovaa ohi, etten nähnyt kunnolla hänen kisanumeroaan. Hänen vauhtinsa oli sen verran kovaa, etten millään pystynyt siihen vastaamaan. Tässä vaiheessa vähän pohdin, että tipuinko neljännelle sijalle. Viimeiset kaksi kilometriä tuntuivat pitkiltä, jalat tuntuivat yhä hyvältä eikä mihinkään sattunut, mutta muuten olo alkoi olla hyytynyt, joka varmaan johtuu energiavajeesta. Lopulta kuitenkin maaliviiva alkoi häämöttää ja puolimaratonin osuusajaksi tuli 1:41:15. Kokonaisajaksi kellotin 5:03:21, joka on 28 minuuttia paremmin kuin viime vuonna! 

Palkintojenjaossa

Kunto on parempi kuin viime vuonna, mutta uskon että suurin vaikutus oli tuolla triathlonpyörällä. Tänä vuonna en pyöräillyssä antanut enää niin paljon tasoitusta muille, kehitystä on alkanut siinä viimein tulemaan :) Aikani riitti oman ikäsarjani kolmannelle sijalle ja se tarkoitti, että saisin elämän ensimmäisen SM-mitalin! Palkintojenjaossa selvisi, ettei sarjan voittaja kuulunut mihinkään triathlonseuraan, joten pronssini kirkastuikin SM-hopeaan! Voitte arvata, että fiilis oli loistava ja olin kuin yhtä hymyä koko loppupäivän. Treeni on tuottanut tulosta ja kisalle sattui hyvä päivä. Keli oli kohdillaan ja kalusto pelitti hyvin, eikä tullut esimerkiksi rengasrikkoja. En olisi uskonut, että olisin voinut päästä noin lähellä viittä tuntia, joten nyt on syystäkin tyytyväinen fiilis. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja seuraava tavoite onkin sitten alittaa tuo 5 tuntia. 

Tyytyväinen hopeamitalista

Onnistunut juoksu Viikin viitosessa

Viime lauantaina kävin juoksemassa tämän vuoden ensimmäisen viiden kilometrin kisan. Viikin viitonen on toiminut hyvänä testikisana oman kunnon testaamisessa ja nyt lauantaina pääsin jälleen testaamaan, että missä jamassa juoksuvauhtini on. Edeltävän viikolla juostut 10x800 metrin vedot lupailivat hyvää vauhtia vitoselle ja mielessä vähän pohdin, että voisin yrittää tähdätä 4 min/km -vauhtiin, joka olisi kovempaa kuin mitä olin aiemmin kyseisellä matkalla juossut.

Maantiekausi tuli viimein avattua viime keskiviikkona

Päivän keli oli aika hyvä juoksua ajatellen, ehkä vähän liian tuulinen ja vähän alkuverran aikana pelkäsin, että reitin "raastosuoralla" joutuisi painamaan vastatuuleen. Tämä pelko osoittautui kuitenkin turhaksi myöhemmin ja vastatuuliosuudet osuivat lyhemmille pätkille. Alkuverraa vedin neljän kilometrin verran ja juoksu tuntui kulkevan aika hyvin, vaikka aamulla jalat olivat tuntuneet vähän painavilta.

Taas perinteiseen tapaan startissa juoksuvauhti karkasi käsistä. Puolen kilsan tienoilla katsoin, että vauhti näytti 3.40 min/km eli ihan liian kovaa omalle kuntotasolleni ja hidastin vauhtiani. Alun startissa yksi nainen juoksi heti edelleni ja hän juoksee sen verran kovempia aikoja, etteivät omat aikani ole lähelläkään niitä. Yksi toinen nainen juoksi edelleni ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen ja mielessäni ajattelin, että antaa mennä. Otan hänet vielä kiinni myöhemmin. Ensimmäinen kilometri meni alle neljään minuuttiin ja juoksuvauhti tuntui hyvältä. Koitin keskittyä vauhdin ylläpitämiseen ja hyvään hengitysrytmiin. Kovissa vauhdeissa hengitykseni tuppaa menemään aika pinnalliseksi ja alan kunnollisen hengittämisen sijaan vaan haukkomaan ilmaa.

Maantielenkki auringonpaisteessa

Toisen kilometrin aikana sain kiinni aiemmin ohitse menneen naisen, hänen vauhtinsa oli vähän hiipunut alusta. Puolen välin kohdalla yksi mies juoksi ohitseni ja jäin hänen peräänsä juoksemaan ja ohitimme yhdessä pari muuta miestä. Kolmannen kilometrin jälkeen tipuin tämän ohitse menneen miehen peesistä ja tuuliset osuudet jouduin painamaan yksin. Kilometrivauhdit pysyivät hyvin 4 min/km -tasolla ja jaloissa ei tuntunut lainkaan happoja. Tuntui, että hengityselimistö oli suurin rajoitin juoksuvauhdin lisäämisen suhteen.

Neljännen kilometrin aikana uuden ennätyksen tekeminen alkoi jo tuntua varmalta ja jos vauhti pysyisi samana, niin parannusta olisi tulossa reippaasti. Viimeiselle kilometrillä koitin vielä kiristää vauhtia ja siitä tulikin sitten koko kisan nopein, harvinaista että näin käy itselläni kisoissa :) Yleensä se ensimmäinen kilometri on nopein etenkin lyhemmissä kisoissa. Maalissa ajaksi kellotin 20.04, joka tarkoittaa puolen minuutin parannusta edellisestä ennätyksestä ja sijoitus naisten kakkonen. Vähitellen alkaa näköjään vauhtia löytymään juoksusta. Parannusta tuli tehtyä paljon enemmän kuin olin etukäteen uskaltanut toivoa, tiesin että uuteen enkkaan olisi mahdollisuudet, mutta puolen minuutin parannus näin lyhyellä matkalla tuntui aika paljolta. Sen verran lähelle tuota 20 minuutin alitusta tuli päästyä, että vähän jäi nälkä sen alittamisesta. Nyt juoksu tuntui aika helpolta ja matkan aikana ei ollut oikein mitään vaikeuksia tai hyytymisiä. Hyvänä päivänä uskoisin tuon 20 minuutin alituksen olevan mahdollista :)

Todistusaineistoa uudesta enkasta

Yassoja ja AirYogaa

Viime viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja suuntasin torstaina Eläintarhan urheilukentälle juoksemaan ratavetoja. Suunnitelmissa oli juosta klassiset yassot eli 10 kertaa 800 metrin vedot. Nuo 800 metrin vedot pitäisi juosta oman maratonaikatavoitteen mukaisesti eli jos maratonilla on tavoitteena juosta 3 h 30 min, niin vedot pitäisi juosta 3 min 30 s aikaan. Asetin itselleni tavoitteeksi juosta vedot 3:15-3:20 aikaan. Alkuverraksi juoksin kotoa parin kilometrin matkan kentälle ja sitten ei auttanut muu kuin aloittaa vetotreeni. Ensimmäinen veto meni aikaan 3:07 eli vähän suunniteltua reippaammin. Kerkesin vielä juosta pari vetoa lisää ennen kuin kaverini saapui myös juoksemaan vetoja. Nämäkin vedot menivät vähän vauhdikkaammin kuin mitä olin alun perin suunnitellut, mutta kun kerta tuntui yllättävän hyvin kulkevan, niin annoin mennä. Olin etukäteen ajatellut, että päivä ei olisi parhain vetotreenille, sillä jaloissa painoivat edellispäivien treenit ja edellisestä lepopäivästä oli vähän aikaan, mutta kropan lämmettyä juoksu kulki paljon paremmin kuin olisin luullut.

Eläintarhan urheilukenttä

800 metrin vedot ovat siitä kivoja, että ne ovat aika nopeasti ohi. Olen siis tottunut juoksemaan vähän pidempiä 1-2 kilometrin vetoja, joten siihen verrattuna kaksi kertaa urheilukentän ympäri juokseminen tuntuu aika lyhyeltä. Seuraavatkin vedot menivät aika samoihin aikoihin, vähän reiluun kolmeen minuuttiin. Välissä pidimme kunnon palautukset, että syke pääsi laskemaan. Viimeisissä vedoissa kaverini vetoavusta oli kyllä apua, kun jaloissa alkoi jo vähän painaa. Vauhti ei kuitenkaan hyytynyt loppua kohden, vaan viimeisestä vedosta tuli jopa kaikista kovin. Vetojen ajat vaihtelivat 3:02-3:09 välillä eli aika tarkkaa työtä. Ratavetoja pitää kyllä alkaa juosta useammin, viimeksi olin radalla juossut treeniä viime syyskuussa eli muutama kuukausi on välissä mennyt. Seuraavaksi ratatreeniksi olen miettinyt 10x400 metrin vetoja. Viime kesän lopulla juoksin ensimmäistä kertaa koskaan kunnolla noita  400 metrin vetoja ja ne olivat ihan kauheita, happoja kertyi ihan eri tavalla kuin pidemmissä vedoissa. Myös 100 ja 200 metrin vetoja olisi tarkoitus tehdä lähiaikoina, ehkä sitä vauhtia alkaa sitten vähitellen löytymään!

Radalla

Ratavetojen jälkeiseksi aamuksi olin sopinut kaverin kanssa meneväni AirYoga-tunnille Esport Bristoliin. Melko aikasin sai herätä perjantaiaamuna, kun kyseinen tunti alkoi seitsemältä aamulla. Kellon herätettyä olisi tehnyt mieli jatkaa vielä unia, mutta kun olin sopinut yhteistreenin, niin piti pakottaa itsensä sängystä ylös ja kohti salia. Onneksi saavuin tuonne Esporttiin hyvissä ajoissa, sillä aikatauluun oli tullut muutoksia ja tunti alkoikin jo klo 6.45. Koukkasin nopeasti pukukopin kautta joogasaliin ja kerkesin juuri mukaan alkurentoutukseen.

AirYoga on siis katosta roikkuvien liinojen avulla tehtävää joogaa, liinat mahdollistavat varsin akrobaattisetkin liikkeet ja asennot, joissa ollaan pää alaspäin. Edellisen kerran olin käynyt AirYogaa kokeilemassa kolme vuotta sitten Vertical Studiolla. Perjantaiaamuna AirYoga-tunti oli varsin kevyt ja liikkeet olivat enemmän venyttäviä kuin varsinaisia "työliikkeitä". Olin perjantaille kaavaillut lepopäivää, joten tuo AirYoga oli varsin sopiva kevyt aktiviteetti siihen. En ole ihan kauhean tottunut roikkumaan pää alaspäin, joten vähän jännitin paria alkuun inversioliikettä, joita teimme, mutta nämä osoittautuvat varsin kivoiksi liikkeiksi. Tuntui, että roikkuminen teki hyvää selälle ja myös lonkankoukistajat saivat paljon kaivattua venytystä. Loppurentoutuksena koteloiduimme liinojen sisään makaamaan ja tässä pystyi tekemään hauskaa banaaniliikettä, eli vaakatasossa taivuttamaan sivusuunnassa yläkroppaa alakropan suuntaan. Tämä oli ehkä koko tunnin paras liike! Nuo AirYogassa käytettävät liinat ovat siis niin leveitä, että niiden sisään mahtuu makaamaan. Tämän tunnin jälkeen oli hyvä suunnata kohti töitä! :)

Kevät :)

Pyöräilykunnon hakemista

Se on jännä juttu, että miten pyöräilykunto on niin eri asia kuin juoksukunto. Juoksu on tuntunut viime aikoina kulkevan ihan kohtalaisen hyvin, mutta nyt kun olen taas viimein hypännyt pyörän satulan selkään, niin se pyöräily tuntuu aika tahmealta ja vauhdit ovat hitaita. Pääsiäisenä kävin muutamaan otteeseen fillaroimassa, tosin olin liikenteessä yhä maastopyörän turvin, sillä odottelen vielä että teitä saataisiin vähän enemmän siivottua hiekoista ja maastopyörällä vauhdit ovat myös sen verran hitaammat, ettei viima ei tunnu siinä yhtä paljon, kun ei näitä lämpöasteita ole vielä ihan liikaa tarjolla. Lisäksi talvipyöräilykengissäni on maastoklossit, ja en jaksanut alkaa vaihtelemaan maantiefillarin polkimia toisiin. Omistan tosin myös kenkäsuojatkin, mutta jotenkin tuntui vaan helpommalta lähteä liikkeelle maastopyörän kanssa.

Vaihteeksi juoksemaan lähdössä uuden takin kanssa

Pääsiäisenä halusin saada jalat taas vähän tottumaan pyörittämään kampia, niin poljin maastopyörällä vain hiekkateitä ja asfalttia, enkä lähtenyt poluille hakemaan ajotekniikkaa (lue: ei ole taitoa eikä uskallusta…) . Reiteiksi koitin valita vähän sellaisia reittejä, joille en maantiepyörällä menisi, eli erityisesti hiekkatiepätkiä koitin mennä. Yhtenä päivänä kävin ajamassa Vantaanjoen vartta noin 50 kilometrin edestä ja se on aika kiva reitti, kun ei tarvi ihan autotien vieressä polkea. Pyörittäminen on täysin vielä hakusessa, heti kun aloin polkea korkeammalla kadenssilla, niin reisissä alkoi hapottaa. Ei muuta kuin lisää harjoitusta, niin eiköhän se pyörittäminen ala taas tuntumaan luonnolliselta. Tai ainakin toivossa on hyvä elää! Koitin pyöräillessä keskittyä siihen, että pyöritystekniikka olisi hyvä, eikä menisi liikaa vääntämiseksi, jota se taisi kuitenkin enimmäkseen olla.. 

Viikko sitten maanantaina Keskuspuistossa näytti tältä..

Pääsiäismaanantaina aurinko tuli viimein esiin! Olin alun perin suunnitellut polkevani pääsiäisenä pitkiä lenkkejä maantiepyörällä, mutta kelit eivät olleet ihan tämän idean kannalta suotuisia. Maanantaina sain kumminkin poljettua vuoden ensimmäisen kunnollisen pitkän lenkin. Olin suunnitellut polkevani jotain 60-80 kilometrin pituista lenkkiä, mutta hyvä sää houkutteli pidentämään lenkkiä ja kilometrin edetessä alkoi sitten houkuttelemaan 100 kilometrin täyteen saaminen. 

Viikon takaiselta lenkiltä

Aloitin lenkin polkemalla Espoon rantaraitin Kivenlahteen saakka, tuo rantaraitti on lähes kokonaan hiekkatietä ja sitä en ollutkaan koskaan aiemmin polkenut. Nättiä maisemaa riitti ja auringonpaiste oli tuonut monet muutkin ulos nauttimaan keväästä, joten kovin kovia vauhteja ei voinut tuolla rantaraitilla ajaa. Kivenlahdesta suuntasin sitten Espoon keskuksen kautta Laajalahdelle ja sieltä Munkkiniemen kautta Keskuspuistoon. Sieltä matka jatkui Paloheinään ja Vantaanjoen varten, jonka jälkeen kiersin vielä Vanhankaupunginlahden ja loppuun vielä pieni koukkaus keskustan kautta, että sain viimeisetkin kilometrit satkun lenkkiä varten kasaan. 

Kulkupeli

Alun perin olin suunnitellut polkevani vain Espoon rantaraitin ja sitten Länsiväylää pitkin takaisin, mutta muutamat ekstrakoukkaukset tuli tuohon kuitenkin vielä lisättyä :) Loppua kohden alkoi kyllä energiat olla vähän vähissä, sillä olin ottanut mukaan vain kaksi energiapatukkaa ja pullon vettä. Mutta silti pyöräily ei tuntunut miltään pakkopullalta, vaan hymy huulilla nautiskelin keväästä ja auringosta. Vaatetus osui myös kohdilleen, ei ollut liian kylmä eikä liian kuuma. Olisin myös odottanut, että takapuoleni olisi alkanut protestoida satulan suhteen, mutta silläkään osa-alueella ei ollut ongelmia. Ilmeisesti maastopyöräni satula on itselleni paljon sopivampi kuin maantiepyöräni satula, jonka kanssa on välillä pidemmillä lenkeille vaikeuksia ja tästä syystä olen säätänyt sen satulan vähän erikoiseen kulmaan.

Kivenlahden rantaa

Aikaa tuon sadan kilsan lenkin tekemiseen meni reilut viisi tuntia, eli vauhti ei nyt päätä huimannut. Toivottavasti maantiepyörällä polkeminen tuntuu sitten kevyemmältä tuon maastopyörän jälkeen :) Sykkeet pysyivät maltillisesti pk-alueilla eli hyvä peruskuntolenkki tuli tehtyä. Odotan kyllä paljon sitä, että pääsen kesäkeleissä tekemään pitkiä pyörälenkkejä! Ensi viikonloppuna olisi viimein tarkoitus korkata maantiekausi ja kerätä vähän kilometrejä alle ennen Keravan kevätpolkaisua!

Aurinkolasikeli!

Viime viikolla tuli muuten juostua puolihuomaamatta ennätyskilsat. En yleensä pyri kovin suuria määriä viikossa juoksemaan ja yleensä viikkokilometrit pyörivät 40-50 kilometrin lukemissa. Viime viikon kilometrisaldoksi tuli 79,3 kilometriä, edellinen ennätykseni taisi olla jotain 70 kilometrin pintaan. En kuitenkaan aio jatkossakaan tavoitella erityisen korkeita juoksukilometrimääriä, sillä juoksu on kuitenkin kohtalaisen kuluttavaa jaloille ja en myöskään ole kovin kevytrakenteinen juoksija, joten en usko että jalkani kestäisivät jatkuvasti kovia kilometrimääriä. Muutenkin koen, että monipuolinen treenaaminen pitää kropan ja mielen virkeämpänä. Toivottavasti keväiset kelit ovat nyt tulleet jäädäkseen ja pääsen lenkkipolkujen sijasta kuluttamaan maanteitä!

6 x 1 kilometrin vedot

Olen nyt viimein alkanut vähän ryhdistäytyä kovempien treenien suhteen, jotta saisi ehkä vähän vauhtiakin lisää. Tosin tätä treenaamista on vähän häirinnyt viime viikolla alkanut talven ensimmäinen flunssa. Olin jo elätellyt toivoa, että olisin selvinnyt tästä talvesta ilman yhtään sairastelua, mutta flunssa pääsi kuitenkin iskemään. Joka tapauksessa ennen tuota flunssan alkua kävin viime viikon maanantaina juoksemassa pitkästä aikaa vetotreenin. Juoksin vetotreenin ihan tavallisella lenkkipolulla, enkä radalla. Monesti etenkin noita kilometrin tai pidempiä vetoja tulee juostua ihan normaaleille lenkkireiteillä radan sijasta. On jotenkin virikkeellisempää, kun maisemat vaihtuvat. Lyhemmät vedot on kuitenkin helpompi juosta radalla, joten enköhän kohta sinnekin mene juoksemaan.

Vetotreeniä varten valikoin lenkkireitiksi sellaisen, että liikennevaloja olisi mahdollisimman vähän, jottei vetoa tarvisi keskeyttää punaisiin liikennevaloihin. Alkuun lämmittelin 3 kilometrin verran ja sitten oli ensimmäisen vedon vuoro. Ensimmäiselle vetokilometrille osui vähän mäkeä ja se oli myös vasta vähän herättelyä kropalle, joten se meni ehkä vähän hitaammin mitä olin tavoitellut. Aikaa siihen meni 4.27. Sen jälkeen palauttelin kilometrin verran ja sitten starttasin uuteen vetoon. Seuraava veto menikin jo vauhdikkaammin ja kilometrin juoksin ajassa 4.08. Juoksu tuntui hyvältä ja aurinkokin vielä paistoi vaikka lähdin liikenteeseen vasta työpäivän jälkeen. Vedon jälkeen palauttelin jälleen kilometrin verran.

Kyllä se kevät ja kesä sieltä vielä tulee vaikka tänään vähän takatalvea tuppasi tulemaankin!

Kolmas vetokilometri osui taas mäkiselle pätkälle ja se oli vähän toista vetoa hitaampi, 4.17 tuli ajaksi. Taas väliin kilometri palauttelua ja sitten neljänteen vetoon, joka olikin sitten jälleen vähän reippaampi ja ajaksi tuli 4.03. Vetoja juoksin sellaisella vauhdilla, että pystyin vedon jälkeen jatkamaan juoksua eikä tarvinnut pysähtyä tai vaihtaa kävelyyn. Eli siis ihan maksivauhteja ei tullut juostua. Koitin pitää vedoissa jonkinlaisen nousujohteisuuden ja kiristää vauhtia vetojen edetessä, eli ensimmäinen veto juostiin vähän säästellen ja viimeisissä vedoissa koitettiin sitten saada kropasta vähän enemmän irti. Kilometri palauttelua ennen viidettä vetoa, joka meni sitten aikaan 3.56! Tästä vauhdista olin aika tyytyväinen, sillä nuo kolmosella alkavat kilometrivauhdit eivät ole itselleni vielä kauhean tuttuja näkyjä, mutta toivon mukaan niitä alkaa vähitellen näkyä vähän useammin.

Kilometrin palauttelun jälkeen starttasin viimeiselle vedolle ja otin tavoitteeksi juosta sen kovempaa kuin muut vedot. Tämä tuntuikin onnistuvat, kunne loppupätkä kaarsi varjoisalle reitille, joka oli vielä jään peitossa ja piti vähän jarrutella, kun en luottanut kenkieni pitoon täysin. Vauhtia hidastaessa olin ihan varma, että nyt kilometriajaksi tulee paljon reippaasti yli 4 minuutin vauhti. Olin kuitenkin väärässä ja omaksi yllätyksekseni kilometriajaksi tuli 3.59, eli aika lähelle pääsin edellistä kilometriaikaa ja ehkä ilman jäistä pätkää olisin voinut saada vähän pois. Loppuun juoksin sitten reilun puolentoista kilometrin verran palauttelua. Koko lenkin pituudeksi tuli 15,6 km ja keskivauhdiksi 4.49 min/km, eli ihan reipas maanantailenkki!

Vetotreenistä jäi tosi hyvä fiilis, näitä pitää alkaa tehdä useammin! PK-jynssäyksen jälkeen on kiva juosta vähän reippaampia vauhteja ja kun vetovauhdit eivät myöskään olleet ihan niin hitaita kuin olin etukäteen ajatellut, niin nosti sekin omalta osaltaan fiilistä. Olin etukäteen ajattelut, että vauhdit olisivat pyörineet jossain 4.05-4.15 min/km -lukemissa. Loppuviikosta tai viimeistään ensi viikon alkupuolella olisi tarkoitus vetää vastaavanlainen treeni. Nyt otan flunssan jäljiltä vielä vähän rauhallisemmin ja koitan pysytellä enemmän pk-sykkeiden puolella.

Uimastadikkakin aukeaa reilun puolentoista kuukauden päästä, kevättä kohden siis!

Kisakalenterin hahmottelua

Tämän vuoden kisakalenteri alkaa vähitellen hahmottoa. Jonkinlaisia pääkisoja tulevat olemaan kevään ja alkukesän puolimaratonit, kesän puolimatkan triathlon Joroisissa ja syksyllä maraton. Näiden lisäksi osallistun myös lyhyempiin kisoihin sekä juoksussa että triathlonissa. Ajattelin myös päästä yli pyöräkisatraumoistani ja osallistua ehkä jopa kahteenkin pyöräkisaan, kehittyminenhän tunnetusti tapahtuu epämukavuusalueella :) Myöskin työpaikan tarjoama sponssorointi pyöräkisojen osallistumismaksujen suhteen edesautti päätöstäni osallistua kolmen vuoden tauon jälkeen pyöräkisaan.

Vuonna 2012 kävin polkemassa Tour de Helsingin ja meno oli siellä aika hurjaa kaikkine kolareineen ja olin itsekin mukana pienessä kasassa. Tästä tapahtumasta jäi sellainen, ettei enää koskaan uudestaan. Jenkeissä kävin kuitenkin ajamassa yhden vajaan 100 kilometrin kuntoajon, tässä ei kuitenkaan ollut ajanottoa, joten se muistutti enemmän ryhmäajoa kuin kisan ajamista.

Pyörätreeniä on tullu ihan liian vähän tehtyä treinerin päällä, mutta ehkä se pyöräkunto vielä löytyy ennen kesää..

Tälle vuodelle olen kaavaillut osallistumista toukokuussa Keravan kevätpolkaisuun, tosin edellisenä päivänä juoksen myös HCR:n, joten ihan verenmaksu suussa -vauhtia ei taida heti seuraavana päivänä irrota. Mutta tarkoitus olisi koittaa ottaa se vähän rennommin ja hakea tuntumaa kisa-ajamiseen vaikka numerolappu kyljessä poljetaankin:)

Toiseksi pyöräkisaksi olen miettinyt Tour de Helsinkiä, joka ajetaan elokuun viimeisenä sunnuntaina. Viime vuonna ajoin ns. varjo-TDH:n, kun fillaroimme kaveriporukalla reitin päinvastaiseen suuntaan samaan aikaan kuin varsinainen kisa oli käynnissä. Jollen osallistu itse TDH:iin, niin ainakin vähintään tuon varjo-TDH:n ajan.

Tämän vuoden ensimmäinen puolimaraton on tosiaan tuo HCR eli Helsinki City Run ja se juostaan toukokuun puolessa välissä. Reitti ei ole kauhean nopea ja iltapäivän lähtöajat toimivat kohdallani vähän huonosti, mutta silti tähän kisaan päädyn joka vuosi ilmoittautumaan.. Tavoitteena oli nyt vähintään juosta viime vuotta parempi aika.

Viime viikonloppuna olin työpaikan hiihtoreissulla Tahkolla ja sain taas vähän tuntumaa lumilautailuun :)

Toinen puolimaraton on Helsinki Half Marathon eli HHM, joka juostaan kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Eli kolmisen viikkoa jää näiden kahden puolimaratonin välille, se on vähän ehkä niukka, mutta tällä mennään.

Heinäkuussa on sitten kesän pääkisa eli Joroisten triathlon. Tavoitteenani olisi saada viime vuoden ajasta pois 10-20 minuuttia. Hyvänä päivänä uskoisin tämän olevan ihan realistista, mutta katsotaan kuinka käy :)

Joroisten jälkeen onkin sitten vähän hiljaisempaa, seuraava kisa saattaa olla vasta se elokuun loppupuolelle kaavailemani Tour de Helsinki. Syyskuun alussa sitten juoksen todennäköisesti joko kympin tai puolimaratonin Vuosaarijuoksussa. Tosin saatan vielä harkita, että lähtisin Tallinnaan juoksemaan maratonin kaveriporukalla. Jos maratonia ei tule Tallinnassa juostua, niin sitten menen Vantaalle lokakuussa juoksemaan maratonin. Maratonilla tämän vuoden tavoitteena olisi saada hilattua sitä aikaa lähemmäs 3.20 -lukemaa.

Näiden mainitsemieni kisojen lisäksi tiedossa on ainakin myös Viikon Viitosta, Espoon rantakymppiä ja Helsinki Triathlonin harkkakisoja.

Ihana aurinko <3

Ylirasitus ja sen tunnusmerkit

Viime syksynä painiskelin ylirasituksen kanssa ja ajattelin nyt ajattelin hieman kirjoitella ylirasituksesta sekä siitä mistä sen tunnistaa ja miten siitä pääsee eroon. Syksy oli varsin opettavaista aikaa oman itsensä kuunteluun ja toivon, että osaan jatkossa välttää tämän sudenkuopan ja reagoida mahdollisiin varoitusmerkkeihin ajoissa.

Ylirasitus voi oireilla monella eri tapaa, jonka takia sitä voi olla joskus vaikea tunnistaa. Aiemmin laitoin useimmiten väsyneen ja vetämättömän olon laiskuuden piikkiin, mutta nykyisin uskoisin sen omalla kohdallani kertovan siitä, että elimistö tarvitsee oikeasti lepoa. Välillä olen siis suunnitelmista poiketen pitänyt ylimääräisen lepopäivän ja koittanut olla potematta mitään huonoa omatuntoa asiasta. Ei se kunto nyt kuitenkaan yhdestä päivästä ole kiinni. Olen aiemminkin kokenut vähän ylirasitukseen viittaavia oireita, mutta ne ovat menneet lyhyellä levolla ohi. Viime syksyn ylirasitus meni kuitenkin aika paljon pahemmaksi ja lyhyt lepo ei enää riittänytkään siitä eroon pääsemiseen.

Itselläni ylirasitus oireili seuraavasti:

1. Unen laadun heikkeneminen: Vaikka olin väsynyt, niin silti oli vaikeuksia saada nukuttua. Kyse ei tosiaan ollut yhdestä huonosti nukutusta yöstä, vaan monesta peräkkäisestä yöstä. Yleensä huonosti nukutun yön jälkeen tulee nukuttua sikeämmin seuraavana yönä, kun väsymys painaa päälle. Ylirasituksen vallitessa näin ei käynyt, vaan huonosti nukuttuja öitä tuli useampia peräkkäisiä. Unenlaadun heikkenemisestä huomaan ensimmäisenä, että nyt olisi tarpeen pitää vähän lepoa. 

2. Sydämen tykytykset: Normaalisti sydämen sykintää ei juurikaan tiedosta, mutta ylirasituksen ollessa päällä, tunsin sydämen tykytykset voimakkaana. Tämä ehkä liittyy myös seuraavaan kohtaan eli kohonneeseen leposykkeeseen. Tämäkin on sellainen varoitusmerkki, johon koitan kiinnittää huomiota. Kovan treenin tai kisan jälkeen saatan tuntea noita tykytyksiä, mutta levolla ne menevät nopeasti ohi.

3. Kohonnut leposyke: Kohonnut leposyke on aika selkeä merkki ylirasituksesta, oma leposykkeeni nousi noin 20 lyönnillä. Yleensä levänneenä leposykkeeni pyörii jossain 4-alkuisisssa lukemissa, mutta ylirasituksessa leposyke pamppaili yli 60 lyönnin lukemissa. Sinänsä 60 on kohtalaisen alhainen leposyke normaalille ihmiselle, mutta tässä kannattaa absoluuttisen leposykkeen sijasta katsoa, että mikä on muutos aiempiin lukemiin ja leposykkeen nousu lähemmäs 50 prosentilla on aika raju.

4. Hengästyneisyys: Ylirasittuneena hengästyin todella helposti, jo yhden kerroksen portaiden kävely sai sykkeeni nousemaan korkealla ja hengityksen hengästyneeksi. Tässä vaiheessa tuntui, että oma kunto oli valahtanut sohvaperunan tasolle. Hengitystä piti myös tasailla aika pitkään esimerkiksi juuri noiden portaiden kiipeämisen jälkeen.

5. Vetämätön ja väsynyt olo: Jos koko ajan on vetämätön ja väsynyt olo, niin tämä puhuu sen puolesta, että levolle olisi tarvetta. Pahimmillaan minulla oli vaikeuksia jaksaa olla töissä koko työpäivän ajan ja kotona piti ottaa päikkäreitä työpäivän jälkeen. Myös esimerkiksi kaupassakäynti saattoi tuntua välillä ylitsepääsemättömältä tehtävältä ja lähimpään kauppaan minulla on kuitenkin vain noin 100 metriä..

6. Vastenmielisyys treenaamista kohtaan: Tykkään aidosti urheilla ja siinä vaiheessa kun kiinnostus lenkille lähtemiseen lopahtaa täysin, tiedän että jälleen olisi hyvä hetki levätä.

7. Huono palautuminen: Ylirasituksen ollessa pahimmillaan yritin kuitenkin treenata Amsterdamin maratonille ja maratontreeni ei ollut paras yhdistelmä ylirasituksen kanssa. Välillä juoksutreeni saattoi tuntua hyvältä ja vielä sen jälkeenkin tuntua hyvältä, mutta seuraavat päivät puolestaan saattoivat olla ihan hirveitä, kun edellä mainitut oireet pahenivat.

8. Mielialavaihtelut: Yleensä koen olevani kohtalaisen tasapainoinen ihminen, mutta ylirasituksen aikaan mielialat heittelivät aika paljon ja tämä oli jotenkin tosi vierasta itselleni.

9. Hemoglobiinin lasku ja haavaumat suupielissä: Kävin myös mittaamassa veriarvot ja oli sinänsä helpottavaa, että sain sinänsä vähän epämääräisille oireilleni jotain faktaperäsistä tueksi. Hemoglobiinini oli laskenut 20 pykälällä, joten ei mikään ihmekään, että olo oli vetämätön. Ilmeisesti raudanpuutteen johdosta toisessa suupielessäni oli useamman viikon haavauma, joka ei vaan ottanut parantuakseen. Jossain vaiheessa myös toisellekin puolelle tuli haavauma, mutta se parani sentään vähän nopeammin. 

Ylirasituksen alkaessa laiminlöin monet oireet ja pakotin itseni väkisin treenaamaan. Mikäli itse treenin aikana tai sen jälkeen ei tunnu hyvältä, niin tietää että kyseinen treeni olisi kannattanut jättää tekemättä. Ylirasituksesta eroon pääsemiseksi ei ole mitään taikakeinoja, vaan on suosiolla maltettava levätä riittävästi. Olisin varmasti päässyt ylirasituksesta nopeammin eroon, jos samaan aikaan en olisi treenannut maratonille. Syksyllä karsin kuitenkin kaiken muun paitsi juoksun ja siinäkin pienensin määriä. Lihaskunto ja uinti jäivät täysin pois, pyöräilyn osalta jatkoin kevyttä hyötyliikuntapyöräilyä. Puolitin viikkotreenituntini ja etenkin alkuun koin vähän huonoa omatuntoa treenien väliin jättämisestä. Sellaisina hetkinä, kun mieli olisi tehnyt kovasti treenaamaan, mutta keho ei tuntunut olevan vielä valmis ottamaan seuraavaa treeniä vastaan, venyttelin tai joogasin youtuben "Yoga for runners" -videoiden avustuksella. Tällöin sain edes jotain tehtyä, mutta rasitus ei kuitenkaan ollut suurta. Välillä kävin myös ihan vain kävelyllä.

Ylirasitus iski sinänsä salakavalasti, että juuri ennen sen alkua tuntui, että treenit kulkivat erittäin hyvin ja myös tulokset paranivat. Tässä vaiheessa olisi kuitenkin pitänyt levätä enemmän kovien treenien jälkeen, ja viimeisenä tikkinä ylirasitukselle oli puolimaratonin juokseminen. Mistä sitten tietää, että milloin ylirasitus on ohi? Tähänkin antaisin neuvoksi vain oman itsensä kuuntelun ja noiden edellä mainittujen oireiden seuraamisen.

Välillä on hyvä tehdä jotain täysin muuta kuin urheilua :)